Eilen juostiin Vesakha Buddha Dayn kunniaksi Vesakha Run Pattayalla, joka oli samalla meikäläisen viimeinen kisa tällä Thaimaan reissulla. Lähdin hyvissä ajoin kävelemään Buddha Hillille, jossa luulin kilpailukeskuksen sijaitsevan. Saavuttuani paikalle siellä ei näkynyt yhtäkään juoksijaa. Kyselin paikalla olevilta mopotakseilta, tietävätkö he mitään juoksukilpailusta. He vastasivat etteivät tiedä paikkaa, mutta tästä se reitti menee.
Muistelin juoksupaitaa ostaessani myyjän viittoneen alamäen suuntaan, joten lähdin sinnepäin. Hetken päästä tulikin juoksumerkkejä vastaan ja jatkoin eteenpäin. Välillä kyselin vastaantulijoilta tietävätkö he juoksupaikkaa, mutta he eivät tietäneet tai viittoivat sitten alaspäin. Lopulta minun täytyi hölkätä alas aina Bali Haille eli satama-alueelle asti ennen kuin kilpailukeskus maalialueineen tuli vastaan. Myyjä olisi voinut paitaa myytäessä sanoa että maali- ja lähtöalue on Bali Hailla, niin minulta olisi jäänyt muutama tuskanhiki valumatta, sillä pelkäsin myöhästyväni startista.
No, lopulta pelkoa myöhästymisestä ei ollut, kun juoksunjärjestäjät eivät ottaneet stressiä lähtöajoista, vaan ottivat vastaan uusia juoksijoita kaikessa rauhassa. Juoksijoita saapuikin paikalle runsaasti, ehkä 400-500 kisaajaa, mikä on hyvä tulos kun juoksua ei mainostettu missään juoksukalenterissa. Minäkin sain oman juoksunumeroni M46, joka viittasi suoraan sarjaan eli kisasin veteraanimiehissä 46 vuotta ja sitä vanhemmat. Mitään juoksevaa numerointia ei ollut. Viimein starttilaukaus ammuttiin noin kello 15.30 eli puolisen tuntia ilmoitettua aikaa myöhemmin.
Kisa-alueella oli myös 8 kilometrin kilpailureitti esillä ja tiesin sen erittäin raa'aksi, sillä se kulki osin omia tuttuja juoksureittejäni. Startista lähdettiin kipuamaan ylös kohti Buddha Hilliä mutkitellen niin että jatkuvasti oli joko rankkaa nousua tai jyrkkää laskua. Tätä jatkui aina maaliin saakka, vain loppuosuudella oli loiva pitempi alamäki. Kun ankaraan reittiin lisätään vielä kuuma keli, jossa lämpötila huiteli jossain 35-40 asteen vaiheilla riippuen siitä pääsikö aurinko paistamaan suoraan vai ei, niin kisa oli yksi kovimmista mitä olen koskaan juossut. Onneksi kunto oli sen verran ruosteessa, että se esti ottamasta koneesta kaikkea irti.
Niinpä saapuessani maaliin minulle ei tyrkätty erillistä pahvilappua, joka olisi tietänyt pääsemistäni viiden palkitun joukkoon. Sain tyytyä osallistumismitaliin ja pieneen Buddhan koruun. Juttelin maalialueella sarjani kärkipään kanssa ja he sanoivat aikansa olleen noin 38 minuuttia, mikä osoittaa reitin ja olosuhteiden raakuutta. Valitettavasti en tiedä omaa aikaani, kun järjestäjillä ei ollut kelloa maalialueella enkä itse ole pitänyt aikarautaa kädessä pariinkymmeneen vuoteen. Mutta arvelisin ajan olleen noin 45 minuuttia, ehkä hieman alle. Sijoituslukunikin on arvoitus, mutta arvelisin olleeni 12 parhaan joukossa. Matkan varrella eräs katselija huusi minun olleen kymmenen joukossa sarjassani, mikä saattaa olla lähellä totuutta.
Buddha- päivän teema oli esillä juoksun jälkeen, kun kymmenet munkit pitivät maalialueella oman hartaushetkensä, jossa monotoniset rukoukset seurasivat toinen toistaan. Juoksijat jättivät sen taustamusiikiksi ja keskittyivät runsaaseen ruoka- ja juomatarjontaan. Palkintopöytä oli runsas ja komea, mutta sen anti jaettiin nuoremmille kisaajille, mikä ihan oikein onkin. Mitä useampi nuori jaksaa harrastaa tätä vaativaa mutta terveyttä edistävää lajia, sitä parempi.
Thaimaan viimeinen viikko lähtee käyntiin. Kisoja ei enää ole, mutta harjoitusta jatketaan päivittäin. Vuoden alku on ollut harjoituskilometrien määrässä edellistä vuotta parempi, joten siinä mielessä voi olla tyytyväinen. Tämäkään reissu ei ole mennyt hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti