Kuntosarjan tulokset, Kivijärvi
Juoksuvuosi 2017 oli meikäläiselle vaikea. Syynä oli vuoden 2016 joulukuussa tapahtunut oikean jalan veritulppa. Se pysäytti juoksun lähes kahdeksi kuukaudeksi ja kilpailun yli puoleksi vuodeksi. Keväällä meinasin jo kisata Thaimaassa, mutta jätin sen sitten myöhemmäksi Suomeen.
Vuoden ensimmäinen juoksukisa oli sitten vasta 4.7.2017 Helsingin Munkinpuistossa, jossa juostiin Self Transcendence-2 mailia, joka on minulle tuttu lähes vuosittainen kilpailu. Sitä seurasi neljän juoksukisan sarja 31.7-13.8 Pudasjärvellä ja Ranualla marjareissuni yhteydessä. Syksyllä tuli vielä kolme kilpailua lisää ennen lähtöä Thaimaahan, jossa juoksin vielä kaksi kisaa.
Vuoden kymmenestä juoksukilpailusta voi nostaa esiin kaksi voittoisaa kisaa, Hannunkivi-juoksu Kivijärvellä ja Bangkok Trail Run Bangkokissa, Thaimaassa. Kivijärvellä voitin kuntosarjan 6,6 kilometriä ja Bangkokissa M60- sarjan 8 kilometriä. Molemmat voitot olivat erittäin mieluisia vaikean vuoden takia ja varsinkin Bangkokin voitto lämmitti kovasti. Reitti oli vaativa ja vauhtia oli tullut hieman lisää.
Bangkok Trail Run, voittopokaali
Kuva: Seppo Karvonen
Jalkavaivoista huolimatta juoksukilometrejä tuli vuodelle 2017 noin 2400 kilometriä ja juoksukilpailuja yllä mainittu 10 kappaletta. Tarkemmat luvut tulevat vuositilastoon lähiaikoina.
Aikaisemmin minulla on ollut yhtä vaikea juoksuvuosi vuonna 1990, kun selkä jumittui täysin vuoden 1989 lopulla. Juoksukilometrejä kertyi tuolloin vuodelle 1990 vain vähän yli 1000 ja kisoja ainoastaan 7. Koko vuosi oli toipumista selkäjumista, johon apu tuli sitten työpaikkani Nokian kuntosalista. Siellä opin kantapään kautta, että vartalon lihaksia tulee harjoittaa monipuolisesti. Yksipuolinen kestävyysjuoksu ei sitä ollut.
Tänä päivänä tuo lihasharjoituksen monipuolisuus on entistä tärkeämpää, kun ikävuosia kertyy lisää ja sairauksia niiden mukana. Olen ollut aina laiska venyttelemään ja voimistelemaan, mutta nekin harjoitteet tulisi olla mukana kuvioissa.
Näillä pohdinnoilla mennään kohti uutta juoksuvuotta 2018. Toivottavasti se on tätä vuotta parempi niin juoksukunnon kuin tulostenkin suhteen.
▼
Juoksut
▼
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
Voitto joulujuoksussa!
Nong Bon Water Sportin päärakennus
Löytyihän se sitten paljon kaivattu kisa tälle vuodelle. Bangkokissa oli runsaasti juoksuja tälle aamulle eli jouluaatolle. Valitsin kaksi sijainniltaan lähekkäin olevaa juoksua lähempään tarkasteluun. Run For Help juostiin Rama IX puistossa, joka on minulle tuttu paikka ja Bangkok Trail Run aivan vieressä Nong Bon Water Sportissa.
Tarkistin eilen ensin Run For Helpin, mutta se tippui pois, kun omaa sarjaa ei ollut ja juoksijapaitaakaan ei olisi saanut. Jatkoin taksilla Nong Bon Water Sportiin ja kirjauduin siellä juoksuun vaikka se maksoikin täkäläisittäin runsaanpuoleisesti eli 800 bahtia. Sain kuitenkin oman sarjan M60 ja lisäksi hyvän juoksupaidan.
Bangkok Trail Runin palkintopöytä
Majoituksen otin tutusta paikasta Du Sit Mansionista, vaikka sinne oli juoksupaikalta useamman kilometrin matka. Kävelin sen molempiin suuntiin ja varsinkin aamulla se kävi pienestä lämmittelystä.
Bangkok Trail Run oli nimensä mukaisesti maastojuoksu, jotka ovat hyvin suosittuja nykyisin myös Suomessa. Matkana oli 8 kilometriä kilpailijoille ja 4 kilometrin Fun Run. Reitti kierteli Water Sportin vesistöjen rantoja ja sisälsi puiden juuria ja kiviä, jotka tekivät lenkistä haastavan. Itse kaaduin kerran rähmälleen, mutta onneksi mitään vakavampaa haavaa tai loukkaantumista ei sattunut.
M60-sarjan kolme parasta
Tulin ajallaan maaliin ja tarkistin maalialueen kellosta ajaksi 36.52. Heti maalin jälkeen käteeni tyrkättiin lappu, joka todisti minun voittaneen oman sarjani. Se oli kyllä meikäläiselle iloinen ja yllättävä joululahja. En odottanut vielä ihan näin hyvää juoksua. Tasokaan ei ollut aivan niin kova kuin edellisessä juoksussani johtuen lukuisista samanaikaisista kisoista, jotka hajoittivat osanottajajoukon. Joka tapauksessa juoksu palautti uskoa siihen että voin vielä nostaa kuntoa ja vauhtia lukuisten ongelmien jälkeen.
Juoksusta ei todennäköisesti tule tuloksia nettiin, mutta jos tulee niin laitan ne tähän. Löysin juoksusta esittelyvideon, josta näkee sen millaisissa maisemissa ja millaisella reitillä juoksu käytiin. Se on tässä.
Ja lopuksi Hyvää Joulua kaikille blogin lukijoille!
Juoksun jälkeen kisa-alueella

sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Sondre Moen - norjalainen EE-mies
Sondre Moen
Kuva: twitter.com
Kaksi viikkoa sitten juostu Fukuokan maraton tuotti todellisen paukun, kun kisan voitti yllättäen Norjan Sondre Moen ajalla 2.05.48, joka on uusi Euroopan ennätys. Entinen EE oli Turkin (lähtöisin Keniasta) Kaan Kigen Özbilenin (aiemmin Mike Kipruto Kigen) nimissä viime vuodelta ajalla 2.06.10. Moenista tuli samalla paras ei-afrikkalaistaustainen maratoonari, sillä tätä kunniaa piti aikaisemmin Brasilian Ronaldo da Costa, joka juoksi vuonna 1998 silloisen ME:n 2.06.05 Berliinissä. USA:n Ryan Hall juoksi tosin 2.04.58 Bostonissa vuonna 2011, mutta sitä ei pidetä virallisena tuloksena.
Sondre Moen on vuonna 1991 syntynyt juoksija, joka on saavuttanut menestystä aiemminkin. Vuonna 2010 hän voitti Pohjoismaiden maastomestaruuden ja vuotta myöhemmin alle 23-vuotiaiden EM:n 10 000 metrillä. Moen kehittyi sitten kuin varkain ja löi itsensä maailman eliittiin tänä vuonna. Ennen Fukuokan maratonia hän oli juossut vuoden 2017 aikana seuraavat henkilökohtaiset ennätykset:
3000 metriä 7.52.55 Nembro 7.7.2017
5000 metriä 13.20,16 Heusden-Zolder 22.7.2017
10 000 metriä 28.15,12 Ostrava 28.6.2017
10 km maantiellä: 27.55 Praha 9.9.2017
15 km maantiellä: 42.26 Valencia 22.10.2017
20 km maantiellä: 56.42 Valencia 22.10.2017
Puolimaraton: 59.48 Valencia 22.10.2017
Norja on saanut Moenista kovan kansainvälisen kestävyysjuoksijan Ingebrigtsenin veljesten rinnalle. Ei voi kuin hämmästellä Norjan mieskestävyysjuoksijoiden tasoa samalla kun Suomi putoaa miehissä kuin kivi. Siinä olisi kyllä analyysin paikka.
Lyhyt videokooste Moenin Fukuokan maratonista löytyy tästä. Innokkaimmille löytyy kyllä pitempääkin youtube-videota.

maanantai 11. joulukuuta 2017
Kankea avaus
Sunnuntaiaamuna juoksin sitten tämänkertaisen reissun ensimmäisen juoksukisan, Run4Rightsin Lumphini Parkissa, Bangkokissa. Paikalla oli hieman yli 1000 juoksijaa ja kisan pääsponsorina toimi EU.
Ilmoittauduin ennakolta minimaratonille eli 10,5 kilometrin kisaan sarjassa M60. Kisa oli minulle ensimmäinen Thaimaassa runsaan vuoteen. Suomessa olen toki kisannut. Startti oli tuttuun tapaan jo kello 6:lta aamulla. Lämmittelin siksi huolella vajaan tunnin ennen starttia, jotta olisin saanut kropan juoksukuntoon, mutta eipä siitä ollut juuri apua.
Juoksu oli alusta asti vaikeaa, hidasta mutta kankeaa. Varsinkin kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä kilometriä olivat vauhdin etsimistä. Välikilometrit menivät kuitenkin jotenkuten. Sairaudet ja jalkaongelmat ovat selvästi tehneet suuren lommon juoksuvireeseen.
Katsoin maalialueen kellosta että epävirallinen loppuaikani oli noin 54.15. Se tietää noin 5 minuutin kilometrivauhtia, jos matka on jotakuinkin ilmoitetun pituinen. Sillä en päässyt palkintosijoille eli viiden parhaan joukkoon. Jäin viidennestä sijasta kolmisen minuuttia, joten parannettavaa riittää. Lopputulokseni lienee sijoilla 7-9.
Nyt täytyy miettiä juoksenko vielä tänä vuonna vai siirränkö seuraavan kisan suosiolla ensi vuoden puolelle. Tämänvuotinen kisamääräni on nyt yhdeksän, joten mielellään siihen vielä yhden juoksisi lisää. Niin ja se kisakin täytyisi löytää.
Laitan tähän myöhemmin juoksun tuloksia, jos niitä nettiin ilmaantuu.
perjantai 8. joulukuuta 2017
Internet- ongelmia
AIS logo
Kuva: thaibbpro.com
Edellisestä blogipäivityksestä on vierähtänyt aikaa. Suurin syy pitempään taukoon on katkeilevat Internet-yhteydet. Tullessani Taimaahan runsas kuukausi sitten Internet-vaihtoehtoja olivat kerrostaloni WiFi, mokkula ja älypuhelimen datapaketti, jonka voisi jakaa läppärille.
WiFi tippui pois ensimmäiseksi, kun testailin yhteyttä parisen tuntia ja totesin sen epävarmaksi. Älypuhelimen ja läppärin kombinaatiotakaan en ottanut, kun en ollut varma sen toimivuudesta vanhan Linux-käyttöjärjestelmällä pyörivän tietokoneen kanssa. Ostin siis AIS:n SIM:in mokkulaan ja ensimmäinen kuukausi menikin ilman suurempia ongelmia. Toinen kuukausi on nyt alkanut vaivojen kera, kun olen päässyt Internetiin vain pätkittäin. Syynä voi tietenkin olla viallinen laitemokkula tai sitten oikutteleva AIS- operaattori. Olen kallistunut jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle, koska yhteys kuitenkin ajoittain muodostuu. Operaattorin verkko kuormittunee joskus niin kovaksi, että se estää pääsyn. Verkon mitoitus ei liene paras mahdollinen.
Jokke (vas.) ja Aimo
Kuva: Seppo Karvonen
No nyt olen kuitenkin taas Internetissä kiinni ja kirjoittelen tätä kirjoitusta. Juoksuharjoittelu on jatkunut sairastelujen jälkeen mukavasti. Viereinen kuva on eiliseltä, kun tein kovemman viimeistelyharjoituksen. Vasemmalla oleva Jokke on todellinen teräsmies, ikää 81 vuotta ja juoksi eilen lopun matkaa mukanani. Siinä mallia nuoremmille juoksijoille.
Tänään otin thaihieronnan ja ilmoittauduin Run4Rights- kisaan ja maksoin sen. Huomenna on bussimatka Bangkokiin ja varsinainen juoksukisa aikaisin sunnuntaiaamuna. Raporttia tulee perästä, kunhan Internet pelaa.