Suan Thamnak Nam
Tänään oli sitten juoksu Thamnak Nam- puistossa Chonburissa. Saavuin paikalle jo eilen ja onnistuin kuin onnistuinkin ilmoittautumaan Chonburin Minimarathon- juoksuun. Myös majoituspaikka löytyi kätevästi vain kilometrin päästä juoksupaikalta kisajärjestäjien suosiollisella avustuksella. Ilmoittautumisen jälkeen tutkin lähiseutua ja nautin kevyen aterian. Ongelmia meinasi tulla käteisen saamisessa, kun pankkiautomaatteja ei tahtonut löytyä mistään. Pattayalla on jo tottunut siihen että pankkiautomaatteja on joka korttelissa, mutta Chonburissa, joka ei ole turistialuetta, tilanne on toinen. Lopulta sellainen kuitenkin osui silmään ja pystyin maksamaan syömiseni.
M60-sarjan 5 parasta, yksi puuttuu
Kisan startti tapahtui aamulla kello 6. Kilpailussa oli vain kaksi matkaa, 10,5 kilometrin päämatka ja 3 kilometrin Fun Run. Reitti kierteli puiston ympäristökatuja ja paras osuus oli kun sai juosta useita kilometrejä merenrantabulevardia.
Matkalla oli kaksi U-käännöstä, joissa annettiin kumilenkki käteen merkiksi siitä että oli kiertänyt lenkin minkä pitääkin. Käännöksissä pystyi myös kontrolloimaan omaa sijoitusta. Ensimmäisessä kurvissa olin hieman päälle 50:n sijoilla kaikista juoksijoista, mutta toisessa olin noussut jo neljänkymmenen joukkoon ja lopulta olin maalissa noin sijalla 35.
Voittaja ja komea palkintojenjakopaikka
Maalissa tyrkättiin käteen lappu, joka osoitti minun voittaneen sarjan M-60. Etsin pitkään omaa aikaani, kun en sattunut katsomaan maalialueen kelloa ja löysin sen sitten valokuvafirman maalikuvasta. Aika oli 47.38 ja täytyy olla tyytyväinen kun kisan nopeimmankaan aika ei ollut kuin muutaman sekunnin alle 41 minuutin.Voittajan aika paljastaa että reitin pituus oli hieman enemmän kuin ilmoitettu 10,5 kilometriä, mikä näyttää olevan aika tyypillistä Thaimaassa.
Kisa meni siis osaltani mukavasti. Kova harjoitus oli jo purrut ja erityisen tyytyväinen olin jalkojen kuntoon. Harjoittelun jälkeiset jalkakyykkytreenit ovat selvästi tehonneet ja se näkyi askeleen keveydessä ja tehokkuudessa. Vinkiksi vain kaikille kestävyysjuoksijoille, että jalkatreeneihin on syytä paneutua huolella. Kestävyysjuoksijahan koostuu paketista: voimakkaat kimmovoimaiset jalat, kehittyneet keskivartalolihakset ja hyvä hapenottokyky. Siihen kun lisää vielä luontaiset kestävyysominaisuudet, joita minulla ei juuri ole, niin kelpaa mennä baanalle.
Vuoden viimeinen juoksu oli ilmeisesti tässä. Mutta harjoittelu jatkuu ja alkuvuodesta palaan kisoihin, viimeistään tammikuun 17. päivä Yangonissa Myanmarissa.
Näillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti