tiistai 22. syyskuuta 2015

Ei päivityksiä 10 000 metrin listaan

Arttu Vattulainen
Kuva: www.karjalainen.fi

Tämän vuoden yleisurheilukausi alkaa olla yhteenvetoa vaille valmis. Kestävyysjuoksun osalta olen tehnyt vuosittain päivitystä etusivullakin olevaan 10 000 metrin listaan, jossa on suomalaiset miesjuoksijat, jotka ovat alittaneet 30 minuutin rajan. Tämän vuoden osalta ilmoitan surumielin, että listaan ei ole tullut ainuttakaan päivitystä. Päivityshän tulee, kun joku jo listalla oleva aktiivijuoksija parantaa ennätystään tai kun joku uusi kestävyysjuoksija alittaa 30 minuutin rajan. Viimeiset päivitykset ovat viime vuodelta, kun Arttu Vattulainen ja Jaakko Nieminen tekivät ennätyksensä 29.40,86 ja 29.52,00.

Jaakko Nieminen
Kuva: jaakkonieminen.blogspot.fi

Mutta ei tämä ihan uusi ilmiö ole. Vuodesta 1968 lähtien listalle on päästy joka vuosi aina vuoteen 1996 saakka. 1990-luvulla alkanut kestävyysjuoksutason romahdus näkyi ensi kertaa vuonna 1997, kun kellään ei ole ennätystä sille vuodelle. Seuraavat aukot ovat vuosille 2000, 2005, 2007 ja sitten 2015. Ennätyskäyrä osoittaa selvästi sen, että Lydiardista alkanut nousu palaili entiselle tasolleen vuonna 1997 ja nyt Suomen kestävyysjuoksutaso on 1950- luvun ja 1960-luvun alun tietämissä. Jos miehet eivät pian ryhdistäydy, niin kohta edustusjuoksijamme ovat uusia paavonurmia ja villeritoloita, mutta valitettavasti vain ajoiltaan, ei teoiltaan.

Alisa Vainio on piristänyt naisten puolella tätä kestävyysjuoksuvuotta ja antanut pilkahduksen uudesta noususta suomalaisessa kestävyysjuoksussa. Missä lymyää miespuolinen Alisa?

Alisa Vainio, Kuva: www.esaimaa.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti