Uusi laajennus ME-juoksijoihin

Volmari Iso-Hollo
Kuva: en.wikipedia.org

Tuo ME-juoksijoiden listan päivitys sai päähän uusia ajatuksia. Monet noista sisäradan ja maanteiden ME:stä on ns. epävirallisia. Se sai minut ajattelemaan uusiksi 3000 metrin estejuoksua. Alunperin olen listannut ME-juoksijoihin vain Sandor Rozsnyoi:stä ja Pentti Karvosesta alkaneet IAAF:n virallisesti hyväksymät ennätysmiehet. Luonnollisesti ennen tätä juostiin myös ME:iä, joita nimettiin epävirallisiksi. Jotta kohtelisin kaikkia kestävyysjuoksijoita tasapuolisesti minun on hyväksyttävä nämä aikaisemmat esteiden ennätysmiehet mukaan. Heidän joukossaan on kolme suomalaista aikajärjestyksessä: Toivo Loukola, Volmari Iso-Hollo ja Olavi Rinteenpää.

Volmari Iso-Hollo oli jo mukana ME-listassa muiden ME-tulosten takia, joten olen lisännyt hänelle vain uudet esteiden ennätykset. Niitä on kaksi: vuonna 1933 Lahdessa juostu ME 9.09,4 ja sitten Berliinin olympialaisissa 1936 juostu voittotulos 9.03,8. Volmari Iso-Hollo oli kotoisin Keravalta ja minulla on osanottajamitalien joukossa Volmari Iso-Hollo- mitali, jonka sain Volmarin hölkästä vuonna 1997.

Toivo Loukola olympiavoittoon ME-ajalla
Kuva: fi.wikipedia.org

Sen sijaan Toivo Loukola ja Olavi Rinteenpää ovat uusia ME-miehiä listalla. Toivo Loukola teki Iso-Hollon tapaan kaksi ME:tä ja molemmat ennätykset vuonna 1928. Ensimmäinen ME syntyi olympiakarsinnoissa ajalla 9.25,2 ja toinen sitten itse Amsterdamin olympialaisissa, jossa ennätys parani 9.21,8:aan. Siitä minulla on etusivun "Tähtihetkiä"-osiossa jopa video. Minulla on kunnia omistaa myös Toivo Loukola- mitali, jonka sain Loukolan lenkistä myös vuonna 1997, kuten Iso-Hollonkin mitalin. Loukolan lenkki juostiin Toivo Loukolan syntymäpitäjässä Kortesjärvellä.

Viimeisin suomalainen ME-estejuoksija ennen virallisia IAAF:n ennätyksiä on Olavi Rinteenpää, joka juoksi vuonna 1953 ennätysajan 8.44,4. Erikoista esteiden virallisissa ME:ssä on se, että neljä ensimmäistä ennätystä, joukossa Pentti Karvosen kaksi ME:tä olivat huonompia kuin Olavi Rinteenpään ennätys.  Niinpä esteiden SE oli parempi kuin ME. Vasta Puolan Jerzy Chromik juoksi Rinteenpäätä nopeammin vuonna 1955.

Näin se suomalaisten ME-juoksijoiden lukumäärä sen kuin kasvaa. Jälleen tuli kaksi uutta ME-miestä. Saa nähdä kuka tai ketkä ovat seuraavat?

 
               Olavi Rinteenpää työnsä ääressä, Kuva: kuvakokoelmat.fi

ME-juoksijat- listan päivitys

Laura Manninen matkalla ME:hen
Kuva: armory-nyc-indoor-marathon-.runnerspace.com

Laura Mannisen hallimaratonin ME oli sellainen tapaus, että se sai minut päivittämään ME-juoksijoiden (kestävyysmatkat) listan uudelleen. Aiemmin olin rajannut sisähallin ME:t pois laskuista, mutta poistin nyt tuon rajauksen. Sen seurauksena Laura Manninen on nyt ensimmäinen nainen tällä listalla. Aikamoinen saavutus.

Paavo Nurmelle ja Ville Ritolalle tuli myös uusia ME:iä. Kuten tunnettua miehet juoksivat vuosina 1924-25 lukuisia sisäratakisoja Amerikassa yhdessä ja erikseen. Löysin netistä Nurmelle peräti 29 sisäradan ME:tä ja Ritolalle 7. En tiedä ovatko luvut kuinka luotettavia, mutta siinä ne ovat. Se että onko näiltä vuosilta muitakin suomalaisia sisäratojen ME:n rikkojia, on vielä hieman avoin. Netistä löytyy kyllä sisäratojen ME:t, mutta niiden kehittymistä ajan mukana ei ole silmiin osunut.

Seppo Tuominen vetää letkaa
Kuva: etusuora.com

Sisäratojen ME-tulosten tutkailu toi myös uuden suomalaisen miehen ME-listalle. Mies on 1970-luvulta tuttu vauhdinpitäjä Seppo Tuominen. Tuominen juoksi 17.2.1974 Vierumäellä 10 000 metrin halli-ME:n 29.05,6. Sama aika on mainittu myös 6 mailin ME:nä, vaikka matka hieman alle kympin onkin. Olisiko niin, että 6 mailin kohdalla ei ollut virallista ajanottoa. En tiedä tarkalleen, oliko kisa testijuoksu vai ME-yritys, mutta ME siitä tuli.

Vierumäen hallissa on juostu kymppi kovaa myöhemminkin, kun Juuso Rainio ja Jouni Rinne painelivat alle 30 minuutin 10.2.1996. Jouni Rinteen aika 29.53,0 on hänen ennätyksensä ja sillä hän pääsee 10 000 metriä alle 30.00 - listalle. Rainio on juossut ulkona vieläkin kovempaa.

Tämä on nyt tilanne ME-juoksijat- osiossa. Mielelläni päivitän sitä uudelleen tarpeen mukaan.

Laura Manninen teki ME:n!

Manninen vetää, Pallardy seuraa
Kuva: armorytrack.com (Myles Gaymon)

Eilen tuli jännättyä tietokoneen ääressä 2. Annual Armory NYC Indoor Marathonia ja se kannatti. Laura Manninen toi Suomeen kestävyysjuoksun ME:n 42 vuoden odotuksen jälkeen.  Mannisesta tuli samalla vasta kolmas yleisurheilun ME-nainen Suomessa Riitta Salinin ja Tiina Lillakin jälkeen. Tämä on harvinaista herkkua ja hemmottelee kovin kestävyysjuoksun harrastajia ja penkkiurheilijoita.

Laura Manninen aloitti kisan omalla tasaisella vauhdilla eikä lähtenyt Kate Pallardyn kovempaan tempoon mukaan. Hän jäi Pallardysta jo kierroksella (200 metriä), mutta aloitti nousun vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia. Hän tavoitti Pallardyn ja meni menojaan. Tasainen vauhti on valttia maratonilla. Loppuajaksi tuli 2.42.30, mikä on uusi ME ja runsaat kaksi minuuttia Allie Kiefferin entistä ME:tä parempi. Kate Pallardyn hopea-aika oli 2.44.11 ja sekin alle entisen ME:n ja samalla USA:n ennätys.

Suomen kansallislippu
Kuva: fi.wikipedia.org

Kilpailun slogan World Record Challenge oli nimensä mukainen, kun Chris Zablocki juoksi miesten ME:n 2.21.48. Se on vain 8 sekuntia parempi kuin Malcolm Richardsin viime vuonna juoksema ME, mutta se riittää. Miesten tulokset ovat:

1. Chris Zablocki 2.21.48 ME
2. Tony Migliozzi 2.23.26
3. Eric Blake 2.25.21
4. Michael Wardian 2.29.47
5. Matt Gillette  kesk.

Entisinä hyvinä aikoina Pekka Tiilikaisella ja Paavo Noposella oli tapana sanoa suuren suomalaisvoiton jälkeen: "Pasila, Porilaisten marssi!" Nyt eletään tätä päivää ja niinpä lopetan selostukseni tähän seuraavasti: "Youtube, Porilaisten marssi!".

Laura Manninen ME:n kimppuun

Laura Manninen
Kuva: Yle (AOP)

Viimeisen viikon aikana on saatu lukea Suomen lehdistä mielenkiintoisia uutisia: Laura Manninen hyökkää naisten sisäratamaratonin ME:n kimppuun. Yleisurheilu.fi:n tekemä juttu on tässä. Kisa käydään ylihuomenna lauantaina 25.3.2017 New Yorkissa.

Tuosta kisasta, joka on nimeltään Armory NYC Indoor Marathon ja sisäradan maratonista ylipäänsä olen kirjoittanut jo kaksi kertaa aiemmin. Ensimmäinen juttu oli sivuillani 21.11.2015, jolloin listasin silloiset maratonin sisäradan ME:t eli miehissä Michael Wardian USA 2.27.21 ja naisissa Monika Kalicinska USA 2.53.53. Nimesin jutun otsikolla "Vinkki Suomen kestävyysjuoksijoille", sillä totesin tuolloin että Henri Mannisella ja Alisa Vainiolla olisi hyvät mahdollisuudet rikkoa nuo ennätykset. Nyt Laura Manninen on tarttunut tähän vinkkiin.

ME-mies Richards johtaa viimevuotista juoksua
Kuva: armory-nyc-indoor-marathon-.runnerspace.com

Toisen juttuni tästä teemasta kirjoitin 11.4.2016 syystä että yllä listaamani ME:t pantiin uusiksi ja juuri samassa kisassa, johon Laura Manninen on nyt menossa. Uudet ja edelleen voimassa olevat ennätykset ovat: Malcolm Richards USA 2.21.56 ja Allie Kieffer USA 2.44.44. Nämä molemmat jutut löytyvät luonnollisesti tuolta oikealla olevasta juttuarkistosta, joka on luetteloitu vuosittain.

Nykyisiä maratonin sisäradan maailmanennätyksiä lähtee nyt jahtaamaan lauantaina kuusi miestä ja kaksi naista. Lauraa lukuunottamatta kaikki kilpailijat tulevat USA:sta. Mieskilpailijat ovat:

Michael Wardian, entinen ME-mies ajalla 2.27.21
Eric Blake, juoksumaton maratonin ME-mies ajalla 2.21.40
Christopher Zablocki, juoksi äskettäin maratonin 2.20.12 Californiassa
Tony Migliozzi, toinen viime vuonna Richardsin jälkeen ajalla 2.24.02
Matt Gillette, juossut puolimaratonin 1.04.38
Aaron Lozier, juossut mailin 4.05.16

Varsinkin Michael Wardian ja Tony Migliozzi lupailevat ME:tä lauantaina. Ja kilpailuun osallistuvat kaksi naista ovat:

Kate Pallardy, juossut maratonin 2.40.15
Laura Manninen, maratonennätys 2.41.08

Pekka Päivärinta
Kuva: Kari Sinkkonen

Laura saa vastustajakseen samantasoisen juoksijan, joten esimerkiksi yhteisvedolla ME voi hyvinkin olla mahdollinen. Laura Manniselle se olisi todellinen uran huipennus. Ja huipennus se olisi myös Suomen parjatulle kestävyysjuoksulle. Viimeisin ME on Pekka Päivärinnan 25000 metrin ME vuodelta 1975, jos Lasse Virenin Kaivopuiston 25 kilometrin ennätystä vuodelta 1976 ei lasketa (tästä olen kirjoitellut aiemmin). 42 vuotta kestänyt maratonmainen odotus voi saada täyttymyksen lauantaina.

Laura Manninen on hyvässä kunnossa ennen tärkeää kisaa. Vähän aikaa sitten hän juoksi Haagissa puolimaratonin aikaan 1.15.17 ja viime lauantaina Vantaalla Aktia cupissa 10 kilometriä maantiellä aikaan 34.56. Suurin kysymysmerkki on hänen pakaransa kestävyys, ongelma, josta syystä hän jätti Dubain maratonin väliin. Toivottavasti kortisonipiikki toimii. Ja sisällä 200 metrin radalla juostava maraton on erityisen haastava henkisesti. Sitä helpotetaan musiikilla niin että jokainen juoksija on voinut valita mielimusikkiaan, jota sitten soitetaan kisan kuluessa. Lauran musiikkivalinta on kuulemma ollut Kaija Koo ja Cheek.

Sitten vain jännäämään. Kisajärjestäjät ovat luvanneet live striimiä tässä osoitteessa. Ilmoitettu aika ET (Easter Time) on New Yorkin aikaa, joka on 6 tuntia vähemmän kuin Suomen aika. Kellot sen mukaan. Ja Laura Mannisen juoksu on siis lauantaina 25.3.

Rock & Rollin kuninkaat

Chuck Berry 1926-2017
Kuva: fi.wikipedia.org

Olen intohimoinen rock&rollin ystävä, kuten etusivun osiosta voi päätellä. Musiikissa tuo rollin osuus on minulle merkitsevä, se panee kappaleen liikkeelle ja ravi kestää loppuun saakka. Se on juoksijan musaa. Minulla on kolme yli muiden menevää rock&roll tähteä, nimittäin Chuck Berry, Little Richard ja Jerry Lee Lewis. Kriteereinä on uran pituus ja laatu.

Juttuni pontimena on luonnollisesti USA:sta kantautunut suru-uutinen, kun yksi näistä rock&rollin pioneereista ja legendoista Chuck Berry kuoli eilen kunnioitettavassa 90-vuoden iässä St. Charles Countyssa, Missourissa.

Chuck Berry oli kitaristi, laulaja ja lauluntekijä ja hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat "Maybellene", "Roll Over Beethoven", "Rock And Roll Music", "Johnny B. Goode", "Sweet Little Sixteen" ja "Reelin And Rockin". Ne löytyvät lähes kaikki etusivun Run & Roll Music-osiostani eri artistien esittäminä. Chuck Berry esiintyi aina viime vuosiin asti ja hänellä oli esimerkiksi kaksi esiintymistä Suomessa vielä kolmisen vuotta sitten lokakuussa 2013 Finlandia-talolla ja Oulussa. Berry sai näistä esiintymisistään murska-arvostelut, taituri oli jo vanhuuden heikentämä eikä pystynyt läheskään parhaimpaansa. Mutta se ei himmennä hänen arvoaan rock&rollin ykköskunkkuna. Tarkempi Chuck Berryn esittely löytyy tästä wikipedian linkistä.

Little Richard (s.1932)
Kuva: fi.wikipedia.org

Toinen kova kunkku rock&rollin saralla on Little Richard, oikealta nimeltään Richard Wayne Penniman, hänkin jo 84 vuotias. Hänen läpimurtohittinsä oli 1950-luvulla "Tutti Frutti", joka löytyy Run & Roll Music-osiosta ja jopa itsensä esittämänä. Muita tunnettuja kappaleita ovat "Long Tall Sally" ja "Lucille". Alkusuosion jälkeen hän paneutui uskonnollisiin harrastuksiin, kunnes palasi esiintymislavalle 1960-luvulla. Chuck Berryn tapaan hän on esiintynyt aina 2010-luvulle.

Tarkempi henkilökuva Little Richardista löytyy tästä wikipedian linkistä.

Jerry Lee Lewis (s.1935)
Kuva: fi.wikipedia.org

Kolmas rock&roll kunkkuni on Jerry Lee Lewis, joka tunnetaan myös lempinimellä The Killer. Berryn ja Little Richardin tapaan Jerry Lee Lewisin ura alkoi jo 1950-luvulla ja hänen tunnetuimpia kappaleita ovat "Whole Lotta Shakin Goin On" ja "Great Balls of Fire". Jälkimmäinen kappale on Run & Roll Music- osiossa. Kuten siitä kappaleesta ja videosta näkyy, Jerry Lee Lewis oli ensimmäisiä, jotka käyttivät pyrotekniikkaa osana lavaesitystä.

Jerry Lee Lewis on edelleen aktiivinen ja nauttii suurta suosiota rock&roll piireissä ja hän on esittänyt myös countrya. Hänestä on tehty elokuva "Great Balls of Fire" vuonna 1989, jossa häntä näytteli Dennis Quaid. Tässä linkkinä tuon elokuvan nimikkokappale.

Tarkempi kuvaus Jerry Lee Lewisistä löytyy tästä wikipedian linkistä.

Näistä kolmesta kuninkaasta on jopa harvinainen yhteinen linkki heidän live-esityksistään ja se on tässä. Ensimmäisessä esityksessä Jerry Lee Lewis ja Chuck Berry ovat jopa yhtäaikaa lavalla. Ja näkyy siellä monia muita tuttuja, kuten esimerkiksi Keith Richards ja Bruce Springsteen.

Kuninkaat kuolevat aikanaan, mutta rock&roll elää. Rock and Roll is here to stay!

Ed Whitlock 1931 - 2017

Ed Whitlock
Kuva: en.wikipedia.org

Yksi legendaarisimmista veteraanikestävyys-juoksijoista, englantilaissyntyinen kanadalainen, Ed Whitlock kuoli 13.3.2017 Torontossa eturauhassyöpään 86 vuotiaana.

Ed Whitlock juoksi teini-ikäisenä, piti sitten pitkän tauon ja palasi juoksun pariin 40-kymppisenä. Aluksi hän juoksi keskimatkoja, mutta ajautui sitten maratonille puolivahingossa. Hänen nuorin poikansa aikoi juosta maratonin 14-vuotiaana ja isä lähti vastentahtoisesti hänen tuekseen. Vaikka hän ei ollut valmistautunut itse maratonille, niin Ed juoksi ajan 2.31.23 48-vuotiaana.

Vähitellen Whitlock kehittyi maratonilla ikäluokkansa parhaaksi ja teki ensimmäisen ME:n 70-vuotisissa, kun hän juoksi ensimmäisenä siinä ikäluokassa alle 3 tunnin ajalla 2.59.10 vuonna 2003 kotikaupungissaan Torontossa. Seuraavana vuonna 73-vuotiaana hän vielä paransi ME:tä aikaan 2.54.48, jälleen Torontossa. Myöhemmin hän teki maratonin ME:t 75-vuotiaissa, 80-vuotiaissa ja vielä viime syksynä 85-vuotiaissa, kun hän taivalsi maratonin ensimmäisenä alle 4 tunnin siinä ikäluokassa ajalla 3.56.34 (alemmassa kuvassa maalissa) 16.10.2016 ja jälleen Torontossa. Kaikkiaan hän teki 25 veteraanien ME:tä 1500 metristä maratoniin. Lisäksi hänellä on lukuisia ARRS:n hyväksymiä veteraanien ennätyksiä maantiellä maratonin lisäksi.

Alla on lista Ed Whitlockin ME:istä maratonilla. Sulkuihin olen laittanut vastaavan ikäluokan SE:n samalta matkalta.

70v. Ed Whitlock 2.54.48 (Raino Kiander 3.23.49)
75v. Ed Whitlock 3.04.54 (Raino Kiander 3.42.09)
80v. Ed Whitlock 3.15.54 (Aimo Virolainen 4.16.54)
85v. Ed Whitlock 3.56.34 (???)

Ed Whitlock on päässyt nyt elämänmaratoninsa maaliin. Se on ollut kunnioitettava suoritus.

           Ed Whitlock tekee 85-vuotiaiden ME:n maratonilla 16.10.2016, Kuva: letsrun.com

Phnom Penhin elämää

Phom Penhiä on kierrelty ja kaarreltu tämä viikko. Aamuisin olen aina mennyt tuttuun baariin aamiaiselle, josta on suora näkyvyys rantakadulle ja sentakaiselle puistolle. Aamiasta on värittänyt joka aamu puistossa majaileva laitapuolen mies. Hänellä on omat eväät mukana, eikä ne ole sieltä terveellisemmästä päästä.

Rannekekauppias tyttärineen

Pikkuhiljaa mies pääsee vauhtiin. Hän nousee seisomaan ja alkaa nykiä ja riepoa päätään kuin Mike Tysonin yläkoukku olisi juuri tulossa kohti tai sitten se on vain ampiainen. Liikettä säestää synkkä ja uhitteleva monologi. Vähitellen mies kiihottaa itsensä maaniseen tilaan ja kädet otetaan peliin mukaan. Ilma on sakeanaan huitovia raajoja, joilla häädetään pikku-ukkoja kauemmaksi häiritsemästä. Hän on selvästi hullu, juoppohullu, pilviveikko tai sitten vain suppeasti lahjakas, kuten eräällä kaverillani on tapana sanoa. Hän on omassa päänsisäisessä maailmassa, johon ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa. Olisin kovasti halunnut kuvata tuon performanssin, josta Jorma Uotinenkin olisi ylpeä, mutta häveliäästi poistuin takavasemmalle ja jätin kaverin käymään omaa taisteluaan. Se on meidän jokaisen tehtävä.

Mutta esteetikkona kuvaan mielelläni vastakkaista sukupuolta jopa heitä häiriten. Ensimmäinen kuva on rannekekauppiaasta, johon törmäsin aamiaispöydässä. Rannekkeet ovat yksi yleisimmistä artikkeleista Phnom Penhin katukaupassa. Oli jopa harvinaista että äiti kauppasi niitä yhdessä tyttärensä kanssa. Yleensä äiti tai isä jäävät taka-alalle ja pienet lapset, joko pojat tai tytöt hoitavat myyntityön. Sellainen nappisilmä kun tulee tarjoamaan ranneketta, niin siinä kovaksikeitetty läntinen ostajaänkyrä sulaa vahaksi kuin Havin kynttilä. Puhumattakaan siitä että 2 ranneketta saa naurettavalla 1:llä US dollarilla. Poistuin pöydästä veltoin polvin kaksi ranneketta rikkaampana.

Juomakauppiaat

Matka on jatkunut aamiaispöydästä rantapuistoon, jossa olen käveleskellyt ja ihmetellyt maailmaa. Puistossa on myös kuntoiluvälineitä, joita olen käyttänyt monipuolistamaan aloitettua juoksuharjoittelua. Jomtienilla kävin myös rantajumpalla ja kämpillä olen lisännyt venyttelyjen määrää. Tässä iässä sitä ei voi koskaan tehdä liikaa.

Puistossa on myös lukuisia juomakauppiaita, kuten viereisessä kuvassa. Pakastearkun näköiseen astiaan on jäiden sekaan lastattu niin virvokkeita, energiajuomia kuin oluitakin. Minulle on kumma kyllä olut aina maistunut, johtuneeko kuumasta ilmanalasta.

Puistossa on yleensä myös nuoria naisia ja poikia katsastamassa toisiaan. Pojat ovat pienissä ryhmissä ja tytöt kaveriporukassa tai sitten äiti on mukana esiliinana. Meno on samanlaista mitä näin Yangonissa, Myanmarissa vuosi sitten. Eniten porukkaa on loppupuolella iltapäivää ennen kuin hämärä laskeutuu. Se on juuri samaan aikaan kun suoritan päivittäistä juoksulenkkiäni. Mikä olisikaan parempi ympäristö testata kuntoaan. Siinä vanhan miehen hormoonitasot saattavat nousta jopa vaarallisen korkealle. WADA ei ole kuitenkaan vielä iskenyt.

Nuoret naiset rannalla

Marketeissa ja toreilla olen vieraillut vähemmän. Pakollinen torireissu tuli kuitenkin tehtyä. Käteen tarttui hedelmäpussi rikastuttamaan ruokavaliota. Kuten aiemmin olen maininnut, niin hedelmien kuin myös ruokien hinnat ovat täällä hieman kohonneet ja vastaavat jo Thaimaan tasoa.

Varsinkin länsimaisten baarien aamiaispaketit ovat nousseet 4-5 US dollariin, mikä on Thaimaatakin kalliimpi. Erikoista lisäksi on, että pakettiin sisältyviä elementtejä "unohdetaan" antaa, jos asiakas ei ole tarkkana. Minulla on esimerkiksi käynyt vakiobaarissani joka kerta, että annokseen kuuluva mehulasi ei tule pöytään, jos sitä ei erikseen tivannut. Lopulta olen sen aina saanut, niin kuin pitääkin. Mutta hanaolut on edelleen halpaa, kantabaarissakin 0,50 US dollaria koko päivän.

Jutun loppuun laitan todellisen kuvahelmen, mitä tulee naiskauneuteen kautta vuosikymmenten. Siinä on neljä sukupolvea naiskauneutta: isoisoäiti, isoäiti, äiti ja tytär. Tapasin heidät tietenkin rantapuiston penkillä, jossa sukuun kuuluva nainen piti juomapistettä.

Kauneus ei kuole koskaan, se vain jalostuu.

                                Neljä sukupolvea naiskauneutta

Kambodzan keikka

Kuninkaallisen palatsin laitamia, Phnom Penh

Lensin eilen Don Mueangin kentältä Bangkokista Phnom Penhiin. Lentoon ei kulu kuin tasan tunti, joten se on nopea tapa saapua Kambodzan pääkaupunkiin. Ja reissun pääasia on sama kuin usein ennenkin eli uuden thaiviisumin hankinta.

Menin tuttuun toimistoon josta sain joulukuun alussa viisumin ilmaiseksi, vain toimisto otti 5 US dollaria asian hoitamiseksi. Nyt viisumi oli jälleen normaalihintainen eli 40 US dollaria plus entinen asioimismaksu. Uutta viisuminhankinnassa oli se että aiemmin ei tarvittu kuin passi ja valokuva, mutta nyt byrokratia oli rantautunut myös Phnom Penhiin. Passin ja valokuvan lisäksi tarvittiin myös Thaimaasta poistumislippu ja ote pankkitilistä. Lisäksi sain itse täytellä osan viisuminhakupaperista. Tulostin tarvittavat dokumentit julkisessa internetpaikassa ja homma meni eteenpäin.

Kuninkaallinen rakennus lähellä rantaa

Tänään kiertelin kaupunkia tutuissa paikoissa. Kävelin ympäri juoksulenkin varrella olevaa laajahkoa kuninkaallista palatsia ja otin pari valokuvaa. Kambodzan kuninkaana on nykyään Norodom Sihamoni, joka tuli valtaan vuonna 2004 isänsä Norodom Sihanoukin jälkeen. Sihanomi on hyvin kansainvälinen ja kultturellinen henkilö ja hänellä on musiikki- ja tanssitaustaa. Äidinkielensä khmerin lisäksi hän puhuu sujuvasti tsekkiä ja ranskaa ja hyvin englantia ja venäjää.

Hänen isänsä Norodom Sihanoukin elämä oli todella vaiherikas ja värikäs. Vuonna 2012 kuollut monarkki oli nuorena playboyn maineessa, oli kuninkaana kahteen otteeseen, toimi välillä politiikassa, oli maanpakolaisena jne. Hän sävelsi, teki elokuvia ja kirjoitti kirjoja. Phnom Penhissä on nimetty katuja hänen mukaansa. Tässä ei kannata yrittää kertoa kaikkea, mutta wikipedian artikkeli hänestä löytyy tästä linkistä.

Lintumiehet häkkeineen

Kuninkaallisen palatsin kiertelyn jälkeen menin rantabulevardille joen rantaan nauttimaan juomia ja katselemaan ohikulkijoita. Kuvan lintumiehet tulivat vastaan ja jäin seuraamaan heidän bisneksiään. Erikoista näissä lintuhäkeissä oli lintujen runsaus. Thaimaassa näkee samanlaista toimintaa, mutta siellä häkissä on yleensä vain yksi tai pari lintua.

Ja miehillä riitti asiakkaita. Seurasin kaksi tapausta tarkkaan ja molemmissa niissä oli sama menettely. Asiakkaaksi tuli nuori nainen, selvästi naimaton. Hän maksoi rahan, laittoi kädet avatusta luukusta sisään ja koppasi kaksi pientä lintua, molempiin käsiin. Sitten hän käveli rauhallisesti rantaan, linnut rintaa vasten painettuina. Joen rantaan tultuaan hän nosti päänsä ylös ja hiljeni jonkinlaiseen rukoukseen. Sitä kesti puolisen minuuttia. Sitten hän nosti kädet hitaasti ylös ja vapautti linnut taivaan sineen. Huiskutus perään ja rituaali oli valmis. Kaunis ele kuvasi vapautta ja rakkautta tai niiden kaipuuta.

Phnom Penhin menoa ihmettelen perjantaihin, jolloin on paluulento Bangkokiin. Päivitän tilannetta loppuviikosta.

Uimarantaretki Sattahipiin

Nang Ram Beach, Sattahip

Alkuviikosta olin Pattaya Expats Clubin Suomi-jaoksen järjestämällä uimarantaretkellä, joka tehtiin kolmella minibussilla Sattahipin seudulle, noin 50 kilometriä Pattayalta etelään. Petankkiryhmäni PecFin on tämän klubin alajaosto. Niinpä päivän ohjelmassa oli auringonoton ja uinnin lisäksi petankkia ja mölkkypeliä. Porukkaa oli minibussit täynnä eli runsaat 40 henkilöä.

Matkan kohde, Nang Ram Beach sijaitsee Thaimaan laivaston mailla ja lähellä U-Tapaon lentokenttää Sattahipin alueella. Olin rannalla ensimmäistä kertaa, vaikka Sattahipin kaupungissa olenkin käynyt, samoin parissa juoksukisassa laivaston alueella. Vielä vuosia sitten Suomesta tehtiin suoria lentoja U-Tapaon kentälle Don Mueangin kentän lisäksi, mutta Bangkokin Suvarnabhumin lentokentän valmistuttua kansainväliset lennot siirtyivät sinne. Don Mueang ja U-Tapao keskittyvät nykyään lähinnä kotimaan lentoihin sekä joihinkin lentoihin naapurimaihin. Laivaston läheisyys näkyi rannalla konkreettisesti, kun kaksi taisteluhelikopteria lensivät alueen yli todella matalalla korkeudella.

Petankkipeli menossa

PecFin-ryhmällä oli monella petankkikuulat mukana, mikä mahdollisti monet rennot harjoituspelit erilaisilla alustoilla todella kauniissa ympäristössä. Pelit onnistuivat mukavasti sekä kaksinpeleinä että joukkuepeleinä. Jälleen tuli lisää heittokokemusta, mikä on tärkeää tässä taitopelissä. Mitä enemmän heität, sitä tasaisempaan suoritukseen yleensä pystyy.

Petankin lisäksi rannalla pelattiin myös mölkkyä, kun joku oli ottanut pelin mukaansa. Aiemmin olin vain katsellut kyseistä peliä, mutta nyt pääsin sitä myös kokeilemaan. Mölkkypelin säännöt olivat paperilla pelin mukana ja ne oli helppo omaksua. Pelin tavoitteena on päästä tiettyyn pistemäärään (esimerkiksi 50 pistettä) pisteytettyjä keiloja kaataen. Kaatuneet keilat nostetaan paikoilleen siihen paikkaan, johon ne ovat kaatuneet. Vain täysin pitkällään olevat keilat lasketaan mukaan pisteisiin, siten toisen keilan tai mölkyn (heittokapula) päälle kaatunutta keilaa ei lasketa. Jos mölkky kaataa useampia keiloja, niin pistemääräksi tulee kaatuneiden keilojen määrä. Yksittäisen kaatuneen keilan pistemääräksi tulee kyseisen keilan pisteluku. Tavoiteltu pistemäärä täytyy saavuttaa tarkalleen, jos se ylitetään, niin pistemäärä puolittuu.

Näillä aktiviteeteilla päivä kului siivillä. Välillä täytyi tankata sekä ruokaa että juomaa. Matkasta jäi niin hyvät muistot, että se tuskin jää viimeiseksi reissuksi. Seuraava mahdollisuus lienee taas vuoden päästä.

                        Mölkyn alkuasetelma, keskikeilat hieman väärissä paikoissa