sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Ruskahölkkä, Oulainen

Kisayleisöä Honkamajalla

Tänään juoksin Oulaisissa, jossa Oulaisten Taru järjesti Honkamajalla tutun ja monivuotisen (38. kerta) juoksukisan, Ruskahölkän. Kisa on minulle ennestään tuttu, sillä juoksin sen vuonna 2014. Juoksin tuolloin M50-sarjassa ja tulin noin 7 kilometrin matkalla toiseksi. Nyt sarjana oli M60 ja matka tippui 5 kilometriin.

Juoksutapahtumaan otti osaa noin 60 kilpailijaa lasten, nuorten ja aikuisten sarjoissa. Matkoja oli sarjasta riippuen 10 km, 7 km ja 5 km 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille sekä lapsille kolme lyhyempää matkaa. Ilma oli paras mahdollinen, täysin aurinkoinen ja noin 20 asteen lämpötila. Reitti asfalttia ja hiekkatietä.

Vesa Ranta-Eskola, M70-sarjan voittaja

Parasta näissä juoksutapahtumissa on se että niissä tapaa monia tuttuja juoksukavereita lähivuosilta tai jopa monien vuosien ja kisojen jälkeen. Kuvan Vesa Ranta-Eskolan olen tavannut lukuisia kertoja ja kisannut hänen kanssaan tasapäisesti. Raahen SporttiVeteraaneja edustava Vesa on juossut ja hiihtänyt koko elämänsä ja hän pääsee nykyään sarjaan M70. Tänään kisattiin jälleen tiukasti ja Vesalle irtosi M70-sarjan voitto, kun itse sijoituin kolmanneksi sarjassa M60.

Toinen juoksukaverini, jonka tapasin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen, on alemman kuvan Petri Nivala. Petri oli tullut kisaamaan Oulusta yhdessä vaimonsa ja veljensä kanssa ja osallistui sarjaan M40, jossa tuli toiseksi 10 kilometrillä. Nivalan pariskunnan tapasin Espanjan Torreviejassa vuodenvaihteessa 2014/2015. Olin siellä kahden kuukauden juoksureissulla harjoittelemassa ja kisaamassa ja kilpailin Petrin kanssa lukuisat kerrat. Raportoin siitä aikoinaan tähän blogiin ja jutut löytyvät etusivun oikeanpuoleisesta arkistosta. Petrin kanssa jutellessa tuli taas mieleen, josko kävisi uudelleen Torreviejassa. Aika näyttää. Nivalat reissaavat siellä useamman kerran vuodessa, sillä heillä on Torreviejassa toinen asunto.

Petri Nivala, Torreviejan kävijöitä

Juoksututtujen lisäksi tapasin kaksi pyhäjärveläistä tai pyhäjärveläislähtöistä juoksijaa. Itse olen lähtenyt myös Pyhäjärveltä maailmalle ja palaillut sinne kesäisin lyhyemmäksi tai pitemmäksi aikaa. Toinen heistä, Jarkko Päkkilä, asustaa edelleen Pyhäjärvellä ja edustaa Pyhäjärven Pohtia. Jarkko voitti tänään 10 kilometrin kisan 40-vuotiaiden sarjassa.

Toinen kisassa tapaamani henkilö oli Kai Lappalainen, joka on myös pyhäjärveläislähtöinen, mutta asustaa nykyään Kempeleellä. Kai voitti 5 kilometrin matkan sarjassani M60. Kai Lappalainen tunnetaan paremmin hiihtäjänä, mutta juoksukin näyttää sujuvan. Kai oli jo nuorena kova hiihtäjä ja varsinkin veteraanisarjoissa ja pitemmillä maratonmatkoilla hän on saavuttanut kansainvälistäkin menestystä.

Hienoa oli jälleen käydä kisaamassa kauniissa, aurinkoisessa syyssäässä ja tavata tuttuja ja tuntemattomia. Alla on vielä tulosliuska nuorten ja aikuisten paremmuusjärjestyksistä. Lasten listaukset näkyvät sitten virallisista tuloksista, jotka laitan tähän, kunhan ne ilmestyvät. Viralliset tulokset ovat tässä.


Ruskahölkän tulosliuska 

lauantai 8. syyskuuta 2018

3000 metrin esteet alle 9.00

Tapio Kantanen
Kuva: viipurinurheilijat.fi

Olen jatkanut 3000 metrin esteiden tilastointia koskien suomalaisia alle 9.00 juosseita urheilijoita. Samalla olen päivittänyt alle 8.50-listaa, joka ilmestyi 30.6.2018. Topi Raitanen ja Hannu Granberg ovat parantaneet siellä ennätyksiään ja Ilmari Kurkivuorelle, Teuvo Virtaselle, Juha Kokkoselle ja Ari Luostariselle olen löytänyt paremmat ajat. Uusina miehinä alle 8.50- listalle tulivat: Timo Ojala, Jari Heinilä, Antti Kero, Mauri Kontu, Jukka-Matti Karjalainen, Heikki Rämänen, Jussi Huttunen, Esko Huttunen ja Risto Tikka. Nämä päivitykset on noteerattu edellisen jutun (30.6.2018) kommenttiosiossa.

Vaikka aiemmatkin estelistat elävät, niin uskaltaudun nyt siitä huolimatta julkistamaan alle 9.00-listan, vaikka siinä on varmasti virheitä ja puutteita. Ainakin se on hyvä alku ja päivitetään sitä tietojen karttuessa. Lukijat voivat tehdä sen heti puutteet havaittuaan joko kommenttiosioon tai sähköpostiini (löytyy etusivun listojen esipuheista). Esimerkiksi Seppo Paunosen tuloksentekovuosi puuttuu vielä. Eiköhän se selviä aikanaan.

Kuten aiemmin on tullut mainittua, niin yksi suurimmista ongelmista näissä estelistauksissa on se että monet kovat ratajuoksijat ovat kokeilleet myös estejuoksua, mutta näitä ei välttämättä ole huomioitu kyseisen henkilön esittelyissä, esimerkiksi wikipedia-sivuilla. Ne on etsittävä ja löydettävä muualta. Toisaalta Suomessa on ollut aina kovia estemiehiä, joten kärjen takana olevia 9 minuutin alittajia ei löydy esimerkiksi Kalevan Kisojen mitalikolmikosta (jotka lueteltu wikipediassa) tai piirien sekä seurojen ennätyslistoilta, joissa usein vain paras mies on noteerattu. Poikkeuksia onneksi myös on, kuten Keski-Suomen piiritilastot, joissa on jopa 50 parasta urheilijaa lajia kohden, kiitos Esa Kaihlajärven. Siinä on hienoa esimerkkiä muillekin piireille ja seuroille.

Tuo aiemmin mainittu puute Kalevan kisojen mitalijuoksijoiden ulkopuolisista tuloksista on nyt korjaantunut, kun tilastopaja.fi on julkaissut pääsivullaan linkin, jonka kautta Kalevan Kisojen täydelliset tulokset ovat esillä aina vuodesta 1907 lähtien. Linkissä on kisatuloksia myös muista Suomen suurista yleisurheilukisoista, kuten eliittikisat, Maailmankisat, Paavo Nurmen kisat jne. Se on ollut suurena apuna myös tässä estelistan luomisessa. Tilastopajalta saisi myös vuositilastot ja henkilökohtaiset sivut, mutta ne ovat maksullisia.

Tilastopajan kisatuloksissa on henkilön kohdalla merkintä siitä, onko tulos kilpailijan ennätys (PB) ja jos, niin monenneksiko se yltää kaikkien aikojen listalla. Siitä voi päätellä oman listani tuloksia siten että puuttuuko minulta joku listalta tai onko kyseisen henkilön aika paras vai ei. Esimerkiksi minulla on Ari Vuorelalle aika 8.54,54 vuodelta 1994. Löysin kyseisen kisan Tilastopajalta, mutta siinä ei ollut PB-merkintää mikä viittaisi siihen että tuo Vuorelan aika ei olisi hänen ennätyksensä. Ja toinen esimerkki, Jari Terho on listallani 86. ajalla 8.53,88 vuodelta 1991. Kyseinen kisa ja tulos löytyvät Tilastopajan Kalevan Kisojen tuloksista, jossa ajan perään on laitettu PB ja (ka 88.) eli se olisi kaikkien aikojen listalla sijalla 88. Näin ollen minulta puuttuisi kaksi Jari Terhoa paremmin juossutta estejuoksijaa. Näitä esimerkkejä on muitakin, joka varmistaa sen että alla oleva lista on todella vielä puutteellinen. Mielenkiintoista tämä urheilutilastotiede.

Alla sitten tämänhetkinen lista alle 9 minuutin suomalaisista estemiehistä.

001. Jukka Keskisalo  8.10,67  v.2009
002. Tapio Kantanen  8.12,60  v.1976
003. Topi Raitanen  8.16,57  v.2020 
004. Ismo Toukonen  8.18,29  v.1978

005. Tommy Ekblom  8.19,40  v.1983
006. Ilkka Äyräväinen  8.22,6  v.1982
007. Vesa Laukkanen  8.22,9  v.1982
008. Jörgen Salo  8.23,25  v.1991
009. Jouko Kuha  8.24,2  v.1968
010. Mikko Ala-Leppilampi  8.25,33  v.1973
011. Pekka Päivärinta  8.25,4  v.1972

012. Janne Ukonmaanaho  8.27,08  v.2011
013. Lars Sörensen  8.27,27  v.1984
014. Ville Hautala  8.29,00  v.1993
015. Kim Bergdahl  8.30,02  v.2002
016. Eero Kolila  8.30,4  v.1977
017. Vesa Siivonen  8.31,10  v.1986

018. Ville-Veikko Sainio  8.31,37  v.1998
019. Arto Kuusisto  8.31,95  v.1990
020. Markku Pulkkinen 8.34,4  v.1974
021. Mikael Talasjoki  8.34,85  v.2004
022. Juhani Huhtinen  8.35,0  v.1974
023. Hannu Okkola  8.35,0  v.1977
024. Tuomo Lehtinen  8.35,58  v.2002
025. Joonas Harjamäki  8.35,75  v.2010
026. Kari Hänninen  8.36,11  v.1984
027. Jyrki Ojennus  8.37,79  v.1989
028. Hannu Partanen  8.37,8  v.1971
029. Markku Kyyrönen  8.37,98  v.1992

030. Tapio Mikkola  8.38,2  v.1973 
031. Jan-Erik Salo  8.39,35  v.2000

032. Esko Siren  8.39,4  v.1962
033. Eemil Helander  8.39,75  v.2021
034. Timo Ojala  8.41,79  v.1982
035. Ilkka Auer  8.42,4  v.1956 
036. Pertti Miettinen  8.43,0  v.1978
037. Jari Heinilä  8.43,21  v.1986
038. Harri Hänninen  8.43,35  v.1988
039. Timo Halonen  8.44,26  v.1987
040. Olavi Rinteenpää  8.44,4  v.1953
041. Eero Heinonen  8.44,95  v.2026
042. Juha Parviainen  8.45,0  v.1972
043. Teppo Syrjälä  8.45,25  v.2000

044. Pentti Karvonen  8.45,4  v.1955
045. Juha Kokkonen  8.45,41  v.1989
046. Mika Kiekara  8.45,7  v.1990
047. Hannu Avikainen  8.45,79  v.1983
048. Ilmari Kurkivuori  8.46,0  v.1962
049. Jouko Santanen  8.46,2  v.1975
050. Teuvo Virtanen  8.46,6  v.1962
051. Ilpo Jousimaa  8.46,68  v.1983
052. Kim Berghäll  8.46,71  v.1982

053. Lasse Honkanen  8.46,8  v.1963
054. Antti Kero  8.46,97  v.1995
055. Arsi Petrelius  8.46,98  v.1991
056. Heikki Rämänen  8.47,2  v.1975
057. Juhani Holopainen  8.47,29  v.1980
058. Ari Luostarinen  8.47,41  v.1977
059. Mikko Virta  8.47,54  v.1998
060. Mauri Kontu  8.47,57  v.1977
061. Hannu Granberg  8.47,62  v.2018
062. Jukka-Matti Karjalainen  8.47,93  v.1977
063. Sven Laine  8.48,0  v.1955
064. Erkki Koskinen  8.48,2  v.1967
065. Pertti Koivunen  8.48,8  v.1959
066. Heikki Lehti  8.49,13  v.1979
067. Jussi Huttunen  8.49,69  v.1990
068. Esko Huttunen  8.49,8  v.1970
069. Risto Tikka  8.49,98  v.1993
070. Seppo Tuominen  8.50,0  v.1973
071. Heimo Honkala  8.50,0  v.1981
072. Wilho Hautala  8.50,20  v.2021
073. Ilpo Matilainen  8.50,4  v.1966
074. Stig Haglund  8.50,6  v.1975
075. Veijo Rantanen  8.50,89  v.1988
076. Juuso Rainio  8.50,98  v.1991
077. Seppo Liuttu  8.51,4  v.1982
078. Arto Petrelius  8.51,41  v.1987
079. Eemeli Saarelma  8.51,71  v.2002
080. Teuvo Karvonen  8.51,87  v.1979
081. Jari Puumala  8.51,87  v.1984
082. Mikael Nordblom  8.52,07  v.1990
083. Miika Tenhunen  8.52,56  v.2021
084. Jarmo Ihalainen  8.52,57  v.1987
085. Antti Vainikka  8.52,84  v.1996
086. Pentti Vartiainen  8.53,0  v.1973
087. Ensio Hakala  8.53.10  v.1983
088. Kimmo Hakulinen  8.53,37  v.1987
089. Martti Heikkilä  8.53,53  v.1977
090. Unto Mattsson  8.53,8  v.1960
091. Jari Terho  8.53,88  v.1991
092. Reino Karvonen  8.54,0  v.1959
093. Pekka Höykinpuro  8.54,2  v.1957
094. Kari Niinisalo  8.54,37  v.1993
095. Veijo Sallinen  8.54,4  v.
096. Seppo Helenius  8.54,41  v.1976
097. Hannu Ojala  8.54,46  v.1979
098. Timo Ollikkala  8.54,50  v.1987
099. Ari Vuorela  8.54,54  v.1994
100. Pekka Jokinen  8.54,6  v.1969
101. Kaj Vartio  8.54,8  v.1967
102. Martti Vainio  8.55,0  v.1975
103. Kenneth Andersson  8.56,1  v.1980
104. Rami Tuokko  8.56,12  v.2011
105. Oscar Nyholm  8.56,88  v.2026
106. Hannu Paalimäki  8.57,13  v.1988
107. Rauno Uusitalo  8.57,5  v.1980
108. Anssi Tast  8.57,54  v.1994
109. Martti Lönnberg  8.57,6  v.1971
110. Raine Lehto  8.57,8  v.1976
111. Pentti Rissanen  8.58,0  v.1964
112. Risto Ala-Korpi  8.58,0  v.1971
113. Seppo Paunonen  8.58,0  v.
114. Kari Kataja  8.58,2  v.1973
115. Heino Lipsanen  8.58,2  v.1974
116. Juha Nurminen  8.58,30  v.1996
117. Timo Etumäki  8.58,49  v.1988
118. Aki Nummela  8.58,68  v.2014
119. Eero Eloranta  8.59,0  v.1973
120. Kaj Backas  8.59,2  v.1984
121. Jari Ikäheimonen  8.59,31  v.1998
122. Markku Huostila  8.59,43  v.1990
123. Hannu Luopajärvi  8.59,61  v.1979
124. Markku Puhakainen  8.59,90  v.1978
125. Jouni Oikarinen  8.59,98  v.1986

maanantai 3. syyskuuta 2018

Kestävyysjuoksijoiden Ruotsi-ottelu

Jaakko Piesanen
Kuva: fi.wikipedia.org

Suomi-Ruotsi-maaottelu on sitten käyty viime viikonloppuna 31.8-1.9.2018 Tampereella. Naiset hävisivät maaottelun lukemin 194-216, mutta miehissä Suomi voitti pitkästä aikaa tiukan ottelun 206-202. Ennen viimeistä lajia 1500 metriä miesten pisteet olivat tasan ja estejuoksija Topi Raitasen johdolla Suomi taisteli lopulta voiton. Kestävyysjuoksijat selviytyivät maaottelusta erittäin hyvin EM-kisojen tapaan ja keskitynkin tässä loppuanalyysissä nimenomaan heidän suorituksiinsa. Yleiskommenttina voi sanoa, että monet kestävyysjuoksijat urakoivat kaksi matkaa: Topi Raitanen, Jaakko Piesanen ja Arttu Vattulainen miehissä sekä Alisa Vainio, Sandra Eriksson, Kaisa Tyni ja Astrid Snäll naisissa.

Avauspäivänä perjantaina mieltä lämmitti erityisesti miesten 10000 metriä, jossa Arttu Vattulaisen ja Jaakko Piesasen vuorovedolla lähdettiin tavoittelemaan alle 30 minuutin lopputulosta. Vuoroveto onnistui mainiosti ja niinpä sekä Jaakko Piesanen (29.24,34) että Ossi Kekki (29.31,26) tekivät ennätyksensä ja alittivat 30 minuutin rajan ensimmäistä kertaa tullen kolmanneksi ja neljänneksi Vattulaisen sijoittuessa toiseksi. Minulla oli mieluisa tehtävä päivittää nämä uudet alle 30 minuutin miehet 10000 metrin listalleni.

Ossi Kekki
Kuva: fi.wikipedia.org

Topi Raitasen ottaessa 3000 metrin esteissä rutiinivoiton, katse keskittyi perjantaina naisten 5000 metriin ja esteisiin. 5000 metrillä Suomea edustivat Sandra Eriksson, Alisa Vainio ja Kaisa Tyni. Vaikka pisteet menivät tässä lajissa niukasti Ruotsille, niin Suomen naiset juoksivat mainiosti. Sandra Eriksson voitti ennätyksellään 15.42,15, Alisa Vainio (joka vauhditti juoksua lähes koko matkan) tuli viidenneksi vain noin sekunnin verran ennätyksestään ajalla 15.52,94 ja Kaisa Tyni, vaikka jäikin viimeiseksi, teki hienon oman ennätyksen 16.27,42. Naisten esteissä Janica Rauma teki rutiinijuoksun ja tuli toiseksi, mutta nuori Astrid Snäll paransi ennätystään lukemiin 10.07,67.

Maaottelun toisena päivänä lauantaina kestävyysjuoksun kohokohdaksi muodostui naisten 10000 metriä. 5000 metrin tapaan Alisa Vainio meni heti alusta lähtien rohkeasti pitämään vauhtia ja vaikka voitto lipui lopussa hienosti kirineelle Ruotsin Charlotta Fougbergille ajalla 32.34,47, niin Vainio tuli toiseksi kauden parhaallaan 33.05,11. Tärkein uutinen Vainion sekä 5000 metrin että 10000 metrin juoksuissa on se, että Alisa on palannut takaisin kansalliselle huipulle parin vaikean vamma- ja ongelmavuoden jälkeen. Siitä on hyvä rynniä kohti kansainvälistä kärkeä.

Sandra Eriksson
Kuva: fi.wikipedia.org

Naisten 10000 metrin tuloslista on hienoa luettavaa Alisa Vainion jälkeenkin. Nimittäin Kaisa Tyni tuli viidenneksi hyvällä ennätystuloksella 34.36,61 (taisi olla debyyttijuoksu) ja Astrid Snäll kuudenneksi niin ikään ennätystuloksella 35.28,14. Merkille pantavaa on että sekä Kaisa Tyni että Astrid Snäll urakoivat kaksi matkaa peräkkäisinä päivinä, mutta se ei estänyt heitä tekemästä ennätyksiä molemmissa juoksuissaan. Loistavaa venymistä!

Yhteenvetona kestävyysjuoksijoiden maaottelusta on seuraava listaus: Topi Raitanen, kaksi voittoa ja miesten maaottelun ratkaisija, Astrid Snäll ja Kaisa Tyni, kaksi juoksua ja kaksi ennätystä, sekä ennätys juoksijoille Sandra Eriksson (5000 m), Jaakko Piesanen (10000 m) ja Ossi Kekki (10000 m). Ja sokerina pohjalla: Alisa Vainio is back!

Ei huono, sanoisi Jorma Uotinen.


Topi Raitanen, miesten maaottelun ratkaisija, Kuva: twitter.com


Astrid Snäll, kaksi ennätystä! Kuva: aamulehti.fi (Yrjö Kares)


Kaisa Tyni, kaksi ennätystä! Kuva: fi.wikipedia.org


Alisa Vainio is back! Kuva: fi.wikipedia.org

lauantai 25. elokuuta 2018

Sukevan hölkkä 2018

Sukevan hölkän reitti (7km ja 21,1km)
Kuva: sukevankisa.sporttisaitti.com

Tänään oli vuorossa tuttu juoksukisa eli Sukevan hölkkä, jonka olen juossut aiemmin vuosina 2013 ja 2015. Vuonna 2013 juoksin puolimaratonin ja kahta vuotta myöhemmin 7 kilometrin juoksun, joka oli matkanani myös tänään. Parempikuntoiset juoksivat tänäänkin puolimaratonin.

Sarjoja oli sekä lapsille että miehille ja naisille. Juoksijoita oli aiempaa vähemmän, liekö syynä samanaikaisia kisoja muualla. 7 kilometrin kisareitti lähti kyläkeskuksesta ja eteni Sukevanjärven rantaan ja kääntöpaikalle, josta palattiin samaa reittiä takaisin lähtöpaikalle. Puolimaratonin kilpailijat juoksivat reitin kolmeen kertaan.


Asko Kumpulainen, puolimaratonin nopein

Oma juoksuni oli todella tukkoista. Ajakseni ilmoitettiin maaliin tullessani epävirallisesti 35.36 (virallinen aika 35.37,54 ja 9. sija), joka on viitisen minuuttia hitaampi aika kuin kolme vuotta sitten. Aikaan ei ole mitään selityksiä, kunto on juuri se, mitä kello näyttää eli huono. No, siitä on hyvä parantaa, sanoi optimisti.

Viereisessä kuvassa on puolimaratonin nopein, Asko Kumpulainen Kiuruveden Urheilijoista. Kiuruvedeltä ja kyseisestä seurasta oli muutenkin runsas joukko juoksijoita paikalla, mikä osoittaa innokasta juoksuharrastusta sillä suunnalla. Asko pääsee jo M50-sarjaan, joten voittoaika 1.23 ja risat on todella hyvä.

Ehdin osallistua vain 7 kilometrin palkintojenjakoon, jossa naisten kolme parasta tuli kokonaan Kiuruveden Urheilijoista. Tuossa alla on kuva voittajakolmikosta. Voittaja oli Tarja Viertorinne (kesk.), toinen Heidi Pennanen (vas.) ja kolmas Pirkko Jaakola-Juntunen (oik.). Viralliset tulokset ovat tässä.

Sitten ei muuta kuin harjoittelemaan, jos aikoo saada vielä lisää vauhtia juoksuun.


Naisten 7 kilometrin kolme parasta, kaikki Kiuruvedeltä 

perjantai 24. elokuuta 2018

Päivä Iisalmessa

Juhani Ahon työpöytä

Tänään satunnainen reissaaja on saapunut Iisalmeen ja luonnollisesti olen tutustunut kaupunkiin ja sen kuuluisimpiin nähtävyyksiin, vaikka ne osin tuttuja ovatkin. Iisalmi on elinvoimainen kaupunki ja sen menestyviä ja kansainvälisiä yrityksiä on esitelty usein valtakunnan lehdissä. Tällaisia yrityksiä ovat esimerkiksi Olvi, Ponsse (Vieremä) ja Genelec. Olvi taitaa olla suurin suomalaisomisteinen panimo, Ponsse on tunnettu tehokkaista metsäkoneistaan ja Genelec kauittimistaan. Muitakin menestyviä firmoja on, joten ne työllistävät hyvin paikallisia asukkaita.

Juhani Ahon juhlapuku

Keskityin lähinnä kulttuuripuoleen ja silloin ei voi ohittaa Juhani Ahon museota Mansikkaniemessä. Se viettää tänä vuonna 60-vuotispäiviään ja olen vieraillut siellä ennenkin 1990-luvulla. Juhani Aho, alkuaan Johannes Brofeldt, syntyi 11. syyskuuta 1861 Lapinlahdella, mutta muutti jo vuonna 1865 vanhempiensa mukana Iisalmen pikkupappilaan Mansikkaniemeen, jossa isä Henrik Brofeldt toimi pappina. Juhani Aho asui pappilassa vuodet 1865-1876, jolloin siirtyi opiskelemaan Kuopioon ja ylioppilaaksi tulon jälkeen muutti Helsinkiin. Tämä sama pappila toimii nyt Juhani Ahon museona.

Papin pojaksi, tai ehkä juuri siitä syystä, Aho oli vikkelä mies Helsingissä ja tarkemmin Tuusulan kulttuuriyhteisössä. Hänen värikästä avioliittoaan taiteilija Venny Soldanin kanssa on puitu niin TV-ohjelmissa kuin elokuvissa. Viriili Aho teki lapsia niin vaimolle kuin myös vaimonsa siskolle Tilly Soldanille. Hänellä oli likeiset suhteet myös Elisabeth Järnefeltiin ja Minna Canthiin. Tälläinen boheemi elämä kiinnostaa TV-ohjelmien ja elokuvien lisäksi myös kirjailijoita, esimerkiksi Tarja Lappalainen ja Panu Rajala ovat kirjoittaneet hänestä elämäkerran.

Juhani Ahon muistomerkki Iisalmen kirkkomaalla

Lisää Juhani Ahosta, hänen elämästään ja kirjoista voi lukea wikipedian artikkelista, joka on tässä.

Historiallisesti ehkä merkittävin tapahtuma Iisalmessa näyteltiin Suomen sodan aikaan 27.10.1808, jolloin käytiin Koljonvirran taistelu. Taistelussa Johan August Sandelsin johtamat perääntyvät ruotsalaisjoukot estivät venäläisten pääsyn salmen yli. Sandels on päässyt ansioistaan Olvin olutpulloon ja -tölkkiin. Kahakka on tullut tutuksi suomalaisille Vänrikki Stoolin tarinoista, joissa Sven Dufva- niminen sotilas jääräpäisesti puolusti siltaa kuolemaansa asti. Hieman yksinkertaiseksi, mutta urhoolliseksi kuvattu Dufva pääsi luonnollisesti myös elokuvan hahmoksi. Ei ole mikään yllätys, että elokuvan "Sven Tuuva" ohjasi iisalmelaissyntyinen Edwin Laine vuonna 1958.

On esitetty arveluja, että Sven Dufva olisi todellinen henkilö ja sellaiseksi on nimetty Lohjalla syntynyt Johan Zacharias Bång (1782-1845). Bång siirtyi sittemmin Pohjois-Ruotsiin Lyckseleen, jossa hän avioitui ja toimi suutarina. Myöhemmin tämä väittämä on kyseenalaistettu tutkijoiden toimesta, mutta kuka tietää...Jos väite pitää paikkansa, niin tarinanmukainen kuolema ei olisikaan oikea, vaan kyse olisi dramatisoinnista.

Koljonvirran taisteluiden paikalla on tänä päivänä suosittu camping-alue.

Kyllä täältä Iisalmesta olisi muutakin kerrottavaa, mutta ei liian suuria annoksia kerralla.


Albert Edelfeltin piirros Sven Dufvasta, Kuva: fi.wikipedia.org 

lauantai 18. elokuuta 2018

EM-kisojen jälkipuintia

Topi Raitanen
Kuva: fi.wikipedia.org

EM-kisojen jälkipuinti Suomen kestävyysjuoksun osalta on hieman viivästynyt mustikkareissujen ja internet-ongelmien vuoksi. Mutta kerrataan asia vielä jälkikäteen, kun suomalaiset onnistuivat kestävyysmatkoilla hyvin tasoonsa ja ennätyksiin nähden. EM-kisojen juoksukuninkaaksi tuli Norjan vasta 17-vuotias Jakob Ingebrigtsen voittamalla sekä 1500 metrin että 5000 metrin juoksun.

Kuvan Topi Raitanen onnistui myös mallikkaasti. Alkuerässä tuli 3000 metrin esteiden erävoitolla miehen ennätys 8.28,48, jolla 8.30 alittui ensimmäistä kertaa ja sillä noustiin alle 8.30- listallani sijalle 13. Loppukilpailussa vauhtia ei pidetty, mutta Raitanen juoksi hyvin pisteille kahdeksanneksi ajalla 8.40,11. Raitasen nykykunto on sellainen että ennätys voisi hyvin vielä parantua tänä kesänä, jos vain sopiva kova kansainvälinen kisa löytyy. Ja jokerina on aina Suomi-Ruotsi-maaottelu, vaikka siellä sijoitukset ratkaisevat aikaa enemmän.

Arttu Vattulainen
Kuva: fi.wikipedia.org

Toinen kestävyysmiehemme EM-kisojen juoksuissa oli Arttu Vattulainen, joka osallistui 10 000 metrin kisaan. Vattulainen ei tehnyt ennätystä, mutta kovassa kuumuudessa juostu aika 29.12,02 on olosuhteisiin nähden hyvä ja sillä irtosi 18. sija. Arttu Vattulaisen kesä on ollut mainio, sillä hän on juossut ennätyksensä niin 5000 metrillä (13.46,75) kuin 10 000 metrillä (28.48,43). Vielä on syksy aikaa parantaa ennätyksiä edelleen.

Kolmas kestävyysjuoksuedustajamme EM-Berliinissä oli Janica Rauma, joka osallistui 3000 metrin esteisiin. Sara Kuivisto ja Kristiina Mäki osallistuivat keskimatkoille ja Mäki vielä Tsekin paidassa. Valitettavasti kovat naiskestävyysjuoksijamme Anna-Mari Hyryläinen, Camilla Richardsson ja Sandra Eriksson joutuivat luopumaan kisoista sairauksista ja vammoista johtuen. Myöskään Johanna Peiponen ei saavuttanut vammojen jälkeen EM-kisakuntoa. Alisa Vainiokin jäi rannalle nousevasta kunnosta huolimatta, kun valitsijat eivät ilmoittaneet häntä jonotuslistalle, josta olisi selviytynyt kisoihin.

Janica Rauma
Kuva: lapinkansa.fi (Filip Singer)

Janica Rauma on käänteinen esimerkki Hyryläisestä, Richardssonista, Erikssonista ja Peiposesta, sillä pitkien vammakierteiden ja vaikeiden vuosien jälkeen hän on päässyt hyvään kuntoon ja täytti paikkansa Berliinissä erinomaisesti. 3000 metrin esteiden alkuerässä oma ennätys parani peräti kymmenisen sekuntia aikaan 9.41,70. Sillä ei vielä päästy loppukilpailuun, mutta kansainvälinen kärki lähenee.

Kokonaisuutena Suomen menestys Berliinin EM-kisoissa oli kaikkien aikojen huonoin, mutta ennätyksiin ja odotuksiin nähden kestävyysjuoksijamme onnistuivat kisoissa hyvin. Matka takaisin huipulle on kuitenkin pitkä, mutta oikeaan suuntaan mennään.

lauantai 4. elokuuta 2018

Kuukan hölkkä, Uurainen

Uuraisen urheilukenttä

Tänään olin ehtinyt reissullani Uuraisiin, Jyväskylän lähettyville. Kyse on tietenkin juoksukisasta, tällä kertaa Kuukan hölkästä. Tämänkin juoksun olen kisannut kerran aiemmin eli 12 vuotta sitten vuonna 2006. Matka oli silloin tismalleen sama kuin tänäänkin eli 6,7 kilometriä ja juoksin hölkkäsarjassa ajan 28.26, jolla tulin viidenneksi. Sitä on hyvä verrata tämänpäiväiseen juoksuun.

Kuukan hölkän tuloslista
Kuvaa klikaten suuremmaksi

Kisaan oli saapunut mukavasti juoksijoita, noin 60 henkeä aikuiset ja lapset mukaan lukien. Lapsilla matka oli 1,9 kilometriä ja aikuisilla tuo tuttu 6,7 kilometriä. Pahin helle oli hieman laskenut verrattuna edellisiin juoksuihin, mutta siitä huolimatta lämpömittari näytti noin 25 astetta. Se ei juurikaan vaikuttanut juoksuvauhtiin heikentävästi ainakaan meikäläisellä.

Miehissä ja naisissa ei ollut enää hölkkäsarjoja ja kilpasarjoja erikseen, kuten aiemmin, vaan molemmissa vain yksi yleinen sarja. Tulin miesten yleisessä sarjassa sijalle 24 ajalla 33.25. Siinä on reilu aikalisäys verrattuna edelliseen kisaani, mutta kello on armoton ja kuntoero on juuri tämä. Jotain voi kuitenkin laskea väsymyksen ja tukkoisuuden piikkiin, olihan tämä minulla jo kahdeksas kisa kuukauden aikana. Nyt täytyy palautua kunnolla ja pitää pitempi tauko ennen seuraavaa koitosta.

Mutta kärki meni ihan mukavaa vauhtia, vaikka reittiennätykset jäivätkin voimaan. Miesten kärkikolmikko oli: 1. Misa Tuomala Muuramesta, 2. Kai Takkunen Alavieskasta ja 3. Harri Lamminsivu Vaajakoskelta. Naisissa vastaava kolmikko oli: 1. Anna Kiljunen Hippoksen maratoonareista, 2. Niina Akgun Vaajakoskelta ja 3. Sari Krigsman Konnevedeltä. Naiskolmikosta minulla on kuva tuolla alla. Naiset palkintopallilla eli voittaja keskellä, toinen vasemmalla ja kolmas oikealla.

Viralliset tulokset tulevat aikanaan tähän, kunhan nettiin ilmestyvät. Ne ovat tässä.


Kuukan hölkän kolme parasta naista