Kunto- ja kilpajuoksijan kestävyysharjoittelu

Minulla on mennyt viimeinen kuukausi ns. perusharjoittelussa. Se on pitänyt sisällään lähes päivittäin metsäkeikkoja sekä marjastamisen että metsänraivauksen muodossa. Tämä hyötyliikunta riittää sinällään jo jonkinlaiseksi perusharjoitteluksi, mutta olen aina päivän päätteeksi tehnyt varsinaisen juoksulenkin, pituudeltaan 10-20 kilometriä. Se vaatii jo itsekuria ja sisuakin. Mutta näin on toimittu ennenkin ja metsästä ovat monet entisajan urheilijat saaneet peruskuntonsa, miksei sitten sama pätisi tänäkin päivänä.

Minä olen hoitanut tuon perusharjoittelujakson suhteellisen hyvin kaikkien näiden juoksuvuosieni ajan. Samaa ei voi sanoa kimmovoimaharjoittelusta (mäkiharjoittelu) ja kilpailuun valmistavasta harjoittelusta. Ehkä syy on se, että miellän edelleenkin itseni enemmän kunto- kuin kilpajuoksijaksi, jolle kilpailut ovat vain kunnon testausta ja motivaatiota harjoitteluun. Ja kuntojuoksijalle periaatteessa perusharjoittelukausi riittää, kuten Jukka Tujulakin toteaa mainiossa kestävyysharjoittelua käsittelevässä kirjoituksessaan.

Kenialaista juoksuvoimaa
Kuva: running.competitor.com

Kyseinen kirjoitus kannattaa lukea, sillä se kertoo kestävyysjuoksuharjoittelun historiasta Hannes Kolehmaisesta Lydiardin oppeihin esimerkkien kautta ja esittää harjoittelun osa-alueet ja jaksotukset. Ainoa asia jonka lisäisin tuohon historiaosuuteen olisi afrikkalaisten, käytännössä kenialaisten ja etiopialaisten harjoittelut ja kuinka ne poikkeavat aikaisemmista metodeista. Afrikkalaiset harrastavat ainakin ryhmäharjoittelua, jolloin se vaatii samantasoisia juoksijoita ja ryhmiä.

Kuten sanoin, olen hoitanut mäkiharjoittelun ja kilpailuun valmistavan harjoittelun vähän puolitehoisesti. Käytännössä se on hoitunut pääasiassa perusjuoksun yhteydessä, vain ajoittain (Thaimaassa viikoittain) olen hakeutunut vartavasten kuntosalille ja erikoismäkiin. Kellon kanssa suoritettavia intervalliharjoituksia radalla en ole juurikaan tehnyt. Sekin kerta, joka muistuu mieleen, ei ole kannustava.

Myllypuron Liikuntamylly
Kuva: fi.wikipedia.org

Oli vuosituhannen alkua ja kova pakkastalvi. Mieli teki kuitenkin juoksemaan, joten suuntasin Myllypuron Liikuntamyllyyn Helsingissä. Siellä sitten innostuin vetelemään kovia vetoja niin, että illalla tunsin kipuja ylävartalossa. Kivut äityivät niin pahaksi, että pelkäsin sydäninfarktia. Ei muuta kuin taksilla terveyskeskukseen ja letkuihin. Veri- ym. kokeiden jälkeen lääkäri antoi helpottavan diagnoosin, olin juossut itseni kramppiin. Piikki lihakseen ja mies suorastaan suli takaisin elämään.

Tuhannen taalan kysymys: Pitäisikö vielä yrittää ottaa peruskuntokauden jälkeiset kilpailuun valmistavat treenit vakavasti?