Juoksut

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappujuoksu väliin

Bangkokin Vappujuoksu,
Kuva: forrunnersmag.com

Asiat selkiytyvät itsestä riippumatta. Aikomuksenani oli juosta Vappujuoksu Mays Day Run Bangkokissa 1.5.2016. Nyt tuli Internetiin tieto että juoksu on siirretty myöhäisempään ajankohtaan. Minulle se sopi hyvin, sillä kipeä olkapää on estänyt tehokkaan harjoittelun ja juoksu olisi jäänyt muutenkin väliin. Kuuma ilmanalakaan ei innosta kisaamaan. Homma on selvä ja seuraava juoksukilpailu on sitten toukokuussa jossain päin Suomea.

Rakennustyömaa lähellä Viewtalay 1:stä

Melkein tarkalleen vuosi sitten eli 5.5.2015 otin kuvia juoksulenkkini varrelta täällä Pattayalla. Pari kuvista oli rakennustyömaista, toinen läheltä asuntoani ja toinen Bali Haista. Otin nyt puhelinkamerani mukaan lenkille, jotta voisin ottaa samat kuvat vuotta myöhemmin ja nähdä näin työmaitten eteneminen.

Ensimmäinen kuva on läheltä Viewtalay 1:stä ja se osoittaa selvästi, että työt ovat edenneet ripeästi. Varsinainen päärakennus on jo ulkoisesti valmis ja sisätyöt meneillään. Ihmeekseni tontin etulaitaan rakennetaan kuitenkin lisärakennuksia. Rakennustontti pyritään hyödyntämään näin maksimaalisesti.

Bali Hain rakennustyömaa

Toisella rakennustyömaalla Bali Haissa menee huonommin. Rakennus on lähes samassa tilassa kuin vuosi sitten ja viime vuoden marraskuun alusta lähtien, jolloin tulin tänne, rakennustyömaalla ei ole tapahtunut mitään.

Olen kuullut pari selitystä tilanteeseen. Ensimmäinen selitys on että työmaa on pysähdyksissä valitusten ja lupien puuttumisten takia. Toinen kommentti on että rahat ovat loppuneet kesken ja työt ovat siksi pysähdyksissä. Oli miten oli, mutta ruma satametrinen torso on syntymässä Pattayan paraatipaikalle, jos asioita ei saada kuntoon. Tällaisia haamurakennuksia näkee esimerkiksi Bangkokissa juuri vastaavista syistä. Toivottavasti näin ei tapahdu Bali Haissa, vaan rakennuksen runko saa jatkoa.

Huomenna juostaan kuukauden viimeiset harjoitusvedot ja sitten on aika juhlia Vappua. Myös täällä Thaimaassa.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Thaimaan reissu loppusuoralla

Nana-baarin vesijuhlaa

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niinpä tämänkertainen Thaimaan reissukin on loppusuoralla. Huomenna alkaa matkan viimeinen viikko ja ensi viikolla ollaan jo Suomessa.

Chakri Day Runin jälkeinen aika on mennyt sosiaalisessa kanssakäymisessä, vesijuhlissa ja juostessa. Vähän sairasteluakin on tullut loppuaikoina kuvaan viimevuotiseen malliin. Ajanjakson hyväksi työksi voi mainita se että autoimme suomalaiskaverin kanssa kolmannen suomalaismiehen avioliiton satamaan thainaisensa kanssa. Jostain syystä jokin suurlähetystön leima puuttui papereista ja paikallinen viranomainen vaati sen sijaan kaksi suomalaista todistajaksi. Mehän olimme tietenkin valmiit ja niin kaunis morsian sai omansa vai oliko se toisinpäin.

Vesijuhlan huipentuma oli vasta viimeisenä juhlapäivänä eli tiistaina 19.4. Aloittelin juhlaa oman taloni Nana-baarissa aikomuksenani jatkaa siitä suurempiin kuvioihin. Kuten kuvasta näkyy, meno oli baarin ulkopuolella niin hyvin päällänsä, että viihdyin paikassa aiottua pitempään. Ja lopulta kun piti lähteä kaduille vesisotaan, niin huomasin suunnistavani omalle kämpälle. Vanhuusko vai varovaisuusko vaivaa, kun meno tuntuu riittävän pienempinäkin annoksina. Suurissa massajuhlissa on suuremmat riskit ja Thaimaan onnettomuustilastot tekevät kummasti ihmeellisen kuolinpompun juuri Songkranin aikaan.

Särkylääkkeet

Ja viimeisinä päivinä on jälleen tullut kuvaan tutut sairastelut juuri ennen paluuta Suomeen. Viime vuonna ongelmina olivat koiranpurema ja vihoittelevat jalat. Nyt kun jalat olisivat ihan hyvässä kunnossa ja koiratkin pysyneet kurissa, niin vastaavasti vasen olkapää vihoittelee. Periaatteessa se ei juuri haittaa juoksua, mutta kun jomotus on niin kova varsinkin yöaikaan ettei uni tahdo tulla silmään, niin se vie voimia juoksulta. Sama vaiva on riesannut minua säännöllisesti muutaman vuoden välein, joten mitään uutta hälyttävää se ei ole. En tiedä onko kyse jäätyneestä olkapäästä, sisäisestä tulehduksesta vai mekaanisesta ongelmasta. Aina se on kuitenkin mennyt ohi ja toivottavasti niin on nytkin. Mutta särkylääkkeitä se vaatii.

Alunperin minulla oli aikomus juosta Vapun päivänä reissun viimeinen kisa Bangkokissa, mutta nyt se on hieman auki. Jos olkapää ei anna juoksurauhaa, niin seuraava juoksu siirtyy Suomeen. Loppuviikosta ollaan viisaampia tämänkin asian suhteen.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Virgin Money London Marathon 2016 - taustaa

Sir Richard Branson (s.1950),
Kuva: en.wikipedia.org

Kevään viimeinen suurista maratoneista, Lontoon maraton, juostaan ensi sunnuntaina 24.04.2016. Lontoon maraton juostiin ensimmäisen kerran vuonna 1981. Juoksun perustajat Chris Brasher ja John Disley, molemmat jo kuolleet, saivat idean suurkaupunkitapahtumaan pubissa, kuten monet muutkin hyvät ideat.

Vuodesta 2010 lähtien juoksun pääsponsori on ollut Virgin Money, joka on näin saanut firmansa mukaan maratonin nimeen. Virgin Money on yksi yli 400 yhtiöstä, jotka kuuluvat Sir Richard Bransonin vuonna 1970 perustamaan Virgin Groupiin.  Yritysryväs sisältää jos minkäkinlaista bisnestä lähtien avaruusmatkoista lentoyhtiöihin, rautateihin, mediaan, terveysbisnekseen, pankkitoimintaan jne. Bransonin vuonna 1966 opiskelulehdestä "Student" alkanut yrittäjän taival on kantanut pitkälle ja tehnyt hänestä yhden Englannin rikkaimmista miljardööreistä.


Eliud Kipchoge, Kuva: gettyimages.com

Se historiasta ja rahoituksesta. Nyt sitten itse asiaan eli tämänvuotiseen maratonjuoksuun ja sen osallistujajoukkoon. Miesten puolella kahdeksan osallistujaa on alittanut 2.06 rajan ja ei ole mikään yllätys että neljä heistä on Keniasta ja neljä Etiopiasta. Kärjessä ovat kenialaiset ja he ovat:

Dennis Kimetto 2.02.57 v.2014 (ME)
Wilson Kipsang 2.03.23 v.2013
Eliud Kipchoge 2.04.00 v.2015
Stanley Biwott 2.04.55 v.2014

Dennis Kimetto on nykyisen ME:n omistaja ja Wilson Kipsang sitä edeltävä ME-juoksija. Molemmat ME:t on juostu Berliinissä. ME-juoksijoista huolimatta ehkä kovin voittajasuosikki on viimevuotinen Lontoon voittaja Eliud Kipchoge. Hänen kovaa kilpailukykyään osoittaa se että vuosina 2014 ja 2015 hän juoksi yhteensä neljä maratonia ja voitti ne kaikki. Viime vuonna hän voitti Lontoossa sekä Wilson Kipsangin että Dennis Kimetton, jotka tulivat toiseksi ja kolmanneksi. Stanley Biwotin suurin voitto on viime syksyltä, kun hän voitti New York City Marathonin.

Kenenisa Bekele, Kuva: twitter.com

Neljä kovaa etiopialaista, jotka osallistuvat Lontoon maratonille, ovat:

Kenenisa Bekele 2.05.04 v.2014
Sisay Lemma 2.05.16 v.2016
Tilahun Regassa 2.05.27 v.2012
Abera Kuma 2.05.56 v.2014

Kenenisa Bekelestä kirjoitin tänne hieman jo viime vuoden tammikuussa epäonnistuneen Dubain maratonin jälkeen. Sen jälkeen on ollut hiljaista, joten nyt saattaa taas jysähtää. Sisay Lemma on juossut pienempiä maratonvoittoja ja ennätys on tältä vuodelta Dubaista. Tilahun Regassalla on voitto Rotterdamista v.2013 ja hän oli viime vuonna Lontoossa paras ei-kenialainen viidennellä sijallaan. Abera Kuma voitti viime vuonna Rotterdamissa ja juoksee nyt ensimmäisen kerran Lontoossa.
(

Mary Keitany, Kuva: en.wikipedia.org

Naisten puolella tilanne on sama kuin miehissäkin, ennakkosuosikkeina on neljä kenialaista ja neljä etiopialaista maratoonaria. Ehkä kovin nimi on kaksinkertainen Lontoon voittaja (2011 ja 2012) Mary Keitany Keniasta (PB: 2.18.37). Mutta kovan vastuksen antavat Lontoon viimevuotinen voittaja Etiopian Tigist Tufa (PB: 2.21.52), Etiopian Aselefech Mergia (PB: 2.19.31), Kenian Florence Kiplagat (PB: 2.19.41), Etiopian Mare Dibaba (PB: 2.19.52), Kenian v.2013 Lontoon voittaja Priscah Jeptoo (PB: 2.20.14), Etiopian Feyse Tadese (PB: 2.20.27) ja Kenian Jemima Sumgong (PB: 2.20.41).

Näillä nimilistoilla on hyvä hiljentyä jännäämään sunnuntain Lontoon maratonia.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Luikin kolmoset

Leila, Liina ja Lily Luik
Kuva: scoopnest.com

Havoin tapaa kolmosia huippu-urheilussa ja vielä samassa lajissa. Tällainen ihme löytyy Virosta, jossa Luikin kolmoissiskokset, Leena, Liina ja Lily Luik harrastavat kaikki kestävyysjuoksua kansainvälisellä tasolla. Heidän tähtäimessään on edustaa Viroa Rion olympialaisten maratonilla. Heillä on projektiinsa lyhyt ytimekäs nimi: TRIO TO RIO.

14.10.1985 syntyneet siskokset aloittivat kestävyysjuoksuharjoittelun alkuvuodesta 2010. He asustavat Tartussa ja edustavat Tartu Academic Sports Clubia valmentajanaan Harry Lemberg. Heidän taustallaan on tanssikokemusta, mikä sopii hyvin juoksuun, olihan se esimerkiksi Paavo Nurmen yksi harjoitusmetodi. Juoksun ohella he työskentelevät kaikki G4S-firmassa henkivartijoina.

Juoksuharjoitus tuotti nopeasti tuloksia ja jo aloitusta seuraavana vuonna Liina voitti Viron mestaruuden 10000 metrillä ja puolimaratonilla sekä Leila maratonilla. Vuonna 2014 he edustivat Viroa Zurichin EM-kisoissa EM-historian ensimmäisinä kolmosina. Nyt tähtäimessä on Rio seuraavilla ennätyksillä:

Leila Luik 2.37.11 v. 2013
Liina Luik 2.39.42 v. 2015
Lily Luik 2.40.26 v. 2015

Leila ja Liina Luik Hampurissa
Kuva: haspa-marathon-hamburg.de

Liina ja Lily ovat alittaneet viime vuoden ajoillaan Viron asettaman Rion karsintarajan 2.45. Leilalta, jolla on paras ennätysaika, tämä vielä puuttuu. Niinpä hän hyökkää rajan kimppuun yhdessä siskonsa Liinan kanssa tänään Hampurin maratonilla. Lily puuttuu Hampurin kokoonpanosta loukkaantumisen takia.

Naisten maraton on suomalaisittain Hampurissa mielenkiintoista seurattavaa. Onhan siinä mukana sukulaiskansaa edustavien Leila ja Liina Luikin lisäksi Anne-Mari Hyryläinen ja Minna Lamminen. Ja miesten puolella mukana pitäisi olla Henri Manninen. Jännitettävää siis riittää.

Lisäys: Valitettavasti Henri Manninen ei starttaa Hampurissa. Läysin tämän tiedon Twitteristä. Henri juoksee maratonin luultavasti Prahassa 8.5.2016.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Sisäratamaratonin ME:t uusiksi

Opiskelua Armory Foundationissa,
Kuva: www.armory.nyc

Kirjoitin 21.11.2015 tänne blogiini jutun sisäratamaratonista otsikolla "Vinkki Suomen kestävyysjuoksijoille". Esittelin jutussa sisäratamaratonin silloiset top-tilastot. Miesten ME oli Michael Wardianilla ajalla 2.27.21 ja naisten ME Monika Kalicinskalla 2.53.53. Suosittelin Suomen kestävyysjuoksijoille että ottaisivat haasteen vastaan, sillä parhailla heistä olisi ollut mahdollisuuksia ME:n tekemiseen. Kukaan heistä ei ole tarttunut tilaisuuteen - ainakaan vielä.

USA:ssa tällaiset tilaisuudet nähdään ja niihin tartutaan. Armory Foundation on New Yorkissa toimiva organisaatio, joka satsaa nuorten koulutukseen ja urheiluun. Se järjestää luonnollisesti urheilukilpailuja omistamassaan sisäratahallissa. Viime viikonloppuna siellä oli kolmipäiväinen sisäratamaratontapahtuma, jossa yksi päivistä oli varattu juuri sisäratamaratonin ME:n tekemiseen otsikolla "Indoor Marathon World Record Challenge".

Malcolm Richards ja uusi ME,
Kuva: letsrun.com

Päivä osoittautui todella nimensä mukaiseksi ja se oli suuri menestys. Malcolm Richards, mies San Franciscosta, kipitti uusiksi maratonin sisäratojen ME:ksi 2.21.56 ja haukkasi näin Wardianin entisestä ennätyksestä peräti yli viisi minuuttia. Myös kisan kakkonen Anthony Migliozzi alitti entisen ennätyksen ajallaan 2.24.02. Nyt ME on jo niin kova, että Suomen parhailla miesmaratoonareilla Henri Mannisen johdolla alkaa olla vaikeuksia sen lyömiseen. Kaksi viikkoa sitten se olisi ollut vielä mahdollista. Tilaisuus taitaa olla menetetty ja se siitä.

Allie Kieffer ja uusi ME,
Kuva: letsrun.com

Myös naisten puolella ennätykset paukkuivat uusiksi, kun New Yorkin oma tyttö Allie Kieffer juoksi ajan 2.44.44. Vaikka ennätysparannus oli vieläkin suurempi kuin miesten puolella, niin Suomen kovilla naisilla Alisa Vainion johdolla on edelleen hyvät mahdollisuudet sen parantamiseen. Tilaisuuksia pitäisi vain käyttää hyväksi, niitä ei tarjota joka päivä kultatarjottimella.

Aikaa suomalaisilla lienee vajaa vuosi kun tulkitsee Allie Kiefferin kommentteja. Nytkin hänellä oli aikomus juosta vain 2.50:een, mutta aika lipsahti alle 2.45:n. Hän "valitteli" sitä, koska ensi vuonna on vaikeampaa parantaa ME:tä. Ja ME:stähän aina palkitaan myös rahallisesti kunniasta puhumattakaan.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Taustatietoa Rotterdamin maratonista

Rotterdamin Marathon, Kuva:
nnmarathonrotterdam.org

Yksi kevään suurista maratoneista, Rotterdamin maraton juostaan huomenna sunnuntaina 10.4.2016. Kyseessä on järjestyksessään 36. maraton ja järjestäjät odottavat tapahtumaan ennätyksellistä yli 40 000 juoksijan määrää.

Rotterdamin maratonin reittiennätykset ovat:

Miehet: Ducan Kibet  KEN 2.04.27  v. 2009
Naiset: Tiki Gelana ETH 2.18.58  v. 2012

Kolmen viime vuoden voittajat ovat vastaavasti:

2013: Tilahun Regassa ETH 2.05.38 ja Jemina Jelagat KEN 2.23.27
2014: Eliud Kipchoge KEN 2.05.00 ja Abebech Afework KEN 2.27.50
2015: Abera Kuma ETH 2.06.47 ja Asami Kato JPN 2.26.30

Rotterdamissa on tehty myös kolme maratonin ME:tä. Ne ovat:

Carlos Lopes POR 2.07.12 v. 1985
Belayneh Densimo ETH 2.06.50 v. 1988
Tegla Loroupe KEN 2.20.47 v. 1998

Janne Holmen
Kuva: vebidoo.com

Suomalaismaratoonareille Rotterdam on ollut tärkeä näyttöpaikka. Nykyinen voimassaoleva maratonin SE on juostu Rotterdamissa, kun Janne Holmen paineli matkan aikaan 2.10.46 vuonna 2008 ja oli sillä kisan yhdeksäs. Vuotta aiemmin hän oli yhtä sijaa korkeammalla ajalla 2.14.20.

Mutta parhaat suomalaissijoitukset Rotterdamista ovat kolmansia sijoja, joita ovat Harri Hänninen ennätysajallaan 2.11.58 vuonna 1993 ja Martti Vainio samaten ennätysajallaan 2.13.04 vuonna 1984. Valitettavasti Martti kärähti tuolloin ensimmäisen kerran dopingista ja hänen aikansa on tiputettu Suomen tilastoista. Järjestäjien Wall of Fame:ssa Martti kuitenkin edelleen komeilee.

Muitakin alle 2.20 juosseita suomalaismaratoonareita on, jotka ovat saavuttaneet ennätysaikansa juuri Rotterdamissa. Näitä ovat:

Juuso Rainio 2.16.29 v. 1995
Pekka Rantakari 2.16.50 v. 1997
Pekka Roto 2.17.27 v. 1993
Anssi Raittila 2.19.16 v. 2009

Tämänvuotiseen maratooniin osallistuu jälleen kovia kansainvälisiä juoksijoita. Ehkä kovimmat saavutukset heistä on 29-vuotiaalla etiopialaisella Tsegay Kebedellä. Tämä Pekingin 2008 olympiamaratonin kolmas ja Berliinin 2009 MM-maratonin kolmas mies on voittanut Lontoon maratonin kahdesti (2010, 2013) ja Fukuokan maratonin kahdesti (2008, 2009) sekä Pariisin maratonin 2008 ja Chigacon maratonin 2012.

Tsegaye Kebede,
Kuva: ethiopiaforums.com

Kebeden pahimmat uhkaajat ovat Kenian Vincent Kipruto (PB 2.05.13) ja Etiopian Bazu Worku (PB 2.05.25). Muita haastajia ovat kenialaiset John Mwangangi (PB 2.06.13), Matthew Kisorio (PB 2.06.33), Lani Rutto (PB 2.06.34) ja etiopialainen Abayneh Ayele (PB 2.06.45). Kotimaan Hollannin juoksijat tavoittelevat Rion olympiakisojen aikarajoja. Heitä ovat Michel Butter (aikaraja 2.11.00) ja Mirandra Boonstra (aikaraja 2.28.00).

Rotterdamin maratoonille osallistuvista suomalaismaratoonareista minulla ei ole muuta tietoa kuin Teemu Planting, jonka ennätys on 2.40.47 ja juostu Frankfurtissa vuonna 2012. Esimerkiksi Henri Manninen ja Anne-Mari Hyryläinen avaavat kautensa viikon päästä Hampurissa.

Ja ei muuta kuin jännäämään kisaa huomenna TV:stä tai netistä.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Chakri Day Run 2016

Kisan lähtö- ja maalialue

Tänään oli vuorossa Chakri Day Run Lumpini Parkissa Bangkokissa. Juoksu ja reitti oli tuttu, sillä olin samassa kisassa viime vuonna. Matka on virallisesti 10 km, mutta kuten kerroin jo vuosi sitten, niin 11 kilometriä on lähenpänä totuutta.

Juoksussa oli 2000 juoksijan raja ja se määrä heitä varmaan olikin kun ottaa huomioon 5 kilometrin Fun Runin. Ulkomaalaiset olivat aika hyvin edustettuina Ranskaa, Japania ja Englantia myöten. Ilma oli kuumankostea, mutta se oli kaikille sama.

M60-sarjan viisi parasta

Juoksu meni osaltani kohtuullisesti. M60-sarjassa tuli neljäs tila, mikä on sama kuin vuosi sitten. Aika kuitenkin heikkeni vajaalla minuutilla ja sen voi laskea runsaan kilpailun aiheuttaman väsymyksen piikkiin. Kärjen aikaerot olivat kuitenkin selvät, joten tuorevoimaisenakin olisin ollut korkeintaan yhtä sijaa korkeammalla.

Tämä oli tämän kisaputken viimeinen kisa. Nyt alkaa vähintään kolmen viikon kisatauko ja ohjelmassa on vielä 1-2 kisaa loppukuusta, jos vain sopivia juoksuja löytyy. Treeniä jatketaan kuitenkin entiseen malliin, mitä nyt vesijuhlat sallivat.

Juoksusta tuskin tulee sen virallisempia tuloksia nettiin, joten on tyytyminen tuohon valokuvaani oman sarjani parhaista. Alla vielä kuva itsestäni sarjani kakkosen, japanilaisen Tokuo Suzukin kanssa, joka on tuttu aikaisemmista kisoista.


                       M60-sarjan 2. (Tokuo Suzuki) oikealla ja 4. (Juoksijanomadi)

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Nettiongelmia ja kisa-aikeita

Kun netti pettää
Kuva: edtechtimes.com

Kuluva viikko on ollut hermoja raastava tietoliikenneongelmien vuoksi. Paikalliselta operaattorilta ostettu kuukauden datapaketti alkoi tökkiä kolmen viikon jälkeen. Pakettia mainostetaan termillä "unlimited", mutta käytännössä internet-yhteys alkoi katkeilla datan maksimimäärää lähestyttäessä.

Ensimmäinen kuukausi pelasi vielä hyvin ja ostin toiseksi kuukaudeksi vielä kalliimman palvelun, joka sitten osoittautui aiempaa huonommaksi. Tällaista tämä IT-maailma on. Heitin datamokkulan sivuun ja palasin takaisin asuntolani WiFi-verkon käyttäjäksi, kun heidän kuukausihintansa oli pudonnut lähes puoleen entisestä. Syynä alennukseen on lähestyvä hiljainen turistikausi ja koveneva kilpailu. Markkinatalous pelaa ja asiakas kiittää.

Chakri Day Run 6.4.2016
Kuva: runthailand.com

Juoksupuolella on tehty palauttavaa treeniä. Viimeiset neljä viikonloppua on tullut kisattua ja se kyllä tuntuu. Siitä huolimatta olen ilmoittautunut ja jo maksanut Chakri Day Run:in, joka kisataan ylihuomenna keskiviikkona. Juoksin kisan myös vuosi sitten ja nyt on mahdollista päästä vertaamaan kuntoa tällä tavoin.

Chakri-päivää juhlitaan nykyisen kuningashuoneen kunniaksi, jota kutsutaan Chakri-dynastiaksi. Se on hallinnut Thaimaata vuodesta 1782 lähtien. Ensimmäinen kuningas oli Rama I ja nykyinen hallitsija järjestysnumeroltaan Rama IX.

Tämän kisan jälkeen Thaimaassa alkaa Songkran-kausi, joka tuo juoksutapahtumiin kahden viikon paussin. Songkran on thaimaalaisen uudenvuoden vastaanotto ja se tunnetaan myös vesijuhlana, jossa vesi lentää kaduilla kastellen jokaisen ohikulkijan. Olen osallistunut juhlaan useanpana vuonna ja kyllä sitä pitää nytkin juhlia. Meno on kyllä niin hurjaa että se vaatii alle muutaman oluen.

Chakri Day Runista tulee raporttia parin päivän päästä.


Chakri-dynastian tunnus

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Juha Väätäinen - still going strong!

Väätäinen karkaa 5000 m:n EM-voittoon v.1971
Kuva: Urheilumuseo

Juha Väätäisestä kirjoitin aikaisemmin urheilijataiteilijoiden yhteydessä Tapio Rautavaaran ja Matti Nykäsen kera. Väätäinenhän on monien ammattien lisäksi kuvataiteilija, joka on maalannut vuosikausia Espanjassa. Nyt Juha on palannut Espanjan Benalmadenaan maalaamisen ja kuntoilun pariin. Hän luopui kansanedustajuudesta yhden kauden jälkeen viime vuonna, kun okasolusyöpä todettiin juuri ennen vaaleja. Tässä on Jarmo Luuppalan Iltalehden juttu Juha Väätäisen nykykuulumisista.

Tärkeintä jutussa on se, että syöpähoito on tehonnut, työn alla on maalauspuolella Sevilla-sarja ja se että Väätäinen on palannut juoksun pariin. Pitkät, jopa yli 20 kilometrin lenkit ovat tehonneet niin, että painosta on pudonnut monia kiloja. Tämän myötä kunto on noussut Juhan mukaan huikeasti. Se on hyvä saavutus tänä vuonna 75 vuotta täyttävälle suurjuoksijalle.

Väätäinen harjoittelemassa Keniassa
Kuva: ppyu.fi

Olen tavannut Juha Väätäisen muutaman kerran juoksu- ja taideympyröissä. Molemmista aiheista on juttua piisannut.

Heinäkuussa 2001 matkustin Julma-Juhan juoksuun Piippolan urheilukentälle, sillä juoksu oli samalla Juhan 60-vuotistapahtuma. Juoksun kohokohta oli kun suurin osa kilpailijoista oli saapunut maaliin ja Juha hyppäsi vuorostaan 300 metrin radalle. Samalla kauittimet pärähtivät päälle ja sieltä kantautui Anssi Kukkosen selostus Helsingin EM-kisojen kympin viimeiseltä kierrokselta vuodelta 1971. Juha paineli menemään lentämällä selostuksen ja nostalgiakokemuksen siivittämänä ja saapui maaliin yleisön hurratessa samanaikaisesti 30 vuotta nuoremman itsensä kanssa. Se oli todellista urheiludraamaa ja jokainen läsnäolija muistaa sen kyllä loppuelämänsä.

Kisan jälkeen juoksun hiet pyyhittiin pois saunan lauteilla. Siellä oli kova joukko entisiä ja nykyisiäkin juoksijoita vaihtamassa kuulumisia. Pohjois-Pohjanmaan suurista juoksijoista paikalla oli Juhan lisäksi ainakin Seppo Matela ja muistaakseni myös Paavo Leiviskä. Kelpasi siinä oppipojan kuunnella mestareiden tarinointia. Valitettavasti en löytänyt netistä tuloksia tuosta juoksusta, mutta sieltä ne nimet selviäisivät.

Luonnon juoksija
Kuva: yle.fi

Noin kymmenen vuotta sitten vierailin Suomen keskipisteessä, Piippolan Leskelässä, jossa Juha piti myyntigalleriaansa. Taulujen katselemisen lomassa käytiin läpi niin Suomen senhetkinen kestävyysjuoksutilanne kuin kirjailija Pentti Haanpää ja hänen kesämökkinsä Pyhännällä, jonne olin matkalla. Väätäinenhän on Haanpään tavoin piippolalainen, vaikka Oulussa onkin syntynyt.

Keväällä 2013 tapaamispaikka oli jälleen juoksuun liittyen Vantaan Hakunila ja siellä järjestettävät SM-maastojuoksut. Väätäinen oli tuolloin kansanedustaja ja hänellä riitti jututettavia. Minäkin sain vaihdettua muutaman sanan hänen kanssaan juoksusta, kuten Jouko Kuhan kanssa, joka oli myös seuraamassa kisoja monien muiden entisten juoksijoiden tapaan.

Juoksijanomadi toivottaa lopuksi Juhalle inspiraatiota Sevilla-tauluihin ja lennokasta juoksuaskelta Espanjan aurinkorannikolle. Tähän pätee hyvin yleisesti käytetty sanonta vanhemmista mestarimiehistä - still going strong! Kerran juoksija, aina juoksija.


                 74 vuotias juoksija - still going strong, Kuva: iltalehti.fi (Väätäisen kotialbumi)