maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sikarin Hospital Minimarathon

Eilen juostiin Sikarin Hospital Minimarathon Bang Na:ssa, Bangkokissa. Matka oli ilmoituksen mukaan 10,7 km, mutta aikojen perusteella varmaankin pitempi.

Pääsin ensimmäistä kertaa kisaamaan 60-vuotiaitten sarjaan ja siitäkin syystä odotukset olivat aika korkealla sijoituksen suhteen. Ja ei juoksusta täysin epäonnistunutta tullut, kun saavuin maaliin kolmantena sarjassani. Kaksi thaijuoksijaa olivat parempia; voittajalle hävisin puolitoista minuuttia ja toinen sija karkasi minuutin päähän, joten en aivan pystynyt kärkivauhtiin. Ehkä sopeutuminen aamuiseen kuumankosteaan kisarytmiin vaatii lisää aikaa ja enemmän kilpailuja.

Juoksussa oli Fun Run huomioiden vajaat tuhat juoksijaa, mikä on tyypillinen määrä Thaimaassa melkein kisassa kuin kisassa, sen verran paljon kansaa ja juoksunharrastajia täältä löytyy. Omassa sarjassanikin oli ainakin 30 osallistujaa, kun näin eräällä juoksijalla juoksevan numeron 60 - 30. Tunnelma oli mukavan leppoisa ja juoma- sekä ruokapalvelut hyviä.

Tulin paikalle jo lauantai-iltana ja noudin numeron sekä muun juoksumaksuun liittyvän materiaalin, kuten T-paidan. Yöpaikan etsimisessä meni sitten hieman pitempi aika, kun lähistöllä ei sijainnut hotelleja eikä Guest House:a. Neljä vuotta sitten käydessäni sain huoneen viereisestä gondosta, mutta nyt se oli valitettavasti täynnä. Lopulta huone löytyi muutaman kilometrin päästä paikallisten ja taksikuskien opastuksella. Sieltä sitten tsekkasin itseni ulos aamuneljältä ehtiäkseni ajoissa kello kuuden starttiin.

Jog and Joy oli totuttuun tapaan kisajärjestäjänä ja saattaa olla että kisan tulokset ilmestyvät aikanaan tähän linkkiin.

Laitan vielä lopuksi palkintojenjakokuvan kisan nopeakinttuisimmista naisista.

    


2 kommenttia:

  1. Onnea Aimo...hyvinhän ne kisat sielläkin lähti käyntiin. Elimistö on tuosta sikäläisestä ilmastosta varmaan ihmeissään vieläkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tulevat kisat näyttävät mikä on suunta.

    VastaaPoista