tiistai 5. toukokuuta 2015

Juoksulenkin näkymiä

Illalla tein sitten tämän reissun viimeisen juoksulenkin ja otin samalla kännykän mukaan kuvatakseni satamareittini näkymiä. Kuten aiemmin olen kertonut, Pattayalla rakennetaan aivan vimmatusti. Ensimmäinen kuva on aivan asuintaloni läheisyydestä Tappraya Roadin varrelta. Sinne rakennetaan useampia kerrostaloja. Alue on hyvällä paikalla Pattayan keskustan ja Jomtienin välillä.

Juostessani alueen ohi joko aamulla tai illalla rakennukselle purkautuu tai sieltä on purkautumassa suuri kambodzalaisten joukko sekä miehiä että naisia. Oikeastaan monet heistä ovat vasta teini-ikäisiä ja suorastaan hirvittää nähdä nuorten tyttöjen kävelevän miehisiin maisemiin. Asuintalossani tiedettiin, että tänä talvena kyseiseltä rakennukselta oli nuori nainen pudonnut kuolemaan. Näitä onnettomuuksia täällä tapahtuu tuhka tiheään, mutta rakennuttajille ne ovat vain tilastotappioita, jotka on helposti korjattavissa uusilla täydennyksillä. Ja halukkaita iskurityöläisiä kyllä riittää.

Toinen rakennustyömaakuva on Bali Hailta eli satama-alueelta. Kuvan kaksihaarainen kerrostalo kasvaa päivä päivältä korkeutta ja se tulee olemaan valmistuessaan Pattayan korkeimpia ellei korkein rakennus. Aiemmin alueella järjestettiin suuret uudenvuoden juhlat, mutta rakennustyömaan takia ne on täytynyt siirtää muualle.

Juoksureittieni varrella tällaisia rakennustyömaita on varmaan viitisenkymmentä ja koko Pattayan alueella satoja ellei enemmän. Kiinalaisia tosiaan tarvitaan näiden mehiläiskennostojen täyttämiseksi. Materiaali- ja työkustannukset tosin ovat niin alhaiset, että jo osakapasiteetin myyminen riittänee ja loppuasuntoja voi sitten vuokrata ja kaupitella ajan kanssa.

Lopuksi vielä kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on monille matkailijoille tuttu: satama-alueen kello. Toinen kuva on Buddha Hillin alueelta, jonne parikin juoksureittiäni suuntautuu. Tämä kuvan ulkoilmakuntosali tai puistosali on aika uusi ja moderni. Alueen toisella laidalla on paljon karumpi sali, jossa itsekin olen käynyt puntteja nostelemassa. Se on raavaiden miesten suosiossa ja etenkin thainyrkkeilijät boksivat siellä treenejään.

Monet paikalliset juoksijat, myös Pattaya Teamin jäsenet, käyttävät Buddha Hilliä lähes ainoana harjoitusalueena sen suojatun eli liikenteeltä vapaan piirteensä vuoksi. Itse olen tehnyt siellä joitakin mäkijuoksuharjoituksia sen runsaan kilometrin mittaisella reitillä. Muuten olen halunnut juosta maanteillä. Maisemien on hyvä vaihtua.

Tänään on sitten pakkauspäivä ja illalla ajelen asuintaloni vierestä lähtevällä bussilla Suvarnabumiin. Yöllä starttaa kotimatka Cathay Pacificilla reitillä Bangkok-Hong Kong-Lontoo-Helsinki. Hieman aikaaottava ja mutkainen reitti, mutta matkamies on tottunut sellaiseen. Ja säästyneillä rahoilla voi ostaa vaikka uudet lenkkarit. Juoksijanomadi on juoksijanomadi, vaikka voissa paistaisi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti