Juoksut

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Polvi kuntoutuu

Kuva: Thaimaalaiset ihmepillerit

Polven kuntoutuminen vaati vain oivalluksen ja unohtuneiden asioiden muistamista. Tulehduksestahan siinä on kysymys, niin kuin vuosia, vuosia sitten. Maanantai-iltana menin apteekkiin ja ostin Voltaa, Voltaren sukulaislääkettä tulehdusvaivoihin. Otin illalla ensimmäisen tabletin ja jo seuraavana aamuna kipu oli poissa. Olen huomannut aiemminkin, että nämä Thaimaasta saatavat lääkkeet ovat huomattavasti voimakkaampia ja siten tehokkaampia ja parempia kuin esimerkiksi suomalaiset verrokit. Ja hinnaltaan vielä huomattavasti halvempia; kuvan kymmenen tabletin paketti on 40 bahtia eli nykykursseilla vähän yli yksi euro hilloa. Paratiisissa sairastaminenkin on miellyttävämpää ja edullisempaa.

Kuva: Condon uima-allas

Eilen illalla juoksin jo ensimmäisen kivuttoman juoksun pitkiin aikoihin, 14 kilometrin lenkin pitkin Jomtien Beach Roadia. Päivällä olin tehnyt hieman lyhyemmän kävelylenkin Suomi-Pattaya-seuralle lehtiä lukemaan ja kuulostelin samalla polven kestävyyttä. Viime päivien ja varsinkin polvikipujen aikaan ohjelmaan on kuulunut lähes päivittäinen uinti kerrostaloni uima-altaalla. Uinti on muutenkin hyvää vastapainoa juoksulle, jossa lihakset, varsinkin yläkropan, saavat tehokasta harjoitusta. Uin ainoastaan hidasta rintauintia 500 metrin annoksina.

Olen yrittänyt katsella vielä yhtä juoksukisaa ennen ensi viikon paluuta Suomeen. Valitettavasti ensi viikonloppuna on harvinaisen vähän kilpailuja. Vappupäivänä olisi juoksu Rayongin suunnalla, mutta kulkuyhteydet sinne ovat huonommat kuin Bangkokin suuntaan. Yksi mahdollisuus osallistua olisi liittyä paikallisen Pattaya Teamin matkaan, jos heitä sinne on menemässä. Asia on vielä auki ja voi olla että seuraava kisa juostaan vasta Suomessa.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että juoksu onnistui ilman kipuiluja. Minulla on etsinnässä apu polvivaivoihin. Olen yrittänyt itse polvea hieman kuntouttaa, mutta on myös hieman haastavaa, kun en ole täysin varma, mistä kipuilu johtuu. Tuo uinti on kyllä varmasti hyvää harjoitusta.
    https://www.nivelhuoltamo.fi/?page_id=14

    VastaaPoista