Juoksut

lauantai 15. helmikuuta 2020

Lääkärissä

Juoksurintamalla on ollut hiljaista sitten marraskuun. Jo aiemmin mainitsemani väsymystila on estänyt juoksun lähes kokonaan. Tammikuun juoksukilometrit jäivät 46 kilometriin, mikä on alle viidesosa normaalista määrästä. Helmikuulle ei ole tullut vielä ainoatakaan kilometriä. Eli todella pahalta näyttää tässä kyllä.

Hospital Lusiadas

Niinpä otin viime viikonloppuna ajan asuntoni vieressä sijaitsevalta Hospital Lusiadas- sairaalalta. Menin sinne sitten viime lauantaina ja uskoin pääseväni heti verikokeisiin. Sairaalaan oli kovat jonotukset, mutta viimein pääsin sitten naislääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli ns. analyysilääkäri, joka kyllä kyseli ja kartoitti väsymystä ja muuta sairaustaustaa. Veritestin sijaan hän printtasi minulle neljä paperia testeistä, joita voidaan tehdä myöhemmin. Yksi papereista oli veritesti ja sen sisältö ja muut testit rasitustestejä tai muuta vastaavaa. Kun kysyin veritestistä, niin lääkäri ohjasi minut alas ja pyysi jonottamaan ajan. Olin jonottanut jo kolmen lipun verran, joten kävelin ulos sairaalasta ja aikomuksenani on mennä johonkin pienempään ja vähemmän byrokraattiseen paikkaan tekemään testit.

Tällaiseen väsymystilaan voi olla lukuisia syitä. Yksi voisi olla vitamiinien tai hivenaineiden puutostila. Toinen mahdollisuus voisi olla ilmastoon tai työstressiin liittyvä syy. Kolmas ja ehkä todellisin syy on kuitenkin sairauteen liittyvä ongelma. Siihen nämä veritestit ynnä muut rasitustestit ovat välttämätön keino saada sairaus selville.

Nyt vain odottelen pääsyä testeihin. Ensimmäinen tehtävä on löytää lähistöltä sairausvakuutusfirmani tukemia klinikoita. Ja sitten vain kädet kyynärpäitä myöten ristiin että juoksu jatkuisi. Mutta olen totuttautunut myös siihen vaihtoehtoon, että juoksu loppuu, se on vain hyväksyttävä. Liikunta kyllä jatkuisi, mutta kävelynä, uintina ja kuntosalitreeninä. Myöhemmin ollaan viisaampia tässä asiassa.

3 kommenttia:

  1. Jep.. Totta haastelet. Toivottavasti asiat ja syy selviää. T. Uuno

    VastaaPoista
  2. Tänään kävin testeissä. Tuloksia ensi viikon lopulla.

    VastaaPoista
  3. Make Money – Work-to-Know | Money Making
    What makes it attractive 1xbet for online casino gaming is that it's easier to play games online or on real money online than in งานออนไลน์ brick-and-mortar casinos. septcasino In this article, we

    VastaaPoista