sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyn maratoneja


Finlandia Marathon
Kuva: finlandiamarathon.fi

Nyt on se aika syksystä että maratoneja juostaan siellä sun täällä niin Suomessa kuin maailmalla. Tänä viikonloppuna oli Suomessa maratonkisoja mm. Jyväskylässä (Finlandia maraton), Joutsenossa (Kullervo-maraton), Espoossa ja Kiimingissä.

Finlandia maratonin parasta antia oli Ole Antti Halosen voittoaika 2.31.15,7, mikä on kauden kärkitulos. Edellinen kärkitulos oli myös Halosen nimissä ja se parani nyt noin puolellatoista minuutilla. Toivottavasti tämä kärkiaika kohenee vielä loppusyksyn maratoneilla esimerkiksi Vantaalla tai sitten kansainvälisillä maratoneilla. En muista aikaa jolloin miesten kauden kärkitulos maratonilla olisi ollut päälle 2.30 ja toivottavasti se ei jää sinne tänäkään vuonna.

Johanna Lindholm
Kuva: porvoonurheilijat.fi

Joutsenon Kullervo-maratonissa taasen tapahtui sama kuin viime vuonnakin eli maratonin nopein juoksija oli nainen, tällä kertaa N40-sarjalainen Johanna Lindholm ajalla 2.54.17. Viime vuonnahan oli se kuuluisa Joutsenon pommi, kun Alisa Vainio juoksi samaisen kisan aikaan 2.33.24 voittaen niin ikään kaikki miehet. Ei mene hyvin maratonmiehillä Joutsenossa. No, veteraanimiehissä oli parempaa antia puolimaratonilla kun Pertti Leinonen voitti M60- sarjan kovalla ajalla 1.24.30 ja Kauko Kuningas tuli toiseksi ajalla 1.26.15. Kuningas kuuluu jo M65- sarjaan ja hänellä on tämän matkan SE:t niin M60- kuin M65- sarjassa.

Kiimingin maratonilta voi mainita M65- sarjan puolimaratonin voittaja eli Kauko Tuisku, joka juoksi ajan 1.27.31. Se on kovaa kansallista tasoa. Tuisku, edellä mainittu Kauko Kuningas ja Olavi Peura ovat kovia menijöitä tällä matkalla M65- sarjassa.

Kauko Kuningas
Kuva: anli.sportsontheweb.net

Espoon rantamaratonilta ei ole ihmeempää kerrottavaa. Positiivisena seikkana voidaan mainita runsas osanotto niin maratonissa kuin puolimaratonin puolella. Taso kun nousisi vielä, niin voitaisiin puhua merkittävästä maratontapahtumasta.

Maailmallakin juostaan lukuisia mielenkiintoisia maratoneja tässä ja ensi kuussa sekä New Yorkin maraton marraskuun alussa. Ehkä kovin maraton kaikista juostaan viikon päästä Berliinissä. Siitä enemmän myöhemmin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti