perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pariisin ja Rotterdamin maratonit 2018 - ennakko

Yemane Tsegay
Kuva: iaaf.org

Ylihuomenna sunnuntaina juostaan lukuisia kaupunkimaratoneja ympäri maailman. Kovimmat maratonit lienevät Euroopassa ja niistä käydään tässä läpi ennakot Pariisin ja Rotterdamin maratoneista. Myös esimerkiksi  Roomassa, Hannoverissa, Madridissa ja Milanossa juostaan samaan aikaan, mutta niistä ei sen enempää.

Pariisin maratonilla on miehissä yhdeksän alle 2.07:n juoksijaa ja he ovat:

Yemane Tsegay Etiopia 2.04.48
Markos Geneti Etiopia 2.04.54
Eliud Kiptanui Kenia 2.05.21
Mark Kiptoo Kenia 2.06.00
Erick Ndiema Kenia 2.06.07
Paul Lonyangata Kenia 2.06.10
Mathew Kisorio Kenia 2.06.33
Limenih Getachew Etiopia 2.06.49
Micah Kogo Kenia 2.06.56

Amane Gobena
Kuva: iaaf.org

Paul Lonyangata Keniasta teki viime vuonna ennätyksensä Pariisissa ja voitti, mutta hän saa kovan vastuksen Etiopian parivaljakosta Yemane Tsegay ja Markos Geneti. Kaikki alle 2.07:n juoksijat ovat saavuttaneet lukuisia kärkisijoja suurissa kaupunkimaratoneissa. Kisan kovuutta kuvaa se että 2.10 tai sen alle juoksijoita on kaksikymmentä. Kuka vain voi yllättää.

Naisten puolella on Pariisissa kova etiopialaisryhmä. Kisaan osallistuvista on alle 2.24:n juossut kuusi maratoonaria kärjessä Etiopian Amane Gobena. Kenian Ruth Chepngetich on näistä ainoa Etiopian ulkopuolelta. Kuusi alle 2.24:n alittajaa ovat:

Amane Gobena Etiopia 2.21.51
Ruth Chepngetich Kenia 2.22.36
Koren Jelila Etiopia 2.22.43
Gulume Chala Etiopia 2.23.12
Abebech Afework Etiopia 2.23.33
Ashete Bekele Etiopia 2.23.43

Getu Feleke
Kuva: ethiosports.com

Rotterdamin maraton on perinteisesti ollut kovatasoinen miehissä ja niin siitä näyttää tulevan nytkin. Etiopian Getu Feleken johdolla osallistujista on seitsemän juossut alle 2.07.  Feleke juoksi ennätyksensä 2.04.50 juuri Rotterdamissa vuonna 2012.

Feleken kovimmat vastustajat lienevät Amsterdamin maratonilla viime vuonna ennätyksensä juossut Etiopian Mule Wasihun, samoin Amsterdamin maratonilla vuonna 2016 ennätyksen juossut Kenian Laban Korir ja vuoden 2016 Rotterdamin maratonin voittanut Kenian Marius Kipserem. Myös muut listan seitsemästä miehestä voivat voittaa samoin kuin debyyttimaratonin juoksevat kenialaiset Vincent Rono ja Kenneth Kipkemoi. Alle 2.07:n juosseet osallistujat ovat:

Getu Feleke Etiopia 2.04.50
Mule Wasihun Etiopia 2.05.39
Laban Korir Kenia 2.05.54
Marius Kipserem Kenia 2.06.11
Festus Talam Kenia 2.06.13
Felix Kirwa Kenia 2.06.13
Kelkile Gezahegn Etiopia 2.06.56

Rotterdamin naisten eliittilistaa en löytänyt tähän hätään järjestäjien sivuilta, mutta perinteisesti silläkin puolella on tehty kovia tuloksia, mitä Etiopian Tiki Gelanan naisten reittiennätys 2.18.58 vuodelta 2012 kuvastaa.

Sunnuntaina täytyy taas etsiä näitä maratoneja eri viestimistä, ensin TV:stä ja jos sieltä ei löydy mitään, niin sitten internetin linkeistä tietokoneen välityksellä. Edessä on mielenkiintoinen maratonviikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti