lauantai 30. kesäkuuta 2018

3000 metrin esteet alle 8.50

Jukka Keskisalo
Kuva: iaaf.org

Olen jatkanut Suomen estejuoksijoiden tilastointia ja julkaisen nyt ne, jotka ovat alittaneet 8.50. Kuten aiemmatkin listat, niin tämäkin on epävirallinen ja todennäköisesti puutteellinen. Eli jos havaitset virheitä tai puutteita, niin kommentoi tänne tai sitten sähköpostiini. Esimerkiksi esteiden entisten SE-miesten Esko Sirenin ja Ilkka Auerin aikojen välissä on kolmen sekunnin ammottava aukko, josta mitä ilmeisemmin puuttuu juoksijoita.

Joustan aikarajassa sen verran että Seppo Tuominen on jonon jatkona, vaikka aika 8.50,0 ei ole alle 8.50, mutta siinä rajalla. Tuominen on siinäkin mielessä hyvä esimerkki, että monet kovat ratajuoksijat ovat kokeilleet esteitä, mutta heidän aikansa eivät välttämättä näy henkilön esittelyissä. Esimerkiksi wikipedia ei listaa tätä Seppo Tuomisen esteaikaa, vaan olen napannut sen jostain muualta.

Tämänhetkinen alle 8.50:n lista on alla. Olen lisännyt listaan myös juoksuvuoden. Kuvan Jukka Keskisalo vetää letkaa ja jo 66 juoksijaa seuraa perässä.

01. Jukka Keskisalo  8.10,67 v.2009
02. Tapio Kantanen  8.12,60 v.1976
03. Ismo Toukonen  8.18,29 v.1978
04. Tommy Ekblom  8.19,40 v.1983
05. Ilkka Äyräväinen  8.22,6 v.1982
06. Vesa Laukkanen  8.22,9 v.1982
07. Jörgen Salo  8.23,25 v.1991
08. Jouko Kuha  8.24,2 v.1968
09. Mikko Ala-Leppilampi  8.25,33 v.1973
10. Pekka Päivärinta  8.25,4 v.1972

11. Janne Ukonmaanaho  8.27,08 v.2011
12. Lars Sörensen  8.27,27 v.1984
13. Topi Raitanen  8.28.48 v.2018
14. Ville Hautala  8.29,00 v.1993
15. Kim Bergdahl  8.30,02 v.2002
16. Eero Kolila  8.30,4 v.1977
17. Vesa Siivonen  8.31,10 v.1986

18. Ville-Veikko Sainio  8.31,37 v.1998
19. Arto Kuusisto  8.31,95 v.1990
20. Markku Pulkkinen 8.34,4 v.1974
21. Mikael Talasjoki  8.34,85 v.2004
22. Juhani Huhtinen  8.35,0 v.1974
23. Hannu Okkola  8.35,0 v.1977
24. Tuomo Lehtinen  8.35,58 v.2002
25. Joonas Harjamäki  8.35,75 v.2010
26. Kari Hänninen  8.36,11 v.1984
27. Jyrki Ojennus  8.37,79 v.1989
28. Hannu Partanen  8.37,8 v.1971
29. Markku Kyyrönen  8.37,98 v.1992

30. Tapio Mikkola  8.38,2 v.1973
31. Jan-Erik Salo  8.39,35 v.2000
32. Esko Siren  8.39,4 v.1962

33. Timo Ojala  8.41,79  v.1982
34. Ilkka Auer  8.42,4 v.1956
35. Pertti Miettinen  8.43,0 v.1978
36. Jari Heinilä  8.43,21  v.1986
37. Timo Halonen  8.44,26 v.1987
38. Olavi Rinteenpää  8.44,4 v.1953
39. Juha Parviainen  8.45,0 v.1972
40. Teppo Syrjälä  8.45,25 v.2000
41. Pentti Karvonen  8.45,4 v.1955
42. Juha Kokkonen  8.45,41  v.1989
43. Mika Kiekara  8.45,7  v.1990
44. Hannu Avikainen  8.45,79 v.1983
45. Ilmari Kurkivuori  8.46,0 v.1962
46. Jouko Santanen  8.46,2 v.1975
47. Teuvo Virtanen  8.46,6 v.1962
48. Ilpo Jousimaa  8.46,68 v.1983
49. Kim Berghäll  8.46,71 v.1982 
50. Lasse Honkanen  8.46,8 v.1963
51. Antti Kero  8.46,97  v.1995
52. Arsi Petrelius  8.46,98 v.1991
53. Juhani Holopainen  8.47,29 v.1980
54. Ari Luostarinen  8.47,41  v.1977
55. Mikko Virta  8.47,54 v.1998
56. Mauri Kontu  8.47,57  v.1977
57. Hannu Granberg  8.47,62 v.2018
58. Jukka-Matti Karjalainen  8.47,93  v.1977
59. Sven Laine  8.48,0 v.1955
60. Erkki Koskinen  8.48,2 v.1967
61. Heikki Rämänen  8.48,5  v.1977
62. Pertti Koivunen  8.48,8 v.1959
63. Heikki Lehti  8.49,13 v.1979
64. Jussi Huttunen  8.49,69  v.1990
65. Esko Huttunen  8.49,8  v.1970
66. Risto Tikka  8.49,98  v.1993
67. Seppo Tuominen  8.50,0 v.1973

9 kommenttia:

  1. Topi Raitasen ja Hannu Granbergin eilen Joensuussa juoksemat ennätykset on päivitetty listaan. Granberg tuli uutena miehenä mukaan.

    VastaaPoista
  2. Löysin Ilmari Kurkivuorelle paremman ajan 8.46,0 Helsingistä vuodelta 1962. Saman vuoden SM-juoksuaika parani näin 1,6 sekuntia ja sijoitus nousi kahdeksan pykälää.

    VastaaPoista
  3. Topi Raitasen Berliinin EM-kisoissa juoksema ennätys päivitetty listaan.

    VastaaPoista
  4. Teuvo Virtaselle löytyi parempi aika 8.46,6, jolla hän nousi listan sijalle 43. Nousua 13 pykälää.

    VastaaPoista
  5. Lista sai kaksi uutta nimeä: Antti Kero 8.46,97 ja Esko Huttunen 8.49,8. Ne on lisätty listaan.

    VastaaPoista
  6. Jälleen päivityksiä: Juha Kokkosen aika parani 8.45,41:een sekä uusina miehinä listalle Jari Heinilä 8.43,21, Timo Ojala 8.47,13, Jussi Huttunen 8.49,69 ja Risto Tikka 8.49,98. Näistä vielä Timo Ojalalla lienee tuotakin parempi aika, jota en ole vielä löytänyt.

    VastaaPoista
  7. Uusia päivityksiä: Timo Ojalalle löytyi parempi aika 8.41,79, Juhani Holopaisen aika on nyt tarkempi sähköinen aika 8.47,29, Ari Luostarisen aika parani hieman ja on nyt 8.47,41. Uusia miehiä listalle ovat: Mauri Kontu 8.47,57, Jukka-Matti Karjalainen 8.47,93 ja Heikki Rämänen 8.48,5. Heikki Rämäselle saattaa olla parempikin aika olemassa, kunhan sen vain löytää. Mutta nämä päivitetty nyt.

    VastaaPoista
  8. Uusi mies alle 8.50-listalle, Anne-Mari Sandellin aviomies Mika Kiekara (ent.Myöhänen) ajalla 8.45,7 vuodelta 1990.

    VastaaPoista
  9. Huom! En päivitä enää tässä jutussa olevaa listaa, vaan uudet päivitykset menevät juttuun "3000 metrin esteet alle 9.00", joka on kirjoitettu 8.9.2018.

    VastaaPoista