Kuva: esaimaa.fi
Viime kesänä se alkoi laajalla rintamalla, suomalaiset naiskestävyysjuoksijat nousivat esiin harmaasta massasta kuin kevätesikot laitumesta. Syksy jatkui intiaanikesänä Alisa Vainion jysäyttäessä Joutsenon pommin ja Annemari Sandellin peruuttaessa takaisin nuoruutensa kukoistukseen uuden avomiehensä inspiroimana. Puhumattakaan Johanna Peiposen kestokukinnasta läpi vuoden ja Sandra Erikssonin arvokisakunnosta.
Kuva: Tero Siivola
Uusi vuosi 2016 on alkanut lupaavasti. Johanna Peiponen juoksi mukavasti kovassa kansainvälisessä maastojuoksukisassa Edinburgissa, Anne-Mari Hyryläinen voitti Dubain maratonin naisten kympin ja uusi nouseva tähti Minttu Hukka kellotti USA:ssa kaikkien aikojen parhaan suomalaisen halliajan naisten 5000 metrillä. Mitä seuraavaksi?
Kevään suuret maratonit lähestyvät ja ne ovat tärkeä näyttöpaikka Rion olympiamaratonille aikoville. Aikaraja on 2.36 ja se on saavutettavissa ainakin kolmelle maratoonarille: Anne-Mari Hyryläinen, Annemari Sandell ja Laura Markovaara. Ei muuta kuin odottamaan tuloksia, kolme juoksijaa olympiamaratonilla olisi mannaa Suomelle.
Kuva: kymensanomat.fi
Toukokuussa on sitten SM-maastojuoksut ja ne tulevat olemaan naisten osalta kovemmat kuin koskaan. Jo mainittujen nimien lisäksi mitaleista tavoittelevat loukkaantumisesta toipunut Oona Kettunen, tsekinsuomalainen Kristiina Mäki, estejuoksija Camilla Richardsson ja monet muut. Nuorten sarjoissa on kovia nimiä Alisa Vainion (ellei juokse naisten sarjassa) ja Noora Walleniuksen johdolla.
Kuva: iltalehti.fi
Kesällä rynnitään sitten tartanille mielessä EM- ja olympiakisat. Alisa Vainiolla, Johanna Peiposella ja Sandra Erikssonilla on jo EM-lippu taskussa, mutta heilläkin on mielessä Rion olympialaiset. Kristiina Mäki olisi vahva ehdokas ainakin EM-kisoihin, mutta hän edustanee Tsekin valtiota. Uusia arvokisakandidaatteja naisten sarjaan ovat ainakin Oona Kettunen ja Camilla Richardsson. Toivottavasti uusia yllättäjiäkin tulee.
Kuva: radiorobinhood.fi
Sitten on nimiä, jotka esiintyivät niukasti jos ollenkaan viime kesänä. Näiden osalta voi sanoa, että toivottavasti kyse on sairastumisista ja loukkaantumisista kuin uran lopettamisesta. Tällaisia nimiä ovat: Leena Puotiniemi (maratonehdokas), Janica Mäkelä, Johanna Lehtinen, Elisa Karhu ja Nina Chydenius. Mikä olisi hienompaa kuin olla mukana taistelemassa kärkisijoista kaikkien aikojen kuumimpaan aikaan naisten rynniessä kansainväliseen kuuluisuuteen.
Kuva: toiminnassa.blogspot.com
Eikä nimet tähän lopu. Vielä on nostettavissa jo kansallisesti menestyneitä tai sinne pyrkiviä nuorempia naisia. Näistä vielä mainitsemattomista haastajista nimeän seuraavat: Minna Lamminen, Elina Lindgren, Suvi Miettinen, Meri Rantanen, Mari Laakkonen, Johanna Matintalo, Aino Kivenmäki ja Saija Seppä. Jos joitakin nimiä jäi puuttumaan, niin se on vain hyvä asia. Se osoittaa että naiskestävyysjuoksumme lepää laajalla rintamalla ja sen iskukyky on armoton.
Tulee mieleen 1960-luvun loppu, kun Arthur Lydiard tuli Suomeen ja osoitti tietä kestävyysjuoksun huipulle. Henkiset ja fyysiset esteet poistuivat ja miehet tekivät ME-tuloksia ja juoksivat arvokisamitaleja. Nyt naisemme ovat samassa tilanteessa. He eivät tarvitse ulkoista gurua tai piiskaajaa, vaan he kisaavat toisiaan kirittäen yhä parempaan kuntoon ja suurempiin saavutuksiin.
Rata on auki taivasta myöten.
Saija Seppä, Kuva: aksa.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti