keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Aasian juoksut alkavat

No niin, nyt on harjoiteltu lämpimiä olosuhteita sen verran, että voi jo uskaltautua ensimmäiseen kisaan täällä Thaimaassa. Kyseessä on Sikarin MiniMaraton Bangkokissa. Juoksu on Sikarin sairaalan yhteydessä, jossa juoksin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten. Tulin silloin toiseksi M50-sarjassa ja nyt voisi yrittää parantaa tulosta, kun minun pitäisi päästä ensimmäistä kertaa M60-sarjaan. Joissakin kisoissa ja maissa syntymävuosi ratkaisee sarjan, kun taas jotkut kisat ja maat tuijottavat syntymäpäivään. Toivotaan, että uusi veteraanisarja tulee nyt korkattua.

Juoksukilometrejä on tullut kohtuullisesti sen jälkeen kun harjoittelun täällä aloitin vajaan viikon levon jälkeen. Alussa lämpötila vaikutti heikentävästi juoksusuoritukseen, mutta vähitellen siihen taas tottuu. Nyt miehen pitäisi olla valmis kovempaankin rypistykseen lämmöstä ja aikaisesta aamukisasta huolimatta. Harjoitteluun ovat kuuluneet aamujuoksut enenevässä määrin juuri tästä syystä.

Seuraavalla viikolla vaihdetaankin maata ja kisapaikkaa, mutta siitä sitten ajallaan. Pysykää kanavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti