Saavuin Singaporen Geyland-alueelle tuki- ja huoltoryhmäni kanssa torstai-iltana 24.1. Geylandin MTR-metroasema on kuvan Aljunied, josta käsin on voinut tehdä päivittäin tutkimusretkiä Singaporen kaupunkivaltion alueelle metroverkkoa hyödyntäen. Ja kyllä Singaporessa katsottavaa riittää. Mutta ensin joku sananen Singaporen historiasta ja muusta taustasta.
Singapore on Malakan niemimaan eteläisillä saarilla sijaitseva Helsingin kokoinen (merialueineen) kaupunkivaltio, jonka väkiluku on lähes 5,5 miljoonaa eli lähes täsmälleen sama kuin koko Suomen. Siten se on yksi maailman tiheimmin asutuista kaupungeista. Yli kolmeneljäsosaa asukkaista on kiinalaisia, malaijeja on noin 15 % ja intialaisia 8%. Viralliset kielet ovat englanti, mandariinikiina, malaiji ja tamili.
Historiasta sen verran että Singaporesta tuli Britannian siirtomaa vuonna 1819 ja liitettiin Britannian alaisiin Salmisiirtokuntiin vuonna 1867. Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti Singaporen muutamaksi vuodeksi. Vuosina 1963-1965 Singapore kuului Malesiaan, mutta itsenäistyi sitten. Sen jälkeen Singaporesta on kehittynyt nopeasti kauppaan, teollisuuteen ja pankkitoimintaan keskittyvä vauras kaakkoisaasialainen valtio.
Britannian pitkä siirtomaakausi näkyy vieläkin Singaporessa, kuten esimerkiksi lähellä City Hallia sijaitsevasta St Andrewsin katedraalista, jonka Sir Stamford Raffles laittoi alulle vuonna 1823 ja peruskivi muurattiin vuonna 1834. Ilmeisesti alueen Raffles City ja viereinen metroasema Raffles Place on saanut nimensä samaisesta herrasta. Salamat iskivät alkuperäiseen katedraaliin niin että se suljettiin vuonna 1852, mutta nykyisen katedraalin peruskivi muurattiin heti perään vuonna 1856. Katedraalia on käytetty myös hätäsairaalana toisen maailmansodan aikoihin.
Yllä mainittu MTR-metroasema Raffles Place ympäristöineen on malliesimerkki Singaporen modernista arkkitehtuurista puistoalueineen ja toimistorakennuksineen. Singaporea on kutsuttu yltiösiistiksi maaksi, jossa roskaaminen on rangaistu suurilla sakoilla. Raffles Place osoittaa että peloitteet toimivat ja paikka pysyy erittäin siistinä, mutta laitakaupunkialueilla, kuten Geylandissa tavat lähestyvät Suomi-normia ja roskia ja jätteitä on siellä täällä. En tiedä kumpi käytäntö on parempi, sillä ylisiististä meiningistä tulee helposti kliinisen sairaalan "maku", mikä näkyy erityisesti valtavissa ostoskeskuksissa. Toinen ääripää on sitten nähtävillä esimerkiksi Pattayan laita-alueilla, jossa villit pop-up-kaatopaikat ryöpsähtävät vierailijan silmille. Olisiko Geyland-Suomi sitten se paras vaihtoehto, jossa elämä tulee liki ja koskettaa?
Suurille etnisille ryhmille syntyvät omat alueensa suurkaupunkeihin, niin myös Singaporessa. Kuten yllä on todettu, niin kiinalaiset muodostavat jopa enemmistön Singaporen väestöstä ja on luonnollista, että kaupungista löytyy oma Chinatown, kuten niin monessa muussa suurkaupungissa. Vierailimme ryhmämme kanssa paikalla ja tuntui tosiaan kuin olisimme Kiinassa, oman arvon tuntevia häliseviä ihmisiä pyöri jaloissa häiriöksi asti. Kiinalaiset puhuvat lähes huutamalla, sillä oma ääni pitää saada kuuluville. Nynnyt ja hiljaiset kiinalaiset löytyvät hautausmailta. Lyhyt retki kiinalaisuuden keskiöön riitti vallan hyvin. Toinen etninen seutu jossa vierailimme, oli Little Indian metroaseman seutu. Intialaisiin pätee sama mitä kiinalaisiinkin, rinta rottingilla mennään ja muita ei väistellä eikä kumarrella. Kuten Mauri Sariola sen sanoi: Pieni anoo, iso sanoo. Toista miljardia ihmistä on aina oikeassa.
Summa summarum, Singapore on monipuolinen ja mielenkiintoinen kaupunkivaltio. Se on sekoitus kuria ja järjestystä sekä etnistä monikulttuurisuutta, joka on syntynyt luonnostaan aikojen saatossa eikä vallanpitäjien järjestämänä äkillisenä haittamaahanmuuttona, kuten viime aikoina esimerkiksi Euroopassa ja Suomessa. Kansallisuudet ovat tulleet Singaporeen aikojen myötä ja historian muovaamana tekemään työtä, elättämään itsensä ja kasvattamaan yhteistä elintasoa. Kukaan heistä ei ole saanut ilmaista rahaa ja lounasta. Työttömyyskorvausta ei tunneta Singaporessa laisinkaan ja valtio auttaa vain hätätapauksissa. Puhumattakaan muista tuista ja etuuksista. Terveydenhoidon menot ovat pienemmät kuin esimerkiksi Suomessa ja USA:ssa, mutta kansalaisten elinaikaodote on pidempi. Singaporessa terveysmenot olivat muutama vuosi sitten 4 % BKT:stä, kun ne olivat samaan aikaan Suomessa 9%. Lisäksi esimerkiksi imeväisyyskuolleisuus on maailman pienin. Jotain tehdään ilmeisesti oikein tässä kaupunkivaltiossa. Byrokratiaa, poliittisia hännystelijöitä ja välistävetäjiä ei päästetä niskan päälle.
Yhteenvetona voisi sanoa että Singapore ja Suomi tekevät kaikki suuret yhteiskunnalliset asiat juuri päinvastoin. Kumpi linja on parempi, niin sen valinnan on jokaisen itsensä tehtävä.
