torstai 18. helmikuuta 2016

Normipäivä

Suomi-Pattaya-seura

Tänään oli taas tavallinen ns. normipäivä Pattayan Jomtienissa. Herätys oli kello 7 ja pienen vitkuttelun ja heräilyn jälkeen juoksukamppeet päälle ja lenkille. Matka oli 7 km ja kevyttä juoksua. Alussa juoksu oli hyvinkin kankeaa kovan treeniviikon vuoksi ja kesti parisen kilometriä ennen kuin hölkkää pystyi juoksuksi kutsumaan. Onneksi hieronta on jo huomenna ja pääsen rentouttamaan lihaksia.

Juoksun ja suihkun jälkeen on vuorossa aamiainen, joka koostuu kaurapuurosta, jugurtista, mehusta, kahvista ja paahtoleivistä. Sillä pärjää hyvin puolelle päivin, jolloin syön kevyen välipalan, joka on normaalisti leipää ja thairuokaa, nuudelia tai riisiä kanan tai muun vahvikkeen kera. Aamiaisen jälkeen juon yleensä vielä toisen kahvikupin alakerran Suomi-baareissa ja vaihdan kuulumisia.

Päiväohjelmassa on yleensä uintia tai kävelyä johonkin kohteeseen. Tänään se oli Suomi-Pattaya-seura soi Welcome:lla. Käyn siellä yleensä kerran viikossa lukemassa viikon lehdet. Seuralla olisi tarjota myös maittava lounas, mutta minulle se ei yleensä sovi, koska ohjelmassa on myöhemmin iltapäivän pääharjoitus. Paikka oli tänään yllättävän hiljainen, mikä on merkki siitä että vuodenvaihteen sesonki on ohi. Seura on muuten muuttamassa noin vuoden päästä Pratumnakiin, josta on varattu tilat. Uusi tila ei ole lavataksin reitillä, mikä on pienoinen miinus verrattuna esimerkiksi nykyiseen tilaan. Kaikilla ei ole omaa mopoa tai autoa, joten uuteen paikkaan täytyy kävellä toista kilometriä tai ottaa privaattitaksi. Se voi olla aikamoinen kynnys monelle eläkeläiselle, joita jäsenet enimmäkseen ovat.

Jomtien Beach

Palatessani Suomi-seuralta kävin myös Jomtien Beachillä, jossa en viime vuosina juuri ole poikennut. Ensimmäisinä talvinani täällä kymmenisen vuotta sitten kävin rannalla lähes joka päivä ottamassa aurinkoa, uimassa ja tapaamassa suomalaisia. Uimaveden huonontuessa periaatteessa lähes uimakelvottomaksi olen lopettanut nämä keikat ja siirtänyt ne gondon uima-altaalle. Jos haluan uida merivedessä, menen läheiselle Ko Larnin saarelle, jossa vesi on vielä puhdasta. Tämän talven osalta Ko Larnin reissu on vielä tekemättä, mutta eiköhän sinne tule vielä mentyä.

Menuet-baariravintola

Noustessani rannalta kohti kauppaa ja gondoa ohitin tunnetun suomalaisen baariravintola Menuetin. Näky oli aika lohduton, sillä paikkaa oltiin laittamassa kiinni lopullisesti. Tuulettimia oli irroitettu ja muutakin kalustusta purettu. Paikka oli kymmenisen vuotta sitten Jomtienin ehdoton ykköspaikka suomalaisten keskuudessa ja se on ollut suomalaisten vetämä. Viimeiset vuodet paikkaa on johtanut amerikkalaismies, mutta hänkään ei ole saanut sitä entiseen loistoonsa suomalaisista tanssi- ja karaokeilloista huolimatta. On mielenkiintoista seurata, tuleeko paikalle uusi jatkaja vai laittaako kiinteistönomistaja sen remonttiin ehkä uudella konseptilla. Aika näyttää.

Ruokakauppa Foodmart

Kävelylenkin päätti päivittäinen kauppareissu gondon viereiseen Foodmart- kauppaan. Sieltä ostan päivittäiset aamiais- ja välipala-ainekset sekä juomat, sillä syön päivän varsinaisen aterian aina illalla ulkona juoksuharjoituksen jälkeen. Ruokapaikkoja on runsaasti tarjolla niin katuruokaloina, baareina kuin ravintoloina.

Päivään sisältyy yleensä myös asioiden hoitoa joko itselle tai kavereille. Milloin on kyse matka- ja viisumiasioista, milloin pankki- tai sairaalareissuista. Tänäänkin piti mennä uusimaan kaverin pankkitili Kasikorniin, mutta se siirtyi myöhempään ajankohtaan.

Illalla oli sitten viimeinen kova harjoitus tälle viikolle, noin 14 kilometrin juoksu vaihtelevilla vauhdeilla. Huomenna olisi sitten kevyt aamulenkki ja myöhemmin kuntosali ja sauna sekä thaihieronta. Lauantaina pitäisi päättää, lähdenkö jonnekin päin kisaamaan sunnuntaiksi. Bangkokissa olisi kaksi kisaa, mutta juoksujen tiedot ovat vähän puutteellisia.

Viikonloppuna nähdään uskallanko lähteä seikkailemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti