Juoksut

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Cooperin testi, Pudasjärvi

Suojalinnan jalkapallokenttä

Eilen illalla juostiin Cooperin testi Suojalinnan urheilukentällä Pudasjärvellä. Sää oli tuttuun tapaan helteinen, mutta se oli kaikille sama. Juoksin kisan vuosi sitten, jolloin sain tulokseksi 2675 metriä. Nyt asetin tavoitteeksi 2700 metriä, sillä aina pitää tavoitella parempaa.

Juoksijoita oli enemmän kuin vuosi sitten, lähes kymmenen henkeä lomakaudesta ja kuumasta säästä huolimatta. Sarjan aikaisemmissa kisoissa on ollut parhaimmillaan jopa 20-30 juoksijaa. Tutuista juoksijoista Jorma Puurunen oli myös paikalla ja hän asetti itselleen saman tavoitteen, sillä hän oli jäänyt edellisessä testijuoksussa hieman alle 2700 metrin.

Juoksun 3 parasta oikealta: Puurunen, Tuoriniemi ja Alahäivälä

Startista jäin Jorman taakse peesaamaan, mutta jouduin aika nopeasti jättäytymään kyydistä. Jorma juoksi reilusti yli 2700 metrin vauhtia ja minulla se pysyi 2700 metrissä puolimatkaan. Viimeisellä kuudella minuutilla vauhtini hiipui, joko huonosta vireestä tai väsymyksestä johtuen. Sinnittelin kuitenkin 12 minuuttia täyteen ja lopputulokseksi tuli 2640 metriä eli selvästi alle tavoitteen.

Kisasta puuttuivat kovemmat yli kolmen kilometrin taivaltajat, joten Jorma voitti, minä olin toinen ja kuvassakin näkyvä Tapani Alahäivälä kolmas. Alla kisan 3 parasta:

Jorma Puurunen   2780 metriä
Aimo Tuoriniemi   2640 metriä
Tapani Alahäivälä   2490 metriä

Kisoja on tullut tässä kuussa ihan mukavasti kasaan ja aikomus olisi jatkaa samaa rataa. Tavoitteena olisi vielä kaksi juoksua tässä kuussa. Testataan nyt kuinka kisojen määrä vaikuttaa kuntoon.

Matka jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti