maanantai 6. heinäkuuta 2015

Lampaloppet Lamminaholla

Kuva: Honkavuoren hiisitupa

Vaikka edellisestä juoksukisasta oli vain kaksi päivää, niin en voinut jättää väliin tämäniltaista Lampaloppet-maastojuoksua Pyhäjärven Lamminaholla, sillä onhan kyse kotikylästäni. Edellisestä Lampaloppet-juoksusta onkin kulunut jo yhdeksän vuotta ja osallistuin myös siihen vuonna 2006. Silloin pääosin hiekkateitä mukaileva reitti kulki sukuni lähtösijoille Tuoriniemeen ja sieltä takaisin Honkavuorelle. Nyt kyseessä oli maastojuoksu ja juostavana oli 2,5 kilometrin latupohja ja se kierrettiin kolme kertaa, joten matkaksi tuli 7,5 kilometriä. Reitillä riitti sateiden jälkeistä kosteutta, esteitä (kaatuneita puita) ja kovia nousuja ja laskuja. Eli todella aito maastojuoksu.

Kuva: Kauko Tikkanen, Lamminahon aktiivinen puuhamies

Kilpailukeskuksena toimi kuten ennenkin Honkavuoren liikunta- ja luontokeskuksen hiisitupa. Se on tuttu paikka hiihdon ystäville, sillä siellä on pidetty lukuisia SM-tason hiihtokisoja. Kisat on toteutettu paikallisen kyläurheiluseura Lamminahon Ahton ja Pyhäjärven Pohdin yhteisponnistuksella lukuisine talkoolaisineen. Ahton aktiivinen puuhamies ja keskushenkilö on kuvan Kauko Tikkanen, jolla on sormensa pelissä lähes kaikessa mitä paikkakunnan liikuntaan ja varsinkin hiihtoon tulee. Viimeisimpänä esimerkkinä on hiihdon erikoisseura Pohti SkiTeam, jonka managerina hän toimii.

Arki-illasta huolimatta juoksijoita oli paikalla kohtuullisesti, vaikka joissakin sarjoissa olisi mieluusti nähnyt enemmänkin osanottajia. Miehissä oli vain yksi yleinen sarja ja tulin kuuden juoksijan joukossa neljänneksi ajalla 34.06. Kisan voittoon juoksi pyhäjärvinen Jouni Komu. Hänen päälajina on hiihto, jossa on tullut kansallistakin menestystä. Tulokset ovat tässä.

Alla kuva miesten sarjan palkintojenjaosta. Jouni Komu ylimmällä pallilla ja muut omilla paikoillaan.

Kuvan otti Kauko Tikkanen.



          

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti