Ranuan hillamaastoja
Kun on Ranualle tultu, niin hilloja ei voi jättää katsastamatta. Tänä vuonna hilloja, kuten muitakin marjoja, tulee aika hyvin. Ainoastaan kypsymisajankohta on parisen viikkoa myöhässä. Niinpä täällä olleet hillamarkkinat olivat vähän väärään aikaan eli silloin kun hillan poiminta vasta todella alkoi. No, torilla kaupitellaan edelleenkin hillaa, mutta markkina-aikainen väenpaljous puuttuu, mikä vaikuttaa ostajamääriin heikentävästi.
Hillat tahtovat löytyä vähän samoilta paikoilta kuin viime vuosina eli rämesoilta ja lehtometsistä. Avosoilla niitä on vähemmän. Viime vuosina syy on ollut kuumuus ja kuivuus, tänä kesänä runsas vesisade. Se kuulemma vähentää hilloja siellä minne sateet pääsevät esteettä, näin olen kuullut ja lukenut. Ja käytännössä olen asian havainnut.
Alla vielä kaksi kuvaa maastosta ja puolen päivän saaliista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti