maanantai 7. syyskuuta 2015

Taidetta ja huippu-urheilua

Tapio Rautavaara, Kuva: wikipedia.fi

Urheilua ja taiteita ei yleensä luokitella samaan kategoriaan, vaikka urheilu jonkinlaista visuaalista taide-esiintymistä onkin. Erottelu on vähän samaa kuin hengen ja ruumiin tapauksessa. Voidaan väittää, että taide on hengen tuotetta, kun taas urheilutulokset selvästi ruumiin eli fyysisen suorituksen lopputulemaa. Mutta ihminen on psykofyysinen olento, jossa nämä molemmat elementit asustavat ja yrittävät tulla toimeen keskenään kuin pitkäikäinen aviopari.

On henkilöitä, jotka ovat pärjänneet mainiosti sekä urheilun että taiteen saralla. Näitä ovat esimerkiksi Tapio Rautavaara, Juha Väätäinen ja Matti Nykänen. Rautavaara oli tunnettu esiintyjä ja näyttelijä jo urheilu-uran aikana, kun taas Väätäinen ja Nykänen ovat antautuneet taiteen vietäväksi vasta huippu-urheilun loputtua, Väätäinen kuvataiteilijaksi ja Nykänen laulajaksi.

Juha Väätäinen, Kuva: iltalehti.fi

Tapio Rautavaara (1915-1979) oli monipuolinen sekä urheilussa että taiteissa. Keihään olympiavoiton lisäksi hän saavutti joukkue-MM:n jousiammunnassa. Tässä on mainio tarina siitä kuinka tuo joukkuekulta saavutettiin itsensä Rautavaaran kertomana.  Taiteen puolella hän oli elokuvanäyttelijä ja laulaja-muusikko.

Juha Väätäinen (s.1941) tunnetaan värikkäistä tauluistaan, joita hän on työstänyt Espanjassa saakka runsaan kymmenen vuoden ajan. Taiteen jälkeen ja ohella Väätäinen antautui valtakunnan politiikkaan ja istui kansanedustajana vuodet 2011-2015. Viimeisissä vaaleissa hän ei ollut ehdokkaana, joten nyt olisi aikaa taas taiteelle.

Matti Nykänen, Kuva: iltalehti.fi

Matti Nykänen (s.1963) on kaikkien tuntema superjulkkis, joka on harva se viikko lehtien lööpeissä ja otsikoissa. Hyppyuran loputtua 1990-luvun alussa Nykänen hyppäsi rohkeasti estradeille ja julkaisi esikoislevyn "Yllätysten yö" vuonna 1992. Suosio ja esiintyminen ovat kestäneet tähän päivään saakka, joten mistään hetkellisestä ilmiöstä ei ole kysymys.

Taiteilijana eläminen ei ole helppoa. Monilla taiteilijoilla on intiimi ja joskus ongelmallinenkin suhde alkoholin kanssa, niin myös kuvien huippu-urheilijoilla. Väätäinen on myöntänyt olevansa alkoholisti, Rautavaara lauloi tuntevansa tuoppinsa jäljet ja Nykänen sanoi sen omalla tavallaan: ehkä otin, ehkä en.

Kroppa kestää kovemmankin fyysisen suorituksen, mutta vaatiiko henki oman osansa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti