Juoksijan ongelmia

Juokseminen ei ole täysin harmiton laji, vaan siinäkin tulee eteen monesti aikamoisia ongelmia. Yleisimmät vastoinkäymiset ovat kaikenlaiset rasitusvammat ja loukkaantumiset. Erityisesti nilkat (akilles), polvet ja selkä saattavat tehdä stopin juoksuharjoittelulle. Tässä suhteessa minulla on ollut harvinaisen hyvä ja onnekas ajanjakso jo kohta kaksikymmentä vuotta, kun viimeisin juoksuvamma, polven tulehdus, tapahtui vuonna 1997. Syynä oli silloin talvinen harjoittelu koleassa jäisillä teillä. Yksi selitys viime vuosien hyvälle terveysputkelle on harjoittelu talvikuukausina lämpimissä oloissa, jota olen harjoittanut säännöllisesti jo kymmenen vuotta. Selkä minulla jumiutui jo heti juoksuharrastuksen alkuvuosina liian yksipuolisen harjoittelun ja lihaskunnon laiminlyönnin vuoksi. Sen jälkeen kuntosali ja hieronnat ovat tulleet mukaan kuvioihin ja pitäneet selän kunnossa.

Juoksijan ongelmat ja vastoinkäymiset eivät lopu välttämättä tähän, vaan vaarana on myös ulkoisia tekijöitä, joita minulle on tapahtunut kahdenlaisia viimeisen kahden viikon aikana. Pari viikkoa sitten kaaduin juoksulenkillä ja sain polvet, kyynärpäät ja kämmenet verille. Onneksi vammat olivat niin pieniä, että vältyin lääkärireissulta. Desifiointi ja laastarit riittivät hoidoksi. Näitä kaatumisia minulle sattuu Thaimaassa keskimäärin kerran reissua kohden. Syynä ovat Thaimaan yllättävät juoksualustat: äkilliset montut, juurakot, kohonneet kivet ja katupinnasta esiintulevat pultit eivät ole harvinaisia ja jos et ole tarkkana, saatat löytää itsesi pitkin pituuttaan maan pinnalta. Pahiten olen kaatunut 1990-luvulla Kyproksella, jossa rikoin polveni pahasti juoksulenkillä loman viimeisenä päivänä. Se kaatuminen vaati heti Suomessa lääkärissäkäyntiä.

Kuva: Nyt.fi

Toinen tuttu riesa monille juoksijoille ovat irtokoirat. Niistä pääsee yleensä ohi pysähtymällä ja kiven tai kepin avulla. Pahimman koirapelon sain ensimmäisinä juoksuvuosina Kanarialla, kun pistelin menemään satama-alueen läpi. Tietyn alueen vartijoina olleet puolenkymmentä susikoiraa hyökkäsivät välittömästi kimppuuni ja olin todella onnekas, kun koirien omistaja sattui olemaan käskyetäisyydellä. Muistoksi tuli kuitenkin paha purema takapuoleen, joka vaati jäykkäkouristusrokotusta. Seuraavaa pahempaa koirahyökkäystä sainkin odottaa pitkään, kunnes eilen sain juoksulenkillä yksittäisen koiran perääni, joka sitten yllättäen ja varoittamatta puraisi oikeaan takareiteeni. Yleensä nämä Thaimaan kulkukoirat ovat yksittäisinä vaarattomia ja lauhkeita ja ne innostuvat räksyttämään vasta pienissä ryhmissä. En tiedä mistä syystä tämä eilinen koira hyökkäsi yksinään heti ja varoittamatta. Joka tapauksessa menin tänään Pattaya Memorialin sairaalaan ja pyysin jäykkäkouristusrokotetta, kun edellisestä oli kulunut juuri se kymmenen vuotta, jonka ne ovat voimassa. Sairaala antoikin minulle heti kaksi rokotetta ja ohjelman tulevalle neljälle rokotukselle antibioottikuurin lisäksi.

Lisätään tähän vielä kolmas ulkoinen vaara juoksijalle, etenkin Thaimaassa, eli liikenne. Thaimaan liikenteen on sanottu olevan yksi vaarallisimmista koko maailmassa, lähinnä välinpitämättömyyden ja alkoholin vuoksi. Kaksi kertaa olen joutunut täällä juostessa mopon tönäisemäksi, mutta onneksi pahemmilta vaurioilta on vältytty. Liikenteen vaarallisuuden vuoksi pyrin käyttämään jalkakäytäviä niin paljon kuin mahdollista, mutta sekään ei aina auta, kun mopoilijatkin pärisyttelevät niillä hyvin yleisesti.

Toivottavasti säästyn enemmiltä juoksuun liittyviltä vastoinkäymisiltä tällä reissulla. Kahdessa on jo ihan tarpeeksi.