maanantai 1. kesäkuuta 2015

On the Road

Kuva: Riihimäen hiljainen torialue

Kulunut vajaa viikko on mennyt tien päällä. Helsingin seudulta on samalla siirrytty pohjoisemmaksi Keski-Suomeen. Riihimäen jälkeen matka jatkui Hämeenlinnaan, jossa tutustuin ensimmäistä kertaa uuteen Goodmanin kauppakeskukseen. Irwin on saanut kotiseudulleen näyttävän maamerkin.

Eilen oli sitten vuorossa Akaan Kylmäkoski ja Lumijärven lenkki. Juoksin tämän 9,2 kilometrin kisan toista kertaa. Edellinen kerta oli kaksi vuotta sitten, joten kuntoa oli hyvä vertailla. Aikaan tuli parisen minuuttia lisää, joten sairastaminen on vienyt selvästi voimia samalla kun kovemmat harjoitukset ovat jääneet väliin. Sijoitus oli kolmas M60-sarjassa, jossa enempää juoksijoita ei ollutkaan. Tästä täytyy taas lähteä rakentamaan kuntoa paremmaksi.

Juoksun jälkeen oli mahdollisuus peseytyä telttasaunassa. Tällaiset erikoiset tapahtumat ovat monien kesäjuoksujen suola ja ne jäävät mieleen pitemmäksikin aikaa.

Tulokset löytyvät tästä.


Kylmäkosken Veikkojen maja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti