Daniel Wanjiru
Kuva: iaaf.org
Kirjoitin muutama juttu sitten näistä juoksukengistä Breaking2-projektin yhteydessä. Minulla oli kuvat sekä Niken Zoom Vaporfly Elitestä että Adidaksen Adizero Sub2:sta. Nyt tämä kenkävalmistajien välinen markkinataistelu alkaa mennä jopa tossusodaksi. Varsinkin viime sunnuntain Lontoon maraton on herättänyt runsasta ja voimakasta keskustelua juoksufoorumeilla liittyen lähinnä toiseksi tulleen Kenian Kenenisa Bekelen kommentteihin kisan jälkeen.
Kenenisa Bekele on lausunut tiedotusvälineille, että Niken Zoom Vaporfly Elitet aiheuttivat hänelle ongelmia matkan varrella. Ongelmat näkyivät myös juoksua seuranneille katsojille, kun Bekele putosi yhtäkkiä kärkijoukosta puolen matkan tietämillä. Bekele väitti että juoksukengät aiheuttivat hänelle vesikellot jalkaan ja hänen oli muutettava juoksutyyliä enemmän koko jalka-astuntaan normaalin puolittaisen astunnan (lähes varvasastunta) sijasta. Myöhemmin ongelma meni ohi, ehkä rakot puhkesivat, ja Bekele onnistui nousemaan uudelleen kärkeä kohti ja taisteli jopa voitosta kuvan Daniel Wanjirun kanssa. Wanjiru voitti lopulta, mutta Bekele nousi hienosti toiseksi.
Mary Keitany
Kuva: iaaf.org
Tuollaiset kommentit ovat harvinaisia sponsoroiduille urheilijoille ja ne eivät varmastikaan lämmittäneet Niken edustajia. Niken kirvelevää imagotappiota pahensi vielä se että sekä Daniel Wanjiru että naisten maratonin voittaja Mary Keitany juoksivat molemmat Adidaksen juoksukengillä. Keitany juoksi vielä naisten kesken juostun maratonin ME:n ajalla 2.17.01. Mary Keitanyn voittopotti Lontoosta oli huikea: 55 000 US dollaria voitosta, 100 000 US dollaria 1.18 alituksesta, 25 000 US dollaria reittiennätyksestä ja 125 000 US dollaria ME:stä. Loppusumma oli muhkea 305.000 US dollaria eli varsin mukava saalis, johon on vielä lisättävä sponsoribonukset päälle.
Jotkut keskustelijat ovat epäilleet juoksiko Bekele laisinkaan Zoom Vaporfly Eliteillä. Minäkin katselin miesten starttia mielenkiinnolla Eurosportilta ja huomasin että Bekelen käyttämät kengät eivät ainakaan väreiltään näyttäneet uusilta Niken kengiltä. Myöhemmin olen katsonut kisasta otettuja valokuvia ja kenkien muotti kyllä näyttää Elite-kengiltä, joten olisiko olleet vain eriväriset kuin julkisuudessa nähdyt kengät. Olisi ollut mielenkiintoista, jos Bekele olisi voittanut ja tehnyt ME:n. Olisiko IAAF hyväksynyt ennätystä? Ainakin ennakkotiedot Monzan Breaking2-juoksusta kertovat että ennätystä ei hyväksyttäisi uusien kenkien takia. Erikoista, että Kenenisa Bekele vaarantaisi näin hartaasti jahtaaman maratonin ME:n.
Noin kahden viikon päästä on sitten Niken oma suljettu maratonkilpailu Monzassa, Italiassa Breaking2-projektin juoksijoille Eliud Kipchoge, Lelisa Desisa ja Zersenay Tadese. Keskustelupalstoilla Nike alkaa saada kritiikkiä myös tästä kilpailusta ja olen altis yhtymään siihen. Ajatelkaa mitä seuraisi jos muutkin urheiluvälinevalmistajat tai muut sponsorit alkaisivat järjestää omia suljettuja, sisäisiä kilpailujaan vieden maailman parhaita urheilijoita pois avoimilta urheiluareenoilta. Se olisi nykyisen urheilun loppu. Kuka takaa suljetun kilpailun avoimuuden ja rehellisyyden ei vain välineiden (juoksukengät) vaan erityisesti toimitsijoiden ja dopingin suhteen. Onko matka oikea, onko kellot tarkoituksellisen hitaita, mitä aineita on käytetty ja niin edelleen.
Toivottavasti Niken Breaking2-projekti ei saa seuraajia ainakaan siinä muodossa kuin sitä nyt toteutetaan.
▼
Juoksut
▼
tiistai 25. huhtikuuta 2017
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Virgin London Marathon 2017
Kenenisa Bekele
Kuva: Giancarlo Colombo
Virgin London Marathon juostaan huomenna 23.4.2017. Sekä miehissä että naisissa on luonnollisesti mukana maailman parhaita juoksijoita. Vaikka miesten maratonilla ei ole esimerkiksi kahden edellisen vuoden kahta parasta, niin Kenenisa Bekelen johdolla laatua riittää.
Vuoden 2015 ja 2016 voittaja Eliud Kipchoge on poissa ja keskittyy 2 tunnin ennätysyritykseen ensi kuussa Italiassa. Vuoden 2015 kisan kakkonen Wilson Kipsang valitsi Lontoon sijaan Tokion maratonin helmikuussa ja voitti sen reittiennätyksellä. Viime vuoden kakkonen Stanley Biwott oli ilmoittautunut Lontooseen, mutta on joutunut jättämään kisan väliin jalkaongelmien vuoksi.
Kenenisa Bekelellä on selvästi yksi tavoite juoksussaan, saada maratonin ME haltuunsa. Tällöin hänestä tulisi ensimmäinen kestävyysjuoksija maailmassa, jolla olisi ME:t samanaikaisesti hallussaan 5000 metrillä, 10 000 metrillä ja maratonilla. Jotta hän onnistuessaan saisi varmasti pitää ME:n, niin viereisen kuvan juoksukengät, Niken Zoom Vaporfly Elite, olisi syytä jättää kotiin. Ainakin, jos IAAF:n nykyinen kanta on edelleen voimassa.
Lontoon maratonin voittosumma (miehille ja naisille samat) ei ole kaksinen verrattuna esim. Bostoniin, 55.000 US dollaria, mutta lisäbonuksia on saatavissa seuraavasti: 100.000 US dollaria (alle 2.05), 75.000 US dollaria (alle 2.06), jne, 25.000 US dollaria reittiennätyksestä (2.03.05) ja 125.000 US dollaria ME:stä (2.02.57).
Lontoon maratonin 2017 parhaat miesjuoksijat ennätysten perusteella (alle 2.06) ovat:
Kenenisa Bekele Etiopia 2.03.03
Tesfaye Abera Etiopia 2.04.24
Feyisa Lilesa Etiopia 2.04.52
Abel Kirui Kenia 2.05.04
Daniel Wanjiru Kenia 2.05.21
Tilahun Regassa Etiopia 2.05.27
Muista juoksijoista voisi nostaa esille Eritrean Ghirmay Ghebreslassie (2.07.46) ja Kenian debyyttimaratoninsa juokseva Bedan Karoki (puolimaratonin ennätys 59.10).
Mary Keitany
Kuva: athleticsweekly.com
Tämänvuotista Lontoon naisten maratonia on sanottu jopa kaikkien aikojen kovatasoisimmaksi kisaksi. Kilpailussa on mukana peräti neljä alle 2.20:n juoksijaa ja heistä paras ennätysaika on kuvan Mary Keitanylla Keniasta ajalla 2.18.37.
Keitany on voittanut New York City maratonin kolmesti (2014, 2015 ja 2016) sekä Lontoon maratonin kahdesti (2011 ja 2012). Lisäksi hän juoksi helmikuussa ennätyksensä puolimaratonilla Arabiemiraateissa ajalla 1.05.13. Näillä meriiteillä hän on selvä voittajasuosikki, mutta hänellä on kovia vastustajia. Alla on listattu kaikki osanottajat, joilla ennätysaika on alle 2.21:n.
Mary Keitany Kenia 2.18.37
Aselefech Mergia Etiopia 2.19.31
Florence Kiplagat Kenia 2.19.44
Mare Dibaba Etiopia 2.19.52
Aberu Kebede Etiopia 2.20.30
Tirunesh Dibaba Etiopia 2.20.35
Muista naisjuoksijoista kannattaa mainita lisäksi Kenian Helah Kiprop (2.21.27), Etiopian Tigist Tufa (2.21.52) sekä Kenian Vivian Cheruiyot, Rion 2016 olympiavoittaja 5000 metriltä, joka juoksee nyt maratondebyyttinsä.
Naisten maraton alkaa huomenaamulla Lontoossa 09.15 am. paikallista aikaa ja miesten maraton 10.00. Suomen aika on kaksi tuntia enemmän. Juoksu näkynee Eurosportilta.

perjantai 21. huhtikuuta 2017
Kenialainen juoksujalka
Muutama vuosi sitten oli useissa medioissa esillä kenialaisten fysiologiset huippuominaisuudet kestävyysjuoksussa. Kenialaisten jalkojen sanottiin olevan pitkät ja pohkeet kapeat. Se säästää energiaa ja vähentää hapenkulutusta. Tuohon on helppo uskoa, kun katselee kenialaisia ja yleensäkin afrikkalaisia juoksijoita. Tuosta on hyvä ja lyhyt kiteytetty juttu Cityn artikkelissa eli tässä.
Eliud Kipchoge (vas.) ja Geoffrey Kirui; Kuva: Ross Tucker (Twitter)
Nyt on noussut esille toinen ominaisuus kenialaisessa juoksujalassa. Asia tuli erityisesti pinnalle Geoffrey Kiruin voittaessa ensimmäisenä kenialaisena Bostonin maratonin vajaa viikko sitten. Kisasta otetussa kuvassa Kiruin oikean jalan reisilihas näyttää hyvin erikoiselta kuin pyykkilaudalta. Poikittaiset lihakset ovat aiheuttaneet ansaittua huomiota.
Saman kuvan vasemmanpuoleinen juoksija on Breaking2-projektin mies Rion olympiavoittaja Kenian Eliud Kipchoge. Myös hänellä vapaana olevan jalan reisilihakset ovat poikittain, tässä tapauksessa vasen jalka. Urheilumedioissa on käyty kovaa keskustelua, mistä tämä voisi johtua. Suomessa sekä IS että IL ovat kirjoittaneet asiasta.
Asiantuntijoiden selitys asialle on, että mistään dopingista ei ole kyse, vaan ilmiö johtuisi alhaisesta rasvaprosentista reisilihaksen ympärillä. Se taas johtuisi kenialaisten juoksijoiden ruumiinrakenteesta, kuten tuolla aiempana mainittu pohjejuttu. Vasta-argumenttina voisi heti sanoa sen, että miksi tällainen fysiologinen ominaisuus ponnahtaisi vasta nyt esille. Miksi ei aikaisemmin? Ei kai fysiologinen ominaisuus synny yhdessä vuodessa.
Kaurapuuromies?
Kuva: hikipedia.info
Jutun alulle pannut toimittaja Ross Tucker on myös verrannut kenialaisjuoksijoiden poikittaisia reisilihaksia kehonrakentajien reisiin ja löytänyt yhtäläisyyksiä. Kehonrakentajilla on luonnollisesti paljon vahvemmat reidet, mutta niissä todella näkyy poikittaislihaksia. Heti voi kyllä löytää myös poikkeuksen; kehonrakentajilla lihakset näkyvät pullistellessa eli ponnistuksessa, kun taas juoksijoiden lihakset ilmaantuvat lepotilassa vapaan jalan ollessa ilmassa.
Yhteenvetona voisi sanoa kolme vaihtoehtoa kovan treenin lisäksi kenialaisjuoksijoiden poikittaisille reisilihaksille: aiemmin mainittu fysiologinen ominaisuus, sallituilla lisäaineilla saatu ominaisuus ja kielletyillä dopingaineilla saatu ominaisuus. Neljäntenä vaihtoehtona täytyy tietenkin mainita kuvamanipulaatio, mutta siihen on vaikea uskoa. Tuo kova treeni itsessään ei liene vaihtoehto, koska kyllä kai ne muutkin huippujuoksijat treenaavat, mutta näitä poikittaisia lihaksia on nähty vain näillä kahdella juoksijalla. Meikäläisen veikkaus on siis joko sallitut lisäaineet tai dopingaineet. Molemmilla aineilla pyritään parantamaan reisilihaksen rasituskykyä ja kimmo-ominaisuuksia eli voimaa.
Kaurapuuroa vai ei? Kas siinäpä kysymys.

lauantai 15. huhtikuuta 2017
2017 Boston Marathon
Lemi Berhanu Hayle
Kuva: iaaf.org
Koska Bostonin aikaa ei voida hyväksyä ME:ksi, niin sen sijalle on kehitetty kuuden maratonin Abbott World Marathon Majors (AWMM) kisasarja, jonka voittaja kuittaa peräti 500.000 US dollaria. Kisasarja alkaa Lontoosta ja jatkuu seuraavasti: Berlin, Chigaco, New York, Tokio ja Boston. Eli sarja päättyy Bostonin maratoniin. Maratonin voitosta saa 25 pistettä, 2.sijasta 16 pistettä, 3.sijasta 9 pistettä jne. Tämänvuotista miesten Bostonin maratonia laimentaa ehkä se, että kuluvan sarjan (sarja X) voitto on jo mennyt Kenian Eliud Kipchogelle 50 pisteellä. Lisäksi seuraavan sarjan, joka alkaa ensi viikolla Lontoossa, pottia on pudotettu puolella 250.000 US dollariin.
Miesten maratonin puolella ehkä kovin voittajasuosikki on viimevuotinen voittaja Etiopian Lemi Berhanu Hayle, vaikka osanottajista kovin ennätys on Emmanuel Mutailla. Miesten osanottajalistan seitsemän parasta (alle 2.06) on alla:
Emmanuel Mutai Kenia 2.03.13
Sammy Kitwara Kenia 2.04.28
Lemi Berhanu Hayle Etiopia 2.04.33
Yemane Tsegay Etiopia 2.04.48
Dino Sefir Etiopia 2.04.50
Sisay Lemma Etiopia 2.05.16
Wilson Chebet Kenia 2.05.27
Gladys Cherono
Kuva: iaaf.org
Naisten puolella riittää myös kovia juoksijoita. Miesten kisasta poiketen AWMM:n 500.000 US dollarin potti on auki, joten mielenkiinto kisaan on siinä mielessä suurempi. Voitto oli jo menossa Rion olympiavoittajalle Jemima Sumgongille, mutta kärähtäminen dopingista laittoi pelin uusiksi. Se oli Sumgongille kallis erehdys, jos B-näyte vahvistaa käryn.
AWMM-lista näyttää nyt tällaiselta kolmen ensimmäisen osalta: Florence Kiplagat (34p.), Atsede Baysa (25p.) ja Edna Kiplagat (16p.). Heistä Atsede Baysa ja Edna Kiplagat kilpailevat Bostonissa ja ovat vahvoja voittajasuosikkeja puolen miljoonan dollarin potille. Bostonin maratonin seitsemän parasta naisosanottajaa ennätysten perusteella ovat:
Gladys Cherono Kenia 2.19.25
Edna Kiplagat Kenia 2.19.50
Buzunesh Deba Etiopia 2.19.59
Atsede Baysa Etiopia 2.22.03
Desi Linden USA 2.22.38
Valentine Kipketer Kenia 2.23.02
Caroline Rotich Kenia 2.23.22
Bostonin naisten maratonille osallistuu lisäksi kaksi naista, joilla on teoreettiset mahdollisuudet voittaa AWMM:n 500.000 US dollaria, nimittäin Kenian Joyce Chepkirui (13p., ennätys 2.24.11) ja Etiopian Ruti Aga (9p., ennätys 2.24.41). Tästä ei enää naisten maraton voisi tulla jännittävämmäksi, kun voittopotissa todennäköisesti on 650.000 US dollaria (150.000 + 500.000).
Bostonin maratonin startti on maanantaina 17.4 naisille 9.32 am paikallista aikaa ja miehille 10.00. Kun tähän lisätään 7 tuntia, niin saadaan vastaava Suomen kelloaika. Siitä vain rukkaamaan kelloja ja valmistautumaan Bostonin maratonille. Itse katson jälleen ensin TV-kanavia ja jos sieltä ei löydy juoksua, niin tietokoneen live-striimistä se löytyy.
Alle laitan vielä kuvan Edna Kiplagatista, jota pidän suurimpana suosikkina 500.000 US dollarin AWMM-pottiin. Atsede Baysa on toinen suosikki ja lopputulos nähdään maanantaina.
Edna Kiplagat, Kuva: iaaf.org
torstai 13. huhtikuuta 2017
Nike julkisti aikataulun 2 tunnin alitusyritykselle
Roger Bannister
Kuva: dailymail.co.uk
Nikelta on tullut nyt uutta tietoa Breaking2-projektin yrityksestä alittaa 2 tuntia maratonilla Monzassa, Italiassa. Aiemmin aikatauluksi oli ilmoitettu vain toukokuu, mutta nyt se tarkentuu toukokuun ensimmäiseen viikonloppuun 6-7.5. Lopullinen juoksupäivä lienee 6.5, koska silloin on kulunut tasan 63 vuotta edellisestä suuresta rajanmurtamisesta, kun Roger Bannister juoksi 6.5.1954 Iffley Roadin kentällä Oxfordissa ensimmäisenä juoksijana alle 4 minuutin maililla.
Breaking2-projektin ennätysyritykseen osallistuu tietojen mukaan vain projektijuoksijat Eliud Kipchoge, Lelisa Desisa ja Zersenay Tadese. Juoksu tapahtuu Monzan F1-kisoista tutulla 2,4 kilometrin moottoriradalla. Katsomoonkin päästetään vain 10 onnellista voittajaa, jotka Nike ja majoitusyritys Airbnb valitsevat asiakasjoukostaan. Eli juoksu ei ole ollenkaan mikään avoin kilpailu, vaan Niken sisäinen tapahtuma, jonka pääasiallinen tavoite on markkinoida Niken uutta juoksukenkää Zoom Vaporfly Elite.
Kenenisa Bekele Dubaissa v.2017
Kuva: Giancarlo Colombo
Niken uusi kenkä on aiheuttanut seuraamuksia myös Monzan ennätysyritykselle. IAAF ei ole virallisesti hyväksynyt kenkää ja sen seurauksena Niken edustajat ovat joutuneet myöntämään, että vaikka juoksussa tehtäisiin ME-tulos tai jopa 2 tunnin alitus, niin aikaa ei tulla virallisesti hyväksymään. Tämä laimentaa välittömästi intomielisiä urheilun seuraajia, kuten meikäläistä.
Juoksukengän ongelmana on siinä käytetty hiilikuitulevy, joka antaa kengän käyttäjälle pomppuominaisuuksia. Puhuin aiemmassa jutussa propulsiosta eli työntövoimasta. Nike on itse ilmoittanut 4 % parannuksesta juoksutehoon. Näin se juoksukin menee välineurheiluksi ja urheiluviranomaisten on päätettävä, mitkä välineet hyväksytään ja mitkä ei. Tällaisia "tekniikkahyppyjä" on historian myötä tapahtunut yleisurheilussa esimerkiksi seipäässä ja keihäässä. Ehkä lähimmät esimerkit ovat uinti ja mäkihyppy, joissa myös urheiluasut tai -varusteet ovat nostaneet tulostasoa. Tietojen mukaan tätä pomppukenkäongelmaa tullaan käsittelemään lähiaikoina IAAF:n toimesta ja voi olla että päätöksiä tulee vielä ennen Monzan juoksua.
Tuossa yllä on kuva Kenenisa Bekelestä Dubain maratonilla tammikuussa tänä vuonna. Aiemman jutun kuvani Zoom Vaporfly Elite-kengästä todistaa sen että Bekele käyttää Dubain juoksussa tuota samaa Niken kiistanalaista kenkää. Se ei Bekeleä auttanut, sillä hän joutui keskeyttämään kisan.
Monzan suljettuun kisaan pääsee siis vain 10 onnellista katsojaa, mutta Nike on luvannut tapahtumasta suoraa live-striimiä. Palataan vielä ennen kisaa asiaan.

lauantai 8. huhtikuuta 2017
Rotterdam, Pariisi ja Hannover
Huomenna juostaan kovia kansainvälisiä maratoneja Euroopassa. Kovimmat lienevät Rotterdamin maraton Hollannissa, Pariisin maraton Ranskassa ja Hannoverin maraton Saksassa. Maratonin taso on niin kova tällä hetkellä maailmalla, että kaikkiin näihin juoksuihin riittää kovatasoisia menijöitä, kiitos afrikkalaisten hurjan laadun, niin tasoltaan kuin leveydeltään. Ja siitä huolimatta kaikista kovimmat ravurit juoksevat vasta Bostonissa ja Lontoossa, puhumattakaan Breaking2- projektin juoksijoita Eliud Kipchoge, Lelisa Desisa ja Zersenay Tadese, jotka hyökkäävät 2 tunnin kimppuun Italiassa toukokuussa.
Marius Kimutai
Kuva: Philippe Renault/Quest-France
Rotterdamin maraton järjestäjät ovat pyrkineet keräämään miesten juoksun eliittiryhmään lukuisia kaupunkimaratonien voittajia ympäri maailman. Saaduista juoksijoista paras henkilökohtainen ennätys on Kenian Marius Kimutailla, 2.05.47. Toinen samantasoinen juoksija on saman maan Laban Korir ennätysajallaan 2.05.54. Korir on Eliud Kipchogen harjoituskaveri ja hän on voittanut Toronton maratonin vuonna 2014. Muita voittajasuosikkeja ovat Etiopian Abera Kuma ja kenialaiset Lucas Rotich, Festus Talam, Philemon Rono, Luka Kanda ja Lawrence Cherono.
Naisten puolella Rotterdamissa on kolme suosikkia: Kenian Lucy Karimi, Bahrainin Eunice Chumba ja Etiopian Meskerem Assefa. Lucy Karimilla on paras ennätysaika, 2.24.46. Maratontapahtuman pääjuoksut juostaan sunnuntaina 9.4 ja sinne odotetaan 43 000 juoksijaa. Reittiennätykset ovat Duncan Kibetin 2.04.27 vuodelta 2009 ja Tiki Gelanan 2.18.58 vuodelta 2012.
Stephen Chebogut
Kuva: iaaf.org
Pariisin maratonilla on miesten puolella seitsemän kovaa kisaajaa ja he ovat alla ennätysjärjestyksessä:
Stephen Chebogut Kenia 2.05.52
Mark Kiptoo Kenia 2.06.00
Gilbert Koech Kenia 2.06.18
Abayneh Ayele Etiopia 2.06.45
Samuel Kosgei Kenia 2.06.53
Micah Kogo Kenia 2.06.56
Paul Lonyangata Kenia 2.07.14
Naisten puolella Pariisin voittajasuosikki on Kenian Visiline Jepkesho, joka on voittanut Pariisin maratonin viime vuonna ja oli vuonna 2015 kolmas ennätysajalla 2.24.44. Hän tavoittelee nyt siis kolmatta peräkkäistä podium-paikkaa. Maannainen Filomena Cheyech on hänen kova kilpailijansa. Cheyech voitti Pariisin maratonin vuonna 2014 ennätysajalla 2.22.44 eli hän on juossut kovempaa kuin Jepkesho. Etiopian Yebrqual Melese on myös juossut Jepkeshoa nopeammin ennätyksellä 2.23.13. Jepkeshon tasoisia ovat lisäksi kenialaiset Agnes Barsosio (2.24.03) ja Purity Rionoripo (2.24.47). Pariisin reittiennätykset ovat Kenenisa Bekelellä 2.05.03 ja Feyse Tadessella 2.21.06. Pariisin maratonille odotetaan 50 000 juoksijaa.
Visiline Jepkesho
Kuva: iaaf.org
Kolmas kova eurooppalainen kaupunkimaraton käydään viikonloppuna Hannoverissa. Miehissä on kolme ennakkosuosikkia yli muiden: kenialaiset Philip Sanga (2.06.07) ja Nicholas Kamakya (2.06.34) sekä viime vuoden voittaja Etelä-Afrikan Lusapho April (2.08.32). Naisissa on vain yksi ennakkosuosikki, saksalaistunut etiopialainen Fate Tola (2.25.14).
Huomenna on sitten tutkailua siitä mitä kilpailua katsotaan ja mistä mediasta. Juoksut ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, joten ne juostaneen lähes samanaikaisesti. Yritän ensin katsella TV-tarjontaa, josko jokin urheilukanava näyttää näitä maratonkisoja. Jos ei, niin sitten mennään tietokoneen ääreen ja etsitään live-striimiä sieltä mistä löytyy.
Tällä suunnitelmalla huomiseen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017
Eliud Kipchoge tavoittelee 2 tuntia toukokuussa
Eliud Kipchoge harjoitusleirillä Keniassa
Kuva: capitalfm.co.ke
Olen jo aiemmin kirjoitellut juoksukenkävalmistaja Niken suurprojektista alittaa haamuraja 2 tuntia maratonilla. Projektiin Breaking2 kuuluu kolme maailman huippujuoksijaa ja he ovat: Eliud Kipchoge Keniasta, Lelisa Desisa Etiopiasta ja Zersenay Tadese Eritreasta.
Rion maratonin olympiavoittajalla Kipchogella on näistä kovimmat saavutukset maratonilla ja omaa mielestäni parhaat mahdollisuudet 2 tunnin alitukseen. Siitä huolimatta monet ovat kommentoineet tavoitetta liian kovaksi ainakin lähiaikoina. Esimerkiksi kuuluisa urheilulehti Runners World on ennustanut data-analyysiin pohjautuen, että 2 tunnin rajan voi alittaa vasta vuoden 2075 tietämillä.
Eliud Kipchoge, Zersenay Tadese ja Lelisa Desisa juoksivat valmistavan testiharjoituksen Monzan F1-radalla Italiassa maaliskuun alussa, jossa Kipchoge voitti puolimaratonin ajalla 59.17. Puolimaratonin ME-mies (58.23) Tadese oli toinen ajalla 59.41 ja Desisa kolmas 62.55. Desisa ilmeisesti säästeli voimiaan, sillä hän juoksi vain parisen viikkoa myöhemmin New Yorkissa, jossa voitti puolimaratonin ajalla 60.04.
Zoom Vaporfly Elite
Kuva: wired.com
Eliud Kipchoge valmistautuu ME-yritykseen tällä hetkellä harjoitusleirillä Kaptagatissa, läntisessä Keniassa 2000 metrin korkeudessa. Kipchoge on kertonut haastattelussa AFP:lle, että hän uskoo alle 2 tunnin aikaan ja haluaa olla se historiallinen henkilö, joka tekee sen.
Kun kyse on Niken projektista, niin firma on luonnollisesti kehittänyt uuden huippukengän juuri ennätysyritystä varten, Zoom Vaporfly Eliten. Kenkä on optimoitu erikseen jokaiselle projektijuoksijalle ja siinä on minimoitu paino ja maksimoitu aerodynamiikka. Jälkimmäinen toteutetaan ilmatyynyillä ja propulsiolla eli työntövoimaa kehittämällä. Ilmatyynyt suojaavat lisäksi luita ja lihaksia. Kuvan kengät ovat projektijuoksijoille kehitettävien kenkien kuluttajaversiot, joita Nike julkistaa kaksi erilaista kesäkuussa tänä vuonna. Kuvan kenkien hinnaksi on arvioitu 250 US dollaria.
Adidas Adizero Sub2
Kuva: sneakernews.com
Niken kilpailija Adidas ei ole luovuttanut kilpailua, vaan on kehittänyt myös vastaavan juoksukengän, nimeltään Adidas Adizero Sub2. Kengän mannekiinina toimii entinen maratonin ME-mies Wilson Kipsang, joka tavoittelee sillä 2 tunnin alitusta Breaking2-juoksijoiden tapaan. Kenkä julkistettiin Tokion maratonin yhteydessä helmikuun lopulla. Kipsang juoksi kengillä voittoon ajalla 2.03.58, joten ME saati 2 tunnin alitus siirtyi myöhemmäksi.
Breaking2- juoksijat yrittävät seuraavaksi 2 tunnin alitusta testijuoksun tapaan Monzassa, Italiassa, mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa. Maraton juostaan joskus toukokuussa. Palataan asiaan, kun siitä tiedetään enemmän.
Wilson Kipsang juoksee Tokion maratonin 2017 voittoon, Kuva: Getty Images (K. Nogi)