torstai 1. tammikuuta 2015

Crevillenten uudenvuodenjuoksu

Meitä oli kolme autollista Caffin porukkaa Crevillentessä. Uudenvuodenjuoksuun osallistuivat: Olli, Jukka, Mikko, Kimmo, Alpo, Retu, Petri ja minä. Matkana oli 10 kilometriä mäkistä ja mutkaista kaupungin katua ja kujaa. Se koostui kolmesta lenkurasta, jotka kulkivat lähtöpaikan kautta. Näin runsaslukuisella yleisöllä oli oiva tilaisuus seurata ja kannustaa juoksijoita.

Oma juoksuni kulki suhteellisen mallikkaasti. Sain ylläpidettyä vauhdin aika tasaisena loppuun saakka. Matkavauhtini kulki hyvin yksiin Jukan kanssa, jonka seurassa taivalsin aina kuuteen kilometriin saakka. Vuorottelimme vauhdinpidon niin, että minä vedin ylämäet ja Jukka alamäet. Kuuden kilometrin jälkeen en enää nähnyt Jukkaa ja kuulin myöhemmin, että hän oli joutunut solmimaan auenneet kengännauhat. Siinä syntyi se noin 20 sekunnin ero, joka meillä oli maalissa. Aikani oli 43.35 ja olen siihen reitin vaativuuden huomioonottaen tyytyväinen. Miellyttävintä juoksussa oli sen suhteellinen helppous ja ennenkaikkea loistava ja kannustava yleisö, jota riitti reitin jokaiselle pätkälle.

Tällä kertaa Kimmo oli Caffilaisten nopein, mutta hänelläkään ei ollut asiaa palkintopallille, koska jouduimme taistelemaan nuorien 45 vuotiaiden miesten sarjassa. Sitä vanhempaa ikäluokkaa ei ollut. Paikalla oli myös sisarukset Aki Nummela ja Minna Lamminen. Aki ei tällä kertaa juossut, mutta Minna vastasi parhaasta suomalaissuorituksesta ollen hienosti naisten sarjan toinen. Miesten sarjan parhaat suomalaiset olivat maratoonarit Matti Rauma 13. ja Sami Turkulainen 18. Rauma on tämän vuoden SM-maratonin hopeamies ja Turkulainen saman kisan viides.

Tulokset.

Valitettavasti unohdin ottaa valokuvia ennen juoksua ja juoksun jälkeen se oli myöhäistä hämäryyden vuoksi, joka on ylivoimainen este vanhalle, vaatimattomalle puhelinkameralleni.

Juoksun jälkeen kokoonnuimme vielä uudenvuoden viettoon isäntäväen Petrin, Sarin ja Emilian tarjotessa asunnollaan upeat puitteet tarjoiluineen. Ilta ja vuoden 2015 ensimmäiset tunnit kuluivat rattoisasti saunan, tinan valannan, syömisen, virvokkeiden ja jutustelun merkeissä. Uuden vuoden raketti-iloittelua menimme seuraamaan rakennuksen katolle. Samaan syssyyn juhlittiin vielä Emilian synttäreitä, joilla ei olisi voinut olla parempia kehyksiä. Retu esitteli aamuyöstä laajasta valokuva-albumistaan viime vuosien Torreviejan helmet. Kiitokset vielä isäntäväelle hienosta tavasta vastaanottaa uusi vuosi 2015.

Hyvää Uutta Vuotta myös kaikille blogin lukijoille!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti