Onnellinen nylkky

Happy runner
Kuva: how-to-draw-funny-cartoons.com

Tänään oli sitten se päivä, että mallasin ensimmäisen kerran juoksua sitten juhannuksen. Edellinen kunnon juoksulenkki oli vieläkin kauempana eli kesäkuun 15.päivä, jolloin totesin että oikean jalan takareisi on sen verran vammautunut että se vaatii täydellisen juoksutauon. Sitä kesti näin lähes kaksi kuukautta.

Lähdin liikkeelle pelonsekaisin tuntein ja olin valmis palaamaan heti takaisin kävellen, jos oikea jalka vähänkin oireilee. Muutaman sadan metrin jälkeen totesin että pahin on voitettu ja juoksua pystyy jatkamaan, vaikka jalat kankeilta ja voimattomilta tuntuivatkin. Niin matka jatkui ilman pahimpia ongelmia ja päätin tehdä kymmenen kilometrin lenkin. Se on ollut viime vuosien harjoittelussani lyhin lenkki, jos aamujuoksut jätetään pois.

Hitaassa juoksussa fiilis koheni kilometri kilometriltä ja minulle selvisi jälleen konkreettisesti, miksi olen jatkanut juoksua jo yli 30 vuotta. Kroppa oli ollut yli kaksi kuukautta ilman juoksurasitusta ja se suorastaan vaati päästä liikkeelle. Vaikka vauhti oli tyypillistä nylkkyvauhtia eli noin kuusi minuuttia per kilometri ellei enemmänkin, niin se ei iloa himmentänyt. Lenkiltä palasi onnellinen nylkky.

Harjoittelua jatketaan nyt varovaisesti edeten. Ei ole vieläkään poissuljettu se että vamma palaa juoksun lisääntyessä. Mutta näille ajatuksille ei anneta sijaa, vaan eteenpäin mennään optimistisin mielin. Jalkoihin täytyy saada myös vetreyttä ja voimaa, niin voimatonta meno vielä oli. Hengitys ja muu kroppa pelasivat ihan normaalisti, mikä onkin luonnollista noin hitaassa aloitusvauhdissa.

Kisasuunnitelmia ei kuitenkaan kannata vielä laatia. Nyt ollaan tilassa "back to the basics" ja siitä on hyvä jatkaa.