sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Äänemäki Run, Äänekoski

Äänemäen laskettelukeskus

Eilen palasin taas tositoimiin, kun suuntasin reissun Äänemäen laskettelukeskukseen Äänekoskelle. Siellä oli tarjolla Äänemäki Run, vasta toisen kerran juostava polkujuoksutapahtuma. Nämä Trail-, Extreme- ja polkujuoksutapahtumat ovat käytännössä uusia ja uudelleennimettyjä maastojuoksuja. Reitti on kuitenkin yleensä vaativampi kuin perinteisessä maastojuoksussa ja sen sain todeta myös Äänemäessä. Reitti sisälsi kaksi jyrkkää nousua laskettelurinteen huipulle sekä alussa että lopussa. Muuten polku kiemurteli vaativassa maastossa ja kivisillä kallioilla. Siinä sai olla tarkkana ettei kaatunut ja loukannut itseään. 

Maalissa loppunousun alla

Kilpailuun osallistui noin 50 juoksijaa, mikä oli yli puolet enemmän kuin vuosi sitten. Matkoja oli tarjolla sekä miehille että naisille sekä 8 että 16 kilometrille (kaksi kierrosta). Tyttöjen, poikien sekä kunto- ja retkisarjalaisten matka oli 5 kilometriä. Koska veteraanisarjoja ei ollut, valitsin kuntosarjan mikä onkin tällä hetkellä sopiva kilpasarja.

Alussa jäin totuttuun tapaan muiden jalkoihin hitaan alun vuoksi ja nyt nousu myöhemmin oli vaikeampaa kapean polkureitin vuoksi. Siitä huolimatta ohitin matkalla muutaman kilpailijan. Kisan loppuajat osoittavat, että reitti oli todella vaativa. Olin kuntosarjan kuudes ajalla 31.45. Kisassa otettiin vielä erikseen aika kaikille loppunousun osalta ja olin siinä 24:s. Reitin vaativuuden lisäksi luonnollisesti huono kuntoni on syyllinen lopputulokseen. Mutta kaikesta huolimatta oli todella mukavaa kisata jälleen pienen tauon jälkeen. Jospa tästä kuntokin lähtisi nousuun pikkuhiljaa.

Kilpailun tulokset ovat tässä.

3 kommenttia:

  1. Onnittelut täältä Torresta! Pääsispä vielä iteki osallistumaan. T.uuno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jo osallistuminen on meikäläiseltä hyvä suoritus nykyään. Ehkä me vielä kisataan yhdessä tukka hulmuten...niin kuin aikoinaan.

      Poista