Pelaajia Pratumnakin rannalla
Lentomatka Thaimaahan sujui ongelmitta Qatar Airwaysillä Dohan kautta Bangkokiin. Minua vähän pelotti Dohan lyhyt vaihtoaika, noin tunti. Onneksi Helsingistä lähtenyt kone oli aikataulussa ja siirto jatkolennolle Bangokiin kävi kätevästi turvatarkastuksineen. Lentokenttä oli selkeä ja lähtöportti löytyi kivuttomasti.
Thaimaan päässä ensimmäisiä tehtäviä oli vastaanottaa varattu huone maanantai-iltana Viewtalay 1:sen kerrostalosta. Vuokraemäntä oli tehnyt tehtävänsä ja kotiutuminen oli nopea. Seuraavana päivänä oli vuorossa rahojen vaihto ja talletus pankkiin sekä Internet-yhteyksien osto ja puhelimen prepaid-SIMin lataus. Kävi niin kuin monesti aiemmin, Thai-SIM ei ollut enää hengissä, vaan jouduin ostamaan uuden. Kallistahan se ei ollut, mutta numero vaihtui ja sen joutuu nyt informoimaan kaikille tutuille. Operaattorina minulla on ollut DTAC ja sen SIM vanhenee suhteellisen nopeasti ilman uudelleenlatauksia.
Tänään alkoivat harrastukset kun vuorossa oli petankki. Petankkiryhmämme entinen pelipaikka Dongtan Beachilla on kovien myllerrysten kohteena, kun rantatietä uusitaan. Niinpä kokoonnuimme ensimmäiseen kisatapahtumaan uudelle pelipaikalle Pratumnakin Beachille. Pelaajia oli avauksessa yhdeksän henkeä ja pelasimme alkusarjan kahdessa ryhmässä, joista molemmista kaksi parasta pääsi jatkopeleihin. Yllätyksekseni pääsin jatkoon ja voitin jopa välierän ja siitä loppuotteluun. Sen hävisin sitten selvästi Tapio Vuolaselle, josta tuli näin avauskisan voittaja. Sarja jatkuu viikoittain keskiviikkona ja lauantaina pelataan harjoituksia.
Majatalo
Kuva: Facebook.com
Huomenna Thaimaan harrastukset jatkuvat, kun vuorossa on perinteinen tietovisa Majatalolla (ent. Maikan Majatalo). Soi Yumella sijaitsevan Majatalon uuden omistajan myötä paikan nimi on hieman lyhentynyt, mutta monet aktiviteetit, kuten tietovisa, jatkuvat entiseen malliin. Tietovisa on tunnettu hyvästä ja runsaasta buffetista, joka nautitaan kisan puolivälissä. Täällä olen vieraillut säännöllisesti vuosien ajan ja saavutuksina on tullut voittoja ja mitalisijoja eri joukkueissa. Myös tietovisa on viikoittainen tapahtuma.
Mayweather vs. McGregor
Tänään löytyi sattumalta TV-kanavaltakin mielenkiintoista katsottavaa, kun Floyd Mayweatherin ja Conor McGregorin välinen ammattinyrkkeilyn kevyen keskisarjan MM-ottelu Nevadassa, USA:ssa näytettiin jälkilähetyksenä. Itse ottelu matsattiin runsas vuosi sitten elokuun 26.päivä, mutta en ollut aiemmin katsellut sitä. Ottelu oli siinä mielessä mielenkiintoinen kun Mayweatherin vastustaja McGregor tunnetaan paremmin UFC-ottelijana, jossa säännöt ovat huomattavasti vapaammat kuin ammattinyrkkeilyssä. McGregor panikin yllättävästi kampoihin kunnes tuli teknisesti tyrmätyksi tuomarin keskeytyksellä 10. erässä. Ottelu oli suurta showta ja yksi asia on varma, molemmat ottelijat nauroivat makeasti matkalla pankkiin.
Juoksuharrastus on toistaiseksi tauolla, mutta palaa ohjelmaan loppuviikosta. Myös juoksutreeniä tukevat kuntosali, uinti ja lihashuolto hierontoineen alkavat samoihin aikoihin.
Thaimaan elämä on palannut uomiinsa.
▼
Juoksut
▼
keskiviikko 31. lokakuuta 2018
perjantai 26. lokakuuta 2018
Frankfurt Marathon 2018 - ennakko
Kuva: nl.wikipedia.org
Mainova Frankfurt Marathon juostaan ylihuomenna sunnuntaina 28.10.2018. Osallistujakaarti on totuttuun tapaan tasaisen kova niin miehissä kuin naisissa, vaikka maailman ykkösjuoksijoita ei olekaan paikalla. Keniasta ja Etiopiasta löytyy aina hyviä juoksijoita kaikkiin suurempiin kaupunkimaratoneihin maiden laadukkaasta ja laajasta tasosta johtuen. Frankfurt ei tee poikkeusta ja eliittisarjojen suurimmat voittajasuosikit tulevat jälleen näistä kestävyysjuoksun kärkimaista.
Miesten puolella osallistujien parasta henkilökohtaista ennätystä pitää hallussaan kuvan Wilson Chebet Keniasta ajalla 2.05.27. Chebet on voittanut viikko sitten juostun Amsterdamin maratonin peräti kolme kertaa peräkkäisinä vuosina 2011-2013. Ennätyksensä hän juoksi voittaessaan Rotterdamin maratonin vuonna 2011. Kuten huomataan, Chebet juoksi parhaimmat maratoninsa 5-7 vuotta sitten, joten hänen nykykuntonsa on pieni arvoitus.
Kelkile Gezahegn
Kuva: iaaf.org
Toiseksi paras ennätysaika on Etiopian Kelkile Gezahegnilla ajalla 2.05.56, jonka hän juoksi keväällä Rotterdamin maratonilla. Hän juoksi viime vuonna myös Frankfurtissa ja sijoittui silloin toiseksi. Tältä pohjalta Gezahegn saattaa olla suurin voittajasuosikki sunnuntaina.
Mielenkiintoa kisaan tuo isäntämaan Arne Gabius, jolla on osanottajien viidenneksi paras ennätysaika 2.08.33, jonka hän juoksi juuri Frankfurtissa vuonna 2015 ja joka on Saksan ennätys. Juoksussa on mukana myös kovia debytantteja, joista kovin lienee Kenian Alex Kibet. Hänen paras aikansa puolimaratonilla on niinkin kova kuin 59.06.
Alla on kaikki osallistujat, jotka ovat juosseet maratonin alle 2.09:n:
Wilson Chebet Kenia 2.05.27
Kelkile Gezahegn Etiopia 2.05.56
Gilbert Yegon Kenia 2.06.18
Martin Koskey Kenia 2.07.22
Arne Gabius Saksa 2.08.33
Bira Seboka Etiopia 2.08.51
Mare Dibaba
Kuva: en.wikipedia.org
Naisten puolella suurin voittajasuosikki on kuvan Mare Dibaba Etiopiasta, joka on vuoden 2015 maailmanmestari Pekingistä. Hänellä on osallistujista ainoana ennätys alle 2.20:n ajalla 2.19.52. Siten hän uhkaa Frankfurtin naisten reittiennätystä 2.21.01, joka on Etiopian Meselech Melkamun nimissä vuodelta 2012.
Etiopialla on kolme seuraavaakin ennätysaikaa. Toiseksi ja kolmanneksi parhaat osallistuja-ajat ovat Haftamnesh Tesfaylla ja Dera Didalla. He juoksivat molemmat parhaat aikansa tammikuussa Dubain maratonilla, joka oli molemmille heidän debyyttimaratoninsa. Tesfay oli Dubaissa viides ajalla 2.20.13 ja Dida seitsemäs ajalla 2.21.45. Dera Didan kohdalla täytyy vielä korostaa, että hän juoksi Dubain debyyttijuoksun vain 21-vuotiaana, mikä tekee siitä suorastaan häikäisevän. Dera Dida täyttää muuten 22 vuotta juuri tänään. Onneksi olkoon!
Meskerem Assefalla on sama ennätysaika kuin Didalla ja hän juoksi sen Nagoyassa, Japanissa maaliskuussa. Assefa oli myös Frankfurtin kolmas viime vuonna. Kenialaiset Betsy Saina ja Valentine Kipketer ovat etiopialaisten kovimmat haastajat.
Haftamnesh Tesfay
Kuva: zimbio.com
Naisten osallistujat, jotka ovat juosseet alle 2.24:n, ovat:
Mare Dibaba Etiopia 2.19.52
Haftamnesh Tesfay Etiopia 2.20.13
Dera Dida Etiopia 2.21.45
Meskerem Assefa Etiopia 2.21.45
Betsy Saina Kenia 2.22.56
Valentine Kipketer Kenia 2.23.02
Abebech Afework Etiopia 2.23.33
Juoksunjärjestäjät lupailevat live-striimiä tästä osoitteesta. Maraton alkaa kello 10 sunnuntaiaamuna eli Suomen aikaa kello 11. Meikäläinen on juuri silloin matkalla kohti Helsinkiä ja Bangkokia, joten juoksu saattaa jäädä näkemättä. Mutta te onnekkaat, nauttikaa kansainvälisestä maratontarjonnasta.
lauantai 20. lokakuuta 2018
Amsterdam Marathon 2018 - ennakko
Kenenisa Bekele
Kuva: LetsRun.com
Huomenna sunnuntaina 21.10.2018 juostaan TCS Amsterdam Marathon. Amsterdam ei kuulu suurimpien Marathon Majors-maratonien joukkoon, mutta on siitä huolimatta yksi seuratuimmista syysmaratoneista, varsinkin Euroopassa. Maraton on koonnut myös nimekästä juoksijajoukkoa kisaamaan voitosta, niin myös tänä vuonna.
Miesten puolella tämänkertaisen kisan nimekkäin juoksija on eittämättä Kenian Kenenisa Bekele. On aika erikoista että yksi maailman kovimmista juoksijoista ja maratoonareista ei ole valinnut täksi syksyksi Marathon Majors-sarjaan kuuluvia Berliiniä, Chicagoa eikä New Yorkia , vaan osallistuu sen sijaan Amsterdamin maratonille. LetsRun.com-julkaisu kysyi tätä Bekelen managerilta Jos Hermensilta ja sai erikoisen vastauksen, että kukaan ei ole kiinnostunut eikä lähettänyt kutsua. Suomennettuna tuo ilmeisesti tarkoittaa sitä että johtuen Bekelen kahdesta viimeisestä maratonista, jotka eivät ole menneet toivotusti, hänelle ei makseta kunnon starttirahaa, jolloin rahapalkinnot ja mahdolliset bonukset jäävät menestyksen varaan. Suurimmissa maratoneissa vastus on kovin mahdollinen ja vaara jäädä ilman rahoja on suuri. Siksi Amsterdam lienee varmempi kohde mitä rahapalkintoihin tulee.
Miesten eliittisarjassa on kahdeksan osallistujaa, joiden ennätykset ovat alle 2.07:n ja he ovat:
Kenenisa Bekele Etiopia 2.03.03
Lawrence Cherono Kenia 2.05.09
Mule Wasihun Etiopia 2.05.39
Gideon Kipketer Kenia 2.05.51
Laban Korir Kenia 2.05.54
Kaan Özbilen Turkki 2.06.10
Solomon Deksisa Etiopia 2.06.22
Tadu Abate Etiopia 2.06.54
Lawrence Cherono
Kuva: iaaf.org
Kenenisan Bekelen kovin vastustaja lienee viimevuotinen Amsterdamin voittaja Lawrence Cherono Keniasta (saapuu voittajana maaliin viereisessä kuvassa). Cherono juoksi tuolloin ennätyksensä 2.05.09, mikä on myöskin Amsterdamin kisaennätys. Mutta kaikki muutkin alle 2.07:n maratoonarit ovat varteenotettavia voittajakandidaatteja, joten kisasta tulee erittäin kova ja mielenkiintoinen. Viime vuonna Amsterdamissa peräti viisi parasta juoksijaa alitti Cheronon johdolla 2.06:n, joten siinä on hyvää tavoitetta.
Tadelech Bekele
Kuva: LetsRun.com
Naisten puolella taso ei ole aivan yhtä kova ja tasainen, mutta mukana on täälläkin viimevuotinen voittaja eli Tadelech Bekele Etiopiasta. Hän juoksi Lawrence Cheronon tapaan voittaessaan ennätyksensä, joka kirjataan lukemin 2.21.40. Bekelen lisäksi vain Bahrainin 21-vuotias Desi Jisa on juossut alle 2.25:n ajalla 2.24.05.
Mutta naisten juoksussa on peräti kuusi etiopialais-kenialaista debyyttijuoksijaa, joista Etiopian Meseret Defar on kovin, tunnetuin ja mielenkiintoisin. Defar on 5000 metrin olympiavoittaja Ateenan 2004 ja Lontoon 2012 kisoista sekä saman matkan MM-voittaja Osakan 2007 ja Moskovan 2013 kisoista. Lisäksi hänellä on muita mitaleja sekä neljä sisäratojen MM-kultamitalia 3000 metriltä. Defarin piti juosta maratondebyytti jo helmikuussa Tokiossa, mutta jalkavaivat estivät sen.
Maraton alkaa huomenna klo 9.30 paikallista aikaa eli Suomen aikaa tunnin enemmän. Sitten vain katselemaan mahdollisia internet-striimejä, josko kisa löytyisi jostakin.

Meseret Defar, Kuva: iaaf.org
lauantai 13. lokakuuta 2018
Hannunkivi-juoksu 2018
Palkintopöytä
Tänään juoksin viimevuotiseen tapaan Hannunkivi-juoksun Kivijärvellä. Sää oli niin loistava juoksuun, että olisi ollut synti jättää kisa väliin. Lämpötila oli noin plus 15 astetta, pilvistä ja täysin tyyni, aivan ihanteelliset olosuhteet kestävyysjuoksulle. Juoksun reitti kulki entiseen malliin Hannunkiven lomakylältä viereiselle pururadalle, jota kierrettiin kaksi tai kolme kierrosta matkasta riippuen ja palattiin sitten pienen kiekuran kautta maalialueelle. Juoksijoita oli saapunut paikalle lasten sarjat huomioiden mukavasti noin 70 henkeä huolto- ja kannustusjoukkoineen.
Pentti Virmalainen
Osanottajien joukossa oli runsaasti juoksijoita Jyväskylän seudulta. Heidän joukossaan oli tuttu juoksumies Vaajakoskelta, Pentti Virmalainen. Valitettavasti Pentti ei voinut osallistua itse kisaan terveydellisistä syistä, mutta oli sitäkin innokkaammin kannustus- ja huoltojoukoissa. Virmalainen on voittanut veteraanisarjoissa lukuisia Suomen mestaruuksia ja hän pitää edelleen hallussaan M45-sarjan puolimaratonin SE:tä ajalla 1.10.59. Hän on myös veteraanien MM-mitalisti.
Pentti Virmalaisella on Vaajakoskella oma nimikkojuoksu, Pentin pinkaisu, joka juostaan aina keväällä huhtikuussa. Itse tapasin Pentin ensimmäistä kertaa kesäkuussa vuonna 2006, jolloin osallistuin Pentin kympille. Kymppi juostiin Vaajakosken urheilukentällä ja se oli Virmalaiselle 50. ratakymppi. Kaiken kaikkiaan Pentti on juossut tähän mennessä 908 juoksukisaa, mikä osoittaa pitkäaikaista ja kestävää juoksuharrastusta. Niinpä hän on seuransa Vaajakosken Kuohun kunniapuheenjohtaja.
Niilo Korhonen
Osallistuin viimevuotiseen tapaan hölkkäsarjan 6,6 kilometrille, vaikka M55-sarjakin olisi ollut 9 kilometrille. Samalla pystyin jälleen vertaamaan tuloksia. Sijoituin hölkkäsarjan kakkoseksi loppuajalla 32.59, missä on huononnusta viimevuotiseen noin puolisen minuuttia. Se on samassa linjassa aikaisempiin kisoihin, kuten Kauniston juoksuun kaksi viikkoa sitten.
Kisassa oli ikäsarjoja lapsista aina M80-sarjaan. Kilpailun nestori oli viereisen kuvan Niilo Korhonen Suonenjoen Vasamasta, jolla on ikää kunnioitettavat 84 vuotta. Niilo voitti M80-sarjan viimevuotiseen tapaan. Korhonen aloitti juoksuharrastuksen vasta 6-kympin tietämissä, mutta on juossut siitä huolimatta yli 50 maratonia, joista kolme New Yorkissa.
Pentti Virmalaisen tapaan Niilo Korhonen on voittanut lukuisia SM-mitaleja veteraaneissa eli aikuisurheilussa, kuten sitä nykyään kutsutaan. Juoksujen lisäksi mitaleja on tullut myös kenttälajeissa, kuten korkeushypyssä ja kiekonheitossa. Niilolla on myös oma nimikkojuoksunsa Suonenjoella, nimeltään Niilon kymppi ja se juostaan elokuun loppupuolella. Juoksu on kisattu jo puolenkymmentä kertaa.
Miika Takala, 9 kilometrin nopein
Miesten 9 kilometrin nopein oli Miika Takala Jyväskylän Kenttäurheilijoista. Miika on voittanut SM-maratonilla kultaa, hopeaa ja pronssia ja saavuttanut SM-mitaleja myös 10000 metrillä, puolimaratonilla, maastossa ja viestijuoksussa. Tapasimme edellisen kerran samoissa kisoissa Hankasalmella heinäkuussa 2015. Meikäläisen tapaan Miika Takala pitää juoksublogia, joka löytyy tästä osoitteesta.
Tarkemmat ja viralliset tulokset tulevat aikanaan ja laitan ne sitten tähän. Tuohon alle pistän vielä kuvan hölkkäsarjan tuloslistasta, niin ne tulokset tulevat selväksi jo tuoreeltaan.
Viralliset tulokset ovat tässä.
Tämä olikin viimeinen kisani Suomessa tälle kesälle ja syksylle. Juoksuja tuli yhteensä 12, kiitos heinä- elokuun kiivastahtisen kisailun kesäreissullani ympäri Suomea. Thaimaassa on tarkoitus kilpailla vielä muutama kisa tämän vuoden puolella. Suunnitelman toteutuma nähdään sitten vuoden lopulla.

Hölkkäsarjan tulokset
tiistai 9. lokakuuta 2018
Vihdoinkin Singaporeen
Run For Light
Kuva: justrunlah.com
Olen pakenemassa jälleen Suomen kylmää ja pimeää syksyä ja talvea Thaimaahan. Lentoliput on ostettu lokakuun lopulle ja viisumi hommattu. Otin turistiviisumin, joka on voimassa 60+30 päivää eli kolme kuukautta. Viisumia hakiessa täytyy esittää poistumislippu Thaimaasta kolmen kuukauden kuluttua. Niinpä aloin etsiskellä sopivaa kohdetta, joka olisi toivottavasti uusi maa ja jossa voisi osallistua myös juoksukisaan.
Tässä vaiheessa mieleeni tuli Singapore, koska olen yrittänyt sinne aiemmin huonoin kokemuksin. Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta sitten ja tapahtumat voi lukea etusivun jutusta "Murphy tuli kylään". Singaporen maraton oli silloin täynnä ja otin suunnakseni New Delhin puolimaratonin Intiassa, josta tuli ikimuistoinen sekoilu puolin ja toisin. Ei siitä sen enempää, jutun voi tarkistaa etusivulta.
Run For Light- paita
Kuva: justrunlah.com
Menin tutkimaan Singaporen juoksutarjontaa tammikuun lopulta ensi vuonna, jolloin minun täytyy poistua Thaimaasta. Ja ihme ja kumma, Singaporesta löytyi kuin löytyikin juoksu "Run For Light" juuri sopivaan aikaan eli tammikuun 26. päivä. Tilasin ja maksoin heti menopaluulipun viideksi päiväksi Bangkokista Singaporeen lähtöpäivänään tammikuun 24. päivä. Näin minulla olisi yksi tutustumispäivä ennen varsinaista kisaa.
Seuraavaksi tutustuin Singaporen juoksuun tarkemmin ilmoittautuakseni sinne. Törmäsin ongelmaan, jossa juoksun tavarapussi T-paitoineen ja rintanumeroineen olisi saatavilla vain viikkoa ennen kisaa, joka on minulle aivan liian aikaisin. Lähetin välittömästi sähköpostia juoksunjärjestäjille ja ilmoitin ongelmastani korostaen sitä että alkuperäinen juoksupussin noutoaikataulu blokkaisi pois kaikki ulkomaiset juoksijat, koska he tuskin tulevat Singaporeen viikkoa ennen juoksua. Yllätyksekseni viestiini vastattiin välittömästi ja siinä luvattiin toimittaa minulle kilpanumero tavaroineen vielä juoksupäivänä. Nouto-ohjeet luvattiin lähettää sitten kun olisin ilmoittautunut ja maksanut juoksun. Olipa hyvä ja nopea palvelu verrattuna New Delhin kokemuksiin.
