Kuva: en.wikipedia.org
Näin Portugalissa asuvana on aika perehtyä Portugalin kestävyysjuoksun historiaan ja sen merkittävimpiin edustajiin. Tässä jutussa keskitytään miehiin ja tulevassa jutussa naisiin. Portugali nousi kestävyysjuoksussa hieman Suomen uutta nousua ja Lasse Vireniä myöhemmin esiin ja oli parhaimmillaan 1980-luvulla kiitos tunnetun valmentajan, professori Moniz Pereiran. Suomen ja Portugalin keskinäinen taisto kulminoitui Montrealin olympialaisissa 1976, kun Lasse Viren ja Carlos Lopes taistelivat 10000 metrin kultamitalista. Viren voitti ja Lopes oli toinen. Tuo loppuratkaisu näkyy tästä.
Tuo ei jäänyt Carlos Lopesin ainoaksi saavutukseksi. Samana vuonna 1976 hän voitti maastojuoksun MM-kultaa Chepstowssa. Hän uusi maastojuoksun MM-kullan vuonna 1984 New Yorkissa ja vuonna 1985 kotimaisemissaan Lissabonissa. MM-hopeaa tuli vuodelta 1977 Glasgowista ja vuodelta 1983 Gatesheadista. Mutta ehkä uransa kovimman saavutuksen Lopes teki vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa voittamalla maratonjuoksun silloisella olympiaennätyksellä 2.09.21. Suoritusta nostaa vielä se että Lopes jäi auton alle Lissabonissa vain viikkoa ennen kisoja, mutta onneksi hän ei loukkaantunut. Hän piti aikoinaan 10000 metrin ja maratonin Euroopan ennätyksiä hallussaan. Hän lopetti uransa hienosti vuonna 1985 juoksemalla Rotterdamin maratonilla ME:n 2.07.12. Kolme vuotta myöhemmin sen rikkoi Etiopian Belayneh Densamo jälleen Rotterdamissa ajalla 2.06.50.
Kuva: opraticante.pt
Fernando Mamede on toinen kova portugalilainen kestävyysjuoksija, joka kilpaili samanaikaisesti Lopesin kanssa. Häntä voisi kutsua Portugalin "Pekka Päivärinnaksi", sillä hän ei saanut juuri arvokisamenestystä kovasta kunnosta huolimatta. Ainut arvokisamitali tuli maastosta (kuten Pekka Päivärinnan MM-kulta) vuonna 1981 Madridista, jolloin Mamede nappasi pronssia.
Fernando Mamede sai nimensä kestävyysjuoksun historiaan vuonna 1984 Tukholmassa alittamalla Henry Ronon ME:n 27.22,5 ajalla 27.13,81. Juoksussa oli mukana maanmies Carlos Lopes, joka tuli toiseksi alittamalla myös Ronon ME:n ajalla 27.17,48. Tämä Tukholman ME-juoksun loppuratkaisu näkyy tästä.
Tomasz Kowalski vertaa blogissaan näitä Portugalin juoksijoita ja toteaa Lopesin kestävyystyypiksi ja Mameden vauhtityypiksi. Heidän ruumiinrakenteensakin poikkesi vastaavasti, Lopes oli juoksijana voimakas ja lihaksikas, kun taas Mamede oli hoikka ja hintelä kenialaistyyppinen juoksija. Heidän harjoittelunsa oli myös erilaista. Lopes juoksi kahdesti päivässä kevyttä (3.10-3.20 vauhtia) ja tempoa (2.50-3.05) sekä 1-2 intervallia viikossa. Mamede juoksi huomattavasti vähemmän kilometrejä ja ne koostuivat lähinnä intervallijuoksuista (vihasi tempojuoksuja), kuten 15-20 kertaa 400m tai sitten pitempinä 4 kertaa 2km. Vähäisemmän harjoitusmäärän vuoksi hän kilpaili ahkerasti päästäkseen kuntoon. Suomeen verrattaessa Mameden harjoittelu kuullostaa suomalaisten harjoittelulta ennen Arthur Lydiardia ja Lopesin harjoittelu on lähempänä suomalaisten omaksumaa tehokasta Lydiardin mallia. No, molemmilla päästiin huipulle, mutta Lopesin ura on menestyksekkäämpi.
Muista portugalilaisista miesjuoksijoista, jotka voittivat arvokisamitaleja, voi mainita Antonio Leitao, joka tuli pronssille Los Angelesin olympiakisojen 5000 metrillä vuonna 1984, Domingos Castro, joka voitti MM-hopeaa myös 5000 metriltä Roomassa 1987 sekä Antonio Pinto, joka voitti 10000 metrin Euroopan mestaruuden Budapestissa vuonna 1998.
Palaan Portugalin naiskestävyysjuoksijoihin myöhemmin erillisessä jutussa.
Tuossa Tukholman ME-juoksussa 2.7.1984 oli mukana myös Suomen Seppo Liuttu ja Jari Hemmilä, jotka molemmat juoksivat ennätyksensä, Liuttu 28.06,59 (6:s) ja Hemmilä 28.21,74 (14.). Mameden tullessa maaliin, Hemmilä näkyy videolla, kun hän lähtee viimeiselle kierrokselle (jos katsoin oikein).
VastaaPoista