Juoksut

tiistai 22. tammikuuta 2019

Seuraavat kisat Singaporessa ja Bangkokissa

Singaporen juoksu Run For Light lähenee. Lento Singaporeen on torstaina 24.1.2019 ja itse juoksu lauantaina 26.1. Kuten olen kertonut, ilmoittauduin juoksutapahtumaan jo Suomessa viime lokakuussa ja varasin lentoliput heti perään. Täältä Pattayalta lähtee pieni tuki- ja huoltojoukko mukaan. Ainoa avoin asia eli se kuinka saan juoksupaketin (T-paita, rintanumero, etc.) noudettua, on myös ratkennut. Alkuperäisessä ohjelmassa juoksupaketti täytyy noutaa viikkoa ennen juoksua, mutta olen saanut sovittua sähköpostitse, että voin noutaa omani juoksupaikalta vähän ennen starttia. Toivottavasti lupaus pitää.

Run For Light- tapahtuma poikkeaa thaimaalaisista juoksuista siten että juoksun startti tapahtuu illalla kello 17.00 aikoihin. Lähes kaikki Thaimaan kisat starttaavat aikaisin aamulla kuumuuden ja liikenteen takia. Siinä mielessä tämä Singaporen juoksu on mielenkiintoinen, piristävä poikkeus ja juoksuvirekin saattaa olla parempi, kun keho on täysin herännyt.

Run For Kids
Kuva: forrunnersmag.com

Ilmoittautuminen Thaimaan juoksuihin on juuri niin vaikeaa kuten olen kertonut. Koko joulukuu jäi kisaamatta tästä syystä ja en ole yrittänytkään löytää sitten juoksuja ennen Singaporea. Mutta helmikuu jo kiinnostaa ja olen käynyt läpi tarjontaa. Vaikeutena on ollut monimutkainen ja usein thaikielinen internet-rekisteröinti, joka pitää vielä usein olla tehtynä viikkoja ennen kisaa.

Nyt olen mielestäni läpäissyt tämän vaikean ja monimutkaisen ilmoittautumismenettelyn Run For Kids- juoksutapahtumaan 17.2.2019 Lumpini Parkissa, Bangkokissa. Olen rekisteröitynyt kisajärjestäjän englanninkielisille sivuille, maksanut osallistumismaksun annettuun pankin tilinumeroon ja tulostanut ja täyttänyt ilmoittautumiskaavakkeen. Lopuksi olen lähettänyt kaavakkeen ja maksukuitin valokuvattuna sähköpostin liitteinä juoksunjärjestäjille. Järjestäjä höpöttelee vielä sähköpostissa heidän vahvistuskuittauksen odottelua, aivan kuin sillä olisi vielä jotain merkitystä. Mutta täällä rakastetaan papereita ja byrokratiaa. Juoksupaikka ja alueen majoitustarjonta ovat minulle erittäin tuttuja vuosien varrelta, joten se ei tuota vaikeuksia.

Näillä kahdella juoksukisalla mennään tämä ja helmikuu. Siitä eteenpäin kaikki on taas auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti