maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden 2018 juoksusaldo

Healthy&Happy Run

Juoksuvuosi 2018 on lopuillaan. On aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Positiivista vuodessa oli se että pystyin jalkavaivoista johtuvan kahden laskevan vuoden jälkeen jälleen nostamaan sekä juoksukilometrien että kisojen määrää. Juoksukilometrejä tuli noin 3030 ja kisoja juoksin 17.

Erityisesti joulukuu oli hyvä kilometrimäärien osalta pitkiin, pitkiin aikoihin, 368 kilometriä. Valitettavasti kisat jäivät nollaan vaikeista ilmoittautumisongelmista johtuen, vaikka tavoitteena oli juosta pari kisaa. Toivottavasti tilanne paranee tulevana vuonna.

Vuoden juoksukisat aloitin Thaimaassa kuvan Healthy&Happy Runilla tammikuussa. Thaimaassa tuli juostua vuoden aikana yhteensä viisi kisaa ja tuloksena oli vain yksi palkintosija (5.) Bangkokin Don Bosco Minimarathonilta toukokuussa. Pokaalisaalis jäi siten pieneksi.

Suomessa juoksuja kertyi vuoden aikana 12 kappaletta. Olen pyrkinyt käymään ja juoksemaan uusilla paikkakunnilla ja tänä vuonna uusien kisapaikkakuntien joukkoon tulivat Petäjävesi, Ii ja Kuhmo. Ensimmäistä kertaa vierailin Petäjäveden ja Kuhmon lisäksi Ylikiimingissä, Sotkamossa ja Pieksämäellä.

Kiinalaisia naishiihtäjiä Kuhmossa

Suomen kisojeni menestys oli kohtalainen, vaikka vauhti ei ollut paras mahdollinen. Ainoa voitto tuli heinäkuussa hölkkäsarjassa Porkkalan ympärijuoksussa Kärsämäellä. Palkintosijoille pääsin myös Petäjävedellä, Vieremällä, Pudasjärvellä, Oulaisissa ja Kivijärvellä.

Ehkä vuoden mielenkiintoisimman juoksun tein kuitenkin Kuhmossa heinäkuun lopulla Kuhmolaisella maratonilla. Kilpailun kympillä kisasin kuvan kiinalaisten naishiihtäjien kanssa, jotka harjoittelivat samaan aikaan Vuokatin Urheiluopistolla. Naiset näyttivät meikäläiselle kantapäitä, huippu-urheilijoita kun ovat.

Nyt odotetaan tulevaa juoksuvuotta toiveikkaasti, kun harjoituskilometrejä on päästy hilaamaan taas korkeammalle. Vauhtia pitäisi vain pystyä kaivamaan esiin. Se vaatisi kovempia harjoituksia kovemmilla vauhdeilla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Laitan tuohon alle vielä kuvan toistaiseksi viimeisimmästä kisastani Bangkokissa marraskuussa eli Recycle Runista. Seuraava kisa lienee sitten Singaporessa tammikuun loppupuolella. Uusi vuosi alkaa meikäläiselle näin uudella juoksumaalla.

Lopuksi toivotan lukijoille Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2019!

                                       
                                         Recycle Run 17.11.2018 Bangkokissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti