Rayong Aquarium
Thaimaan kisat avattiin tänään PTTGC Rayongin maratonilla, jossa juoksin neljännesmaratonin eli 10.5 km. Kilpailun kisakeskuksena toimi Rayongin Aquarium. Matkoja oli tarjolla maratonista puoli- ja neljännesmaratoniin ja lisäksi vielä 3 km Fun Run. Juoksijoita oli tuhansia ja juoksemalleni neljännesmaratonille eniten, varmaankin toista tuhatta. Seutuhan on aivan loistava juoksukisan järjestämiseen, aivan meren rantamilla. Täällä on tullut kisailtua kaksi kertaa aiemmin, joten ympäristö oli tuttu.
Voittajan on helppo hymyillä
Saavuin paikkakunnalle jo eilen erilaisilla takseilla ja minibussilla. Hotellikin löytyi pienen etsimisen jälkeen läheltä Ko Sametille lähteviä laivoja. Kävin hakemassa saavuttuani juoksunumeron ja kisamaksuun kuuluvan T-paidan, mutta jätin ilmaisen iltaruokailun väliin.
Aamulla kipaisin kisapaikalle muutamat kilometrit juosten ja sain samalla lämmittelyn aikaiseksi. Maraton oli lähtenyt liikkeelle jo puoli neljältä aamulla ja puolimaratoonarit valmistautuivat omaan starttiinsa kello 05.30. Oma lähtöni tapahtui kello kuusi, jolloin päiväkin oli jo valkenemassa.
Itse juoksusta ei ole paljon kerrottavaa muuta kuin että se oli nousujohteinen. Puolivälin käännöksessä laskin olevani sijalla 56 eli ulkona 50:lle parhaalle jaettavasta 500 bahtin ylimääräisestä bonuksesta. Rahanhimo vai mikä sai askeliini sen verran lentoa että ohittelin paluumatkalla toistakymmentä juoksijaa ja saavuin kaikista kympin juoksijoista maaliin noin sijalla 40 ja risat. Paras palkinto tuli heti 500 bahtin plakaatin jälkeen kun käteeni tyