tiistai 27. syyskuuta 2016

Viikonlopun maratoneista

Bekele ja Kipsang
Kuva: letsrun.com

Aloitetaan Berliinin maratonista. Niinhän siinä kävi että suosikit pitivät pintansa. Naisissa kovimman tilastoajan omannut Aberu Kebede voitti ja miesten puolella kaksi ennakkosuosikkia, Wilson Kipsang ja Kenenisa Bekele olivat lopulta kaksi kovinta ja Bekele vei himoitun voiton loppuratkaisussa. Bekelen voittoaika 2.03.03 jäi vain kuusi sekuntia Dennis Kimetton ME:stä. Tämä jättää sijaa jossitteluille, sillä ME oli haarukassa aina runsaaseen 30 kilometriin. Kipsangin irtiotto hyytyi 38 kilometrin kohdilla kun Bekele otti hänet kiinni. Miehet jäivät sitten kyttäilemään toisiaan parin kilometrin verran niin että 39. kilometri juostiin aikaan 2.59 ja 40. kilometri jopa 3.04:ään, kun ME olisi vaatinut keskimäärin noin 2.55 kilometrejä. Lopun kiristys ei aivan auttanut ja niin Kimetto sai pitää ME:nsä. Mutta hieno kilpailu kaikenkaikkiaan ja osoitti molempien miesten olevan valmiita vieläkin kovempaan menoon.

Aki Nummela
Kuva: fi.wikipedia.org

Parisen juttua sitten kerroin Ole Halosen tehtyä Finlandia maratonilla kauden kärkituloksen, että toivottavasti se paranee alle 2.30:n syksymmällä. Toiveeni selvästi kuultiin, sillä nyt viikonloppuna Lahden SM-maratonilla jopa neljä parasta miestä alitti 2.30:n, nimittäin: Aki Nummela 2.24.18, Thijs Feuth 2.27.02, Jukka Kero 2.28.26 ja Henri Ansio 2.28.41. Näiden lisäksi vielä kaksi suomalaismiestä teki saman tempun Berliinissä: Teemu Toivanen 2.24.29 ja Simo-Pekka Fincke 2.29.37. Tästä on hyvä jatkaa kohti 2.20:n alitusta. Aki Nummela on ilmoittanutkin tämän olevan tähtäimessä Valencian maratonilla, joka juostaan 20.11.2016.

Lahden SM-maratonilta kannattaa mainita myös naisten voittaja Laura Manninen, joka juoksi ennätyksensä 2.41.21. Juoksu oli hänelle valmistautumista New Yorkin maratonille marraskuun alussa, jossa voidaan nähdä sitten vieläkin kovempi tulos. Myös miehillä, muillakin kuin Aki Nummelalla, on vielä mahdollisuus yltää kauden parhaimpaansa joko Vantaan maratonilla 8.10.2016 tai sitten lukuisilla kansainvälisillä myöhäissyksyn maratoneilla.

Odotellaan mielenkiinnolla loppusyksyn tuloksia.

torstai 22. syyskuuta 2016

BMW Berlin Marathon 2016

Wilson Kipsang
Kuva: en.wikipedia.org

Ensi sunnuntaina syyskuun 25. päivä juostaan jälleen maailman kovin maratonkisa, nimittäin Berliinin maraton. Berliinin maratonin reitti on tunnetusti erittäin nopea ja juuri siitä syystä miesten maratonin ME on juostu Berliinissä peräti seitsemän kertaa. Ja kuusi viimeisintä ME- parannusta on tehty juuri siellä.

Listasin Berliinissä juostut miesten maratonin kuusi viimeisintä ME-parannusta viime vuonna, mutta kertaus ei ole pahitteeksi. Tässä tämä huikea ME-lista on:

Paul Tergat Kenia 2.04.55 Berliini 28.09.2003
Haile Gebrselassie Etiopia 2.04.26 Berliini 30.09.2007
Haile Gebrselassie Etiopia 2.03.59 Berliini 28.09.2008
Patrick Makau Kenia 2.03.38 Berliini 25.09.2011
Wilson Kipsang Kenia 2.03.23 Berliini 29.09.2013
Dennis Kimetto Kenia 2.02.57 Berliini 28.09.2014

Näistä juoksijoista Wilson Kipsang on nytkin mukana Berliinissä. Kaikki tämänvuotiset Berliinin osallistujat, jotka ovat juosseet 2.06 tai sen alle, ovat:

Emmanuel Mutai Kenia 2.03.13
Wilson Kipsang Kenia 2.03.23
Tsegay Mekonnen Etiopia 2.04.32
Kenenisa Bekele Etiopia 2.05.04
Vincent Kipruto Kenia 2.05.13
Sisay Lemma Kenia 2.05.16
Eliud Kiptanui Kenia 2.05.21
Evans Chebet Kenia 2.05.33
Mark Kiptoo Kenia 2.06.00

Kenenisa Bekele
Kuva: diretube.com

Näistä peräti seitsemän tulee Keniasta ja loput kaksi ovat luonnollisesti Etiopiasta. Kuka vain heistä voi voittaa, mutta Kipsangin ohella nostaisin esiin Etiopian Kenenisa Bekelen, joka aloitti maratonuransa keväällä 2014 pitkän ja loistavan ratajuoksu-uran jälkeen. Tämän vuoden keväällä hän oli 3:s Lontoon maratonilla, mutta ei päässyt suureksi pettymyksekseen Kenian olympiajoukkueeseen. Se on varmaan lisännyt motivaatiota näyttää että maratonkin vielä kulkee.

Kannattaa olla tarkkana, ettei sekoita osallistujalistalla olevaa Eliud Kiptanuita viime vuoden Berliinin ja tämän vuoden Rion olympiavoittajaan Eliud Kipchogeen. Valitettavasti Kipchoge ei ole kisassa mukana, vaan on toipumassa olympiavoitostaan. Eliud Kiptanui oli viime vuonna toinen Berliinissä etunimikaimansa perässä, joten hän havittelee nyt varmasti voittoa. Viime vuoden kisan ratkaisut näkyvät tästä.

Nykyinen ME:n omistaja Dennis Kimetto on valinnut Chigacon maratonin, joka juostaan 9.10. Myös kenialaiset Dickson Chumba ja Abel Kirui sekä Etiopian Tsegaye Kebede juoksevat Chigacossa.

Naisissakin Berliinissä on juostu kaksi ME:tä, nimittäin:

Tegla Loroupe Kenia 2.20.43 Berliini 1999
Naoko Takahashi Japani 2.19.46 Berliini 2001

Tämänvuotisen osallistujajoukon eliittikärki on seuraavin henkilökohtaisin ennätyksin:

Aberu Kebede Etiopia 2.20.30
Amane Beruso Etiopia 2.20.48
Birhane Dibaba Etiopia 2.22.30
Reina Iwade Japani 2.24.38
Ruti Aga Etiopia 2.25.27
Janet Ronoh Kenia 2.26.03

Aberu Kebede
Kuva: letsrun.com

Eli peräti neljä kuudesta kärkijuoksijasta tulee Etiopiasta ja yksi juoksija sekä Keniasta että Japanista. Ymmärrettävistä syistä Rion olympiamitalistit Jemime Sumgong (Kenia), Eunice Kirwa (Bahrain) ja Mare Dibaba (Kenia) puuttuvat osallistujalistalta. Florence Kiplagat  (Kenia), Atsede Baysa (Etiopia) ja Valentine Kipketer (Kenia) ovat valinneet Chigacon maratonin 9.10. Viime vuoden Berliinin voittaja Kenian Gladys Cherono puuttuu myös listalta. Voittajaa on vaikea ennakoida muuten kuin että eiköhän se Etiopiasta tule.

Olen katsonut viime vuosina Berliinin maratonin suorana Internetistä. Aina sieltä on jostain löytynyt ilmainen linkki, johon ei ole tarvinnut rekisteröityä. Sellainen löytynee tälläkin kertaa.

Ja ei muuta kuin jännittämään.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksyn maratoneja


Finlandia Marathon
Kuva: finlandiamarathon.fi

Nyt on se aika syksystä että maratoneja juostaan siellä sun täällä niin Suomessa kuin maailmalla. Tänä viikonloppuna oli Suomessa maratonkisoja mm. Jyväskylässä (Finlandia maraton), Joutsenossa (Kullervo-maraton), Espoossa ja Kiimingissä.

Finlandia maratonin parasta antia oli Ole Antti Halosen voittoaika 2.31.15,7, mikä on kauden kärkitulos. Edellinen kärkitulos oli myös Halosen nimissä ja se parani nyt noin puolellatoista minuutilla. Toivottavasti tämä kärkiaika kohenee vielä loppusyksyn maratoneilla esimerkiksi Vantaalla tai sitten kansainvälisillä maratoneilla. En muista aikaa jolloin miesten kauden kärkitulos maratonilla olisi ollut päälle 2.30 ja toivottavasti se ei jää sinne tänäkään vuonna.

Johanna Lindholm
Kuva: porvoonurheilijat.fi

Joutsenon Kullervo-maratonissa taasen tapahtui sama kuin viime vuonnakin eli maratonin nopein juoksija oli nainen, tällä kertaa N40-sarjalainen Johanna Lindholm ajalla 2.54.17. Viime vuonnahan oli se kuuluisa Joutsenon pommi, kun Alisa Vainio juoksi samaisen kisan aikaan 2.33.24 voittaen niin ikään kaikki miehet. Ei mene hyvin maratonmiehillä Joutsenossa. No, veteraanimiehissä oli parempaa antia puolimaratonilla kun Pertti Leinonen voitti M60- sarjan kovalla ajalla 1.24.30 ja Kauko Kuningas tuli toiseksi ajalla 1.26.15. Kuningas kuuluu jo M65- sarjaan ja hänellä on tämän matkan SE:t niin M60- kuin M65- sarjassa.

Kiimingin maratonilta voi mainita M65- sarjan puolimaratonin voittaja eli Kauko Tuisku, joka juoksi ajan 1.27.31. Se on kovaa kansallista tasoa. Tuisku, edellä mainittu Kauko Kuningas ja Olavi Peura ovat kovia menijöitä tällä matkalla M65- sarjassa.

Kauko Kuningas
Kuva: anli.sportsontheweb.net

Espoon rantamaratonilta ei ole ihmeempää kerrottavaa. Positiivisena seikkana voidaan mainita runsas osanotto niin maratonissa kuin puolimaratonin puolella. Taso kun nousisi vielä, niin voitaisiin puhua merkittävästä maratontapahtumasta.

Maailmallakin juostaan lukuisia mielenkiintoisia maratoneja tässä ja ensi kuussa sekä New Yorkin maraton marraskuun alussa. Ehkä kovin maraton kaikista juostaan viikon päästä Berliinissä. Siitä enemmän myöhemmin.






sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Aasialaista juoksutarjontaa

Taas on pian käsillä se hetki että päätös ensi talven matkasta on tehtävä. Nyt näyttää siltä että matkaan jälleen tuttuun tapaan Thaimaahan ja luultavasti marraskuussa. Siellä on tullut vietettyä viimeiset kymmenkunta talvea. Kaksi vuotta sitten piipahdin ensin Espanjassa ja jatkoin sitten reissua Thaimaassa. Lippuja ei ole vielä hankittu, mutta matkasuunnitelmaa on mietitty.

Singapore marathon 2016
Kuva: marathonsingapore.com

Luultavasti lähden matkaan ilman viisumia, joten minun on poistuttava kuukauden sisällä Thaimaasta hankkimaan turistiviisumia. Sitä silmälläpitäen olen yrittänyt kartoittaa aasialaisia juoksukisoja joulukuun alussa. AIMS:in kalenterista löytyikin tuttu juoksu Singaporesta 4.12, jonne minun piti mennä jo vuosia sitten. Myöhästyin tuolloin ilmoittautumisessa ja sitä seurasikin todella epäonninen tapahtumaketju, joka on kerrottu etusivun osiossa "Murphy tuli kylään". Nytkin ilmoittautumispäätös pitäisi tehdä huomiseen (12.9) mennessä, joten kiirettä pitää.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin tänään jättää tämän mielenkiintoisen juoksun väliin. Syinä ovat kalliinpuoleiset maksut ja epävarma kuntotilanne. Osallistumismaksu olisi ollut kympiltä noin 65 euroa ja kaupunkivaltion hotellitilanne vaikutti aika tyyriiltä. Koska jalkaongelmat ovat vieläkin aika herkässä vaiheessa, niin en viitsi lähteä riskeeraamaan sitä kalliilla matkalla.

Angkor Wat Half Marathon
Kuva: angkormarathon.org

Seuraavaksi katsoin Kambodzan suuntaan. Angkor Watissa Siem Riepin liepeillä olisi ollut kisa samoin sunnuntaina 4.12. Paikka ja kisa ovat tuttuja, sillä osallistuin kyseiseen juoksuun joulukuussa 2006. Ongelmana tässä kisassa on se että Thaimaan viisumin saamiseksi minun olisi pitänyt matkustaa juoksun jälkeen Siem Riepistä Phnom Penhiin. Tämä ja jo juostu kisa pudottivat tämänkin vaihtoehdon.

Bagan Temple Marathon
Kuva: bagan-temple-marathon.com

Sitten suuntasin katseeni viimevuotiseen vierailumaahan eli Myanmariin. Ja eikös siellä vain ollutkin juoksukisa Baganissa, antiikinajan rauniokaupungissa lähellä Mandalayn kaupunkia marraskuun loppupuolella, mikä olisi kyllä kelvannut ajankohdaltaan. Juoksun webbisivuja selatessa tuli selväksi, että juoksunjärjestäjä on tanskalainen seikkailumatkojen tarjoaja eli kyseessä olisi ollut kallis pakettimatka Yangonista. Sellainen on nomadimatkailijalle myrkkyä ja kisa tipahti oitis pois kalenteristani.

Neljäs vaihtoehto oli vielä Penangissa Malesiassa, jossa olisi ollut tarjolla Run&Dance kympin kisa 4.12 KPJ Penang Specialist Hospitalissa. Olen juossut Penangissa puolimaratonin marraskuussa vuonna 2010, joten siinäkään paikassa ei ollut uutuudenhohtoa. Kun viisumin saantikin olisi ollut epävarmaa, niin jälleen yksi kisatarjokas jäi poissa laskuista.

KPJ Penang Specialist Hospital
Kuva: facebook.com

Ylläolevan katsauksen jälkeen päätökseksi tuli olla juoksematta Thaimaan ulkopuolella joulukuussa. Joka tapauksessa minun on lähdettävä viisuminhakureissulle ja tällöin paras ja kätevin paikka on tuttu Phnom Penh Kambodzassa, jossa olen vieraillut puolenkymmentä kertaa. Valitettavasti tuohon aikaan ei ole juoksua Phnom Penhissa, vaan kansainvälinen kisa on kesäkuussa. Siksi se on jäänyt juoksematta, ainakin toistaiseksi.

Raportoin Thaimaan matkan järjestelyistä myöhemmin kunhan asiat etenevät.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kestävyysjuoksijoiden sairaudet ja vammat

Tuossa edellisessä jutussa kirjoitin jo huolestani kestävyysjuoksijoiden poissaoloista Ruotsi-ottelusta, jotka olivat sairaus- ja vammaperäisiä. Jatkan asian käsittelyä tässä perusteellisemmin. Aloitetaan naisista.

Oona Kettunen
Kuva: fi.wikipedia.org

Pisimpään juoksuvammoista on kärsinyt Oona Kettunen, joka on ollut poissa enemmän tai vähemmän juoksukisoista jo runsaat kaksi vuotta. Vamma todettiin keväällä 2014 pohjeluun rasitusmurtumaksi. Oona kertoo blogissaan, että kevään 2014 jälkeen hän on pystynyt harjoittelemaan normaalisti vain noin puolisen vuotta. Tänäkään kesänä Oonaa ei nähty kilparadoilla ja siinä menivät tavoitteet EM- ja olympiakisoista.  Tällainen jos mikä syö kunnianhimoista urheilijaa.

Sitten viime vuoden joulukuussa tuli jobinpostia Alisa Vainiosta, kun jalkapohjassa ollut kivulias rakko esti osallistumisen EM-maastoihin juuri kun kansainvälinen tähti oli syntymässä. Sitä seurasi jalkapohjan ulkosyrjän kipeytyminen ja myöhemmin molemmat polvet kipeytyivät, mikä esti osallistumisen nuorten maajoukkueleirille Portugaliin.

Alisa Vainio
Kuva: terveys.org

Myöhemmin kuvaukset osoittivat todelliseksi syyksi reisiluun rasitusmurtuman. Liian aikainen paluu määräharjoitteluun esti murtuman luutumisen ja ongelmat jatkuivat. Tulos nähtiin toukokuun lopulla kun Alisa ilmoitti luopuvansa EM-kisoista vaillinaisen kuntonsa takia. Lopulta koko kesä meni ilman ratajuoksuja ja uuden valmentajan myötä katse on nyt tulevaisuudessa. Viimeisimmässä haastattelussaan Vainio paljastaa että hänellä on todennäköisesti ollut myös hoitamaton mykoplasma.

Johanna Peiponen
Kuva: mtv.fi

Jatkoa seurasi kesällä kun EM-kisoihin valittu ja sinne riskillä lähtenyt Johanna Peiponen sinnitteli 10 000 metrin juoksussa sisulla maaliin porukan viimeisenä. Juoksun pilasi jo ennen kisoja tapahtunut polkupyöräonnettomuus, jossa reisi kipeytyi ja sitten tuli vielä rasitusvamma reiden ja nivusen yhteyskohtaan uusien sopimattomien lenkkarien vuoksi. Siinä meni loppukesä ja jo hankittu matkalippu Rion olympialaisiin.

Minttu Hukka
Kuva: fi.wikipedia.org

Minttu Hukka säväytti talvella juoksemalla USA:ssa 5000 metrin SE:n hallissa. Se antoi odottaa hyvää ja tuloksellista kesää. Kesä meni eikä Mintusta kuulunut mitään juoksu-uutisia. Asia selvisi kun vierailin äskettäin Mintun blogissa. Yllätys, yllätys, hiljaiselon syynä on sairausongelmat eli vanha tuttu mykoplasma.

Ja kuten edellisessä Ruotsi-jutussa kerroin niin Minna Lamminen puuttui myös Suomen joukkueesta jostain syystä. Liekö samaa vaivaa kuin muillakin huipuillamme?

Miehissä on vastaavanlaista sairaus- ja vammakierrettä tai muuta poissaoloa. Ruotsi-ottelusta puuttuivat mm. Arttu Vattulainen, Henri Manninen, Topi Raitanen ja Tuomas Jokinen.  Kun en tiedä kyseisten juoksijoiden tarkempia syitä hiljaiseloon, niin ei siitä sen enempää. Näiden lisäksi Janne Ukonmaanaho loukkaantui Kalevan kisojen esteissä ja Jaakko Niemisellä on alavatsan lihasrepeämä, joka on estänyt juoksut tältä kesältä.

Janne Ukonmaanaho
Kuva: Kaleva/Heikki Saukkomaa

Ei hyvältä näytä tämä kestävyysjuoksijoidemme sairaus-, vamma- ja poissaololista. Urheilussa ja varsinkin huippu-urheilussa sairaudet ja vammat ovat yleisiä, mutta tämä tilanne kestävyysjuoksussa on kyllä hälyttävä. Liekö syy valmennuksessa, harjoitusmetodeissa, lihashuollossa, terveydenhoidossa, harjoitusolosuhteissa vai missä, mutta potilaita ja toipilaita on liikaa. Varsinkin naisten kohdalla tilanne on harmillinen kun useat heistä olivat nousemassa kansainväliselle huipulle.

Toivottavasti tuleva vuosi on terveempi ja positiivisempi. Emme halua lukea sairauksista ja selittelyistä, vaan terveistä top-tulosten tykittäjistä.

tiistai 30. elokuuta 2016

Kesä päättyy Ruotsi-otteluun

Sadeikkuna
Kuva: pixabay.com

Kesä alkaa olla paketissa, huomenna on virallisesti suven viimeinen päivä. Elokuu meni kyllä sateen merkeissä, kun lähes jokaisena päivänä tuli vettä. Nytkin sataa lähes kaatamalla, mutta huomiseksi on onneksi luvattu aurinkoa. Se kyllä kelpaa.

Juoksuharjoittelu on aloitettu vammojen jälkeen tosi rauhallisesti, osittain olympialaisten ja sateiden avittamana. Huomenna juoksen vielä yhden lenkin ja kuukauden saldoksi tulee ruhtinaalliset 130 kilometriä. Sillä määrällä ei pitkälle pötkitä, mutta siihen on tyytyminen. Ja siitä on hyvä kiristää tahtia ylöspäin kohti normaalimpaa harjoitustasoa.

Martti Siikaluoma
Kuva: lahdenahkera.fi

Ensi viikonloppuna on sitten perinteinen Suomi-Ruotsi-maaottelu, joka pidetään tällä kertaa poikkeuksellisesti Tampereen Ratinan stadionilla Helsingin Olympiastadionin remontin takia. Katselin tuossa Suomen joukkuetta ja olen vähän huolissani. Paljon poissaoloja ja vähän yllättäviäkin.

Kestävyysjuoksupuolelta ehkä masentavin uutinen on Arttu Vattulaisen puuttuminen joukkueesta. Myös Henri Manninen, Topi Raitanen ja Tuomas Jokinen ovat poissa miesten puolelta. Niinpä Martti Siikaluoma pääsee urakoimaan sekä 5000 että 10 000 metrillä.

Naisista jo tutut toipilaat Alisa Vainio, Johanna Peiponen ja Oona Kettunen ovat edelleen poissa. Minna Lammisen nimeäkään ei näy osanottajalistalta. Iloinen uutinen on Janica Mäkelän paluu runsaan vuoden poissaolon jälkeen. Kalevan kisoista tuli jo viides sija kympiltä. Naisten urakoija on Camilla Richardsson, joka osallistuu Siikaluoman tavoin sekä 5000 että 10 000 metrille.

Naisilla on mahdollisuuksia uusia viimevuotinen voitto, mutta miesten maaottelu menee kyllä jälleen Ruotsiin. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

               
                               Janica Mäkelä, Kuva: aamulehti.fi

maanantai 22. elokuuta 2016

Rion tähdet

Rion olympialaiset ovat takana ja on aika poimia kisojen tähdet. He ovat luonnollisesti kansainvälisiä urheilijoita, sillä Suomella ei ole tarjota tällä hetkellä ketään tällaiseen vertailuun. Yksittäisistä saavutuksista nostan esiin kaksi yleisurheilun ME:n tekijää, etiopialaisen Almaz Ayanan naisten 10 000 metriltä ja etelä-afrikkalaisen Wayde Van Niekerkin miesten 400 metriltä. Ayana rikkoi lyömättömänä pidetyn kiinalaisen Wang Junxian ME:n yli 14 sekunnilla aikaan 29.17,45.  Van Niekerk teki vastaavan tempun miesten 400 metrillä alittaessaan USA:n Michael Johnsonin myös lyömättömänä pidetyn ME:n 0,15 sekunnilla aikaan 43,03.

Michael Phelps
Kuva: nbcnews.com

Edellisistä ja muista kovista suorituksista huolimatta nostan Rion tähdiksi kolme urheilijaa, joilla on pitkä ja kova saavutusten sarja kesäolympialaisista. Nämä urheilijat ovat USA:n uimari Michael Phelps, Jamaikan pikajuoksija Usain Bolt ja Iso-Britannian kestävyysjuoksija Mo Farah. Seuraavassa keskityn kyseisten herrojen olympiamenestykseen ja jätän muut arvokisat, kuten MM-kisat huomioimatta.

Michael Phelps osallistui ensimmäisiin olympialaisiinsa jo vuonna 2000 15-vuotiaana. Mitalia ei vielä tuolloin tullut, vaan tuloksena oli viides sija 200 metrin perhosuinnissa. Siitä lähtien Phelps on osallistunut kaikkiin olympiakisoihin ja mitaleja on ropissut niin että Rion jälkeen kasassa on 28 olympiamitalia, joista 23 kultaista. Se on kaikkien aikojen paras mitalisaalis olympialaisista kaikki lajit ja urheilijat huomioiden. Uinnissa tämä on mahdollista, koska siinä on matkoja runsaasti neljällä eri tyylillä ja viestit vielä päälle. Muissa lajeissa tällaista repertuaaripotentiaalia ei ole. Mutta kova saavutus siitä huolimatta. Phelps on sanonut Rion olevan hänen viimeinen olympialaisensa. Neljän vuoden päästä nähdään, pitääkö sana vai onko mitalirohmu nälkäisenä Tokion altaassa.

Usain Bolt
Kuva: dailymail.co.uk

Usain Bolt on toinen valinta Rion tähdeksi ja syystä. Hän osallistui olympialaisiin jo Ateenassa 2004, mutta tuolloin tuloksena ei ollut vielä mitalia. Sitten alkoi tapahtua, hän on voittanut 100 metriä, 200 metriä ja 4 kertaa 100 metrin viestin kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa: Pekingissä 2008, Lontoossa 2012 ja Riossa 2016. Tästä tulee 9 kultaista mitalia ja kun muita mitaleja ei ole, niin tämä on lopullinen olympiasaldo. Tällä Bolt ei kuitenkaan pääse yleisurheilun olympiaykköseksi, sillä suomalaisella Paavo Nurmella on yhdeksän kultamitalin lisäksi 3 hopeamitalia. Tämä saattaa vielä hyvinkin olla se koukku, joka ajaa Usain Boltin vielä Tokion kisoihin 2020, vaikka onkin Phelpsin tavoin ilmoittanut lopettavansa olympiatasolla. Aika näyttää kuinka tässä käy.

Mo Farah
Kuva: mirror.co.uk

Kolmas Rion tähti on Iso-Britannian Mo Farah, joka on somalilähtöinen ja syntynyt Mogadishussa. Riossa Farah tuli Lasse Virenin rinnalle voittamalla 5000 metrin ja 10 000 metrin olympiakullat kaksissa peräkkäisissä olympiakisoissa, sillä hän teki saman tempun neljä vuotta sitten Lontoossa. Farah peesasi Vireniä myös siten, että hän kaatui 10 000 metrillä ja voitti siitä huolimatta kuten Lassekin Munchenissa vuonna 1972. Ainoa ero oli se, että Virenin voittoaika oli myös ME. Farah sanoi olevansa tietämätön rinnastuksista Vireniin, mutta luulenpa että tämä on vain hämäystä ja hän tietää vallan hyvin Virenin kaatumiset ja saavutukset. Tähän perustuen uskon että Farah janoaa lisää olympiakultia ohittaakseen suomalaisen. Tämäkin nähdään Tokiossa vuonna 2020. Haastatteluissa Mo Farah on sanonut lopettavansa ratajuoksu-uransa ensi vuoden MM-kisoihin, jotka pidetään Lontoossa. Maantiejuoksuja Farah jatkaa senkin jälkeen ja vahva veikkaukseni on, että Farah osallistuu Tokion olympiamaratonille vuonna 2020.

No niin, suomalaiset pääsivät kuin pääsivätkin esille yllä tähtiurheilijoiden kirittäjinä. Meillä on ainakin hieno olympiahistoria, vaikka nykyurheilu tökkiikin kuin suksi nuoskakelissä. Iso-Britannialla on somalitaustainen olympiasankari. Meillä on laaja joukko somalialaisia maahanmuuttajia. Heistäkö pelastus suomalaiseen olympia-ankeuteen. Muutkin maahanmuuttajakansallisuudet kelpaavat. Urheilusankareille on Suomessa huutava tarve.