Niinpä rekisteröidyin juoksutapahtumaan ja maksoin osallistumismaksun, joka oli noin 30 euroa. Nyt vain odotellaan ohjeita ja aletaan katsastaa sopivaa majoituspaikkaa. Kaikki muu onkin jo paketissa. Näin pääsen lisäämään maalistaani uuden kohteen, Singaporen. Olen kyllä tehnyt aikoinaan Australian työmatkalla välilaskun Singaporen lentokentälle, mutta en laske sellaista visiittiä oikeaksi vierailuksi. Todellisessa vierailussa täytyy jalkautua itse kaupunkiin.
Nyt näyttää hyvältä, mutta ei riemuita liian aikaisin. New Delhin kokemukset ovat osoittaneet, että mikään ei ole varmaa. Toivottavasti tällä tarinalla on onnellinen loppu. Siitä kerron sitten aikanaan tammikuussa täällä blogissa. Pysykää kanavalla.

perjantai 5. lokakuuta 2018
Chicago Marathon 2018 - ennakko
Mosinet Geremew
Kuva: zimbio.com
Bank of America Chicago Marathon juostaan ylihuomenna sunnuntaina lokakuun 7. päivä. Chicago Marathon kuuluu kuuden suurten kaupunkimaratonien joukkoon ja tämä sarja tunnetaan nimellä Abbott World Marathon Majors. Nämä kuusi suurta kaupunkimaratonia ovat kalenterijärjestyksessä Tokio, Boston, Lontoo, Berliini, Chicago ja New York.
Vuoden aikana näiden juoksujen kärkipaikat pisteytetään ja eniten pisteitä saanut maratoonari kääräisee sarjavoitosta suuren tukun rahaa. Kolmena edellisenä vuonna rahat on voittanut miesten puolella, kukas muu kuin Kenian Eliud Kipchoge, tämän hetken ehdoton maratonykkönen. Naisissa sarjan ovat voittaneet neljänä viime vuonna vuorotellen kenialaiset Edna Kiplagat ja Mary Keitany. Keitany on voittanut jo ennen sitä kerran eli yhteensä myös kolme kertaa, kuten Kipchoge.
Eliud Kipchoge osallistui kolmisen viikkoa sitten Berliinin maratonille, jonka voitti ME-ajalla 2.01.39. Siten hän ei ole mukana Chicagossa, mutta se ei estä sitä, että miesten puolella on kova joukko taistelemassa kärkisijoista. Kuvan Mosinet Geremewillä Etiopiasta on paras ennätys 2.04.00, mutta alle 2.07 juoksijoita osallistuu kisaan yhdeksän ja he ovat:
Mosinet Geremew Etiopia 2.04.00
Birhanu Legese Etiopia 2.04.15
Dickson Chumba Kenia 2.04.32
Abel Kirui Kenia 2.05.04
Kenneth Kipkemoi Kenia 2.05.44
Galen Rupp USA 2.06.07
Bernard Kipyego Kenia 2.06.19
Mo Farah Iso-Britania 2.06.22
Geoffrey Kirui Kenia 2.06.27
Galen Rupp
Kuva: en.wikipedia.org
USA:n Galen Rupp on puolustava voittaja viime vuodelta, joten hän on yksi varteenotettavista voittajakandidaateista, varsinkin kun kisa juostaan kotimaan kamaralla. Nykyisen maratonennätyksen hän teki tänä vuonna voittojuoksussaan Prahassa. Toinen kova nimi Afrikan ulkopuolelta on Iso-Britannian Mo Farah, joka on jättänyt ratajuoksut ja keskittyy nyt maantiejuoksuun ja maratonille. Hän on juossut maratonin vasta kaksi kertaa, molemmat Lontoossa, vuonna 2014 (2.08.21) ja tänä vuonna ennätyksellään 2.06.22, jolla irtosi kolmas sija.
Ennätyslistan kärki on etiopialaisparilla Mosinet Geremew ja Birhanu Legese. He juoksivat molemmat ennätyksensä tammikuussa Dubain maratonilla. Geremew voitti ja Legese tuli debyyttimaratonillaan kuudenneksi (kuusi miestä 15 sekunnin sisällä) ajalla 2.04.15. Se on kolmanneksi paras debyyttimaraton kautta aikojen.
Dickson Chumba
Kuva: gettyimages.com
Kovat juoksijat eivät lopu tähän. Kenian maratonin MM-miehet, Abel Kirui vuodelta 2009 ja 2011 sekä Geoffrey Kirui vuodelta 2017 ovat mukana, samoin Dickson Chumba, joka voitti Chicagon vuonna 2015 ja Tokion tänä vuonna. Ennätyslistan ensimmäinen ulkopuolinen on Japanin Suguru Osako (2.07.19), joka tavoittelee Japanin ennätystä ja josta on luvassa mahtavat bonusrahat, 100 miljoonaa yeniä eli noin 880.000 US dollaria. Kiihoketta kerrakseen. Yuta Shitara kääräisi nämä rahat Tokiosta tänä vuonna rikkomalla Toshinari Takaokan 16 vuotta vanhan ennätyksen ja juoksemalla tämänhetkisen Japanin ennätyksen 2.06.11. Näillä kovilla bonusrahoilla pyritään saamaan paras mahdollinen maratonmiehistö Japanin omiin kesäolympialaisiin vuonna 2020.
Ja ei pidä unohtaa japanilaista Bostonin voittajaa tältä keväältä, nimittäin Yuki Kawauchia (ennätys 2.08.14), vaikka Chicagossa ei juostakaan arktisissa olosuhteissa kuten Bostonissa. Mutta väriä tämä maailman kovin määrämaratoonari kyllä antaa kilpailulle.
Roza Dereje
Kuva: sport360.com
Naisten puolella kärki ei ole aivan yhtä kova kuin miehissä, mutta tasoa kyllä silti löytyy. Kilpailua latisti hieman se että kaksi kovaa amerikarta on joutunut jättämään kisan väliin, nimittäin Jordan Hasay (2.20.57) ja Amy Cragg (2.21.42). Hasaylla oli jalkaongelmia ja Craggilla takaiskuja valmistautumisessa.
Mutta seuraavat osallistuvat kisaan ja heidän ennätyksensä ovat alle 2.21:n.
Roza Dereje Etiopia 2.19.17
Florence Kiplagat Kenia 2.19.44
Birhane Dibaba Etiopia 2.19.51
Brigid Kosgei Kenia 2.20.13
Shure Demise Etiopia 2.20.59
Etiopian Roza Dereje on vasta 21-vuotias ja hän voitti ennätyksellään tammikuun Dubain maratonin. Chigaco on hänelle vasta ensimmäinen Abbott World Major- maraton, mutta hän on siitä huolimatta yksi voittajasuosikeista. Toisella kovalla etiopialaisella Birhane Dibaballa on myös maratonvoitto tältä vuodelta ennätystuloksella, nimittäin helmikuussa Tokiosta.
Brigid Kosgei
Kuva: PhotoRun.net
Derejellä ja Dibaballa on kovat kilpailijat Keniasta, Florence Kiplagat ja Brigid Kosgei. Kiplagat voitti Chicagon maratonin vuosina 2015 ja 2016, mutta hänellä on ollut sen jälkeen vaikeuksia. Esimerkiksi viime vuonna hän joutui keskeyttämään juuri Chicagossa yrittäessään tavoitella kolmatta peräkkäistä voittoa. Brigid Kosgei on 24-vuotias haastaja, joka tuli Chicagossa viime vuonna toiseksi ja juoksi tänä vuonna ennätyksensä Lontoossa saavuttaen juoksussa toisen sijan.
En tiedä tarkalleen mistä medioista tämä Chicagon maraton on katsottavissa. Itse etsiskelen jotain internet-linkkiä, jos sellainen on saatavilla ja käytettävissä. Olisihan se mukava jännätä kovaa kansainvälistä maratonia.
Sunnuntaina sitten kaikki juoksun ääreen, joilla on siihen mahdollisuus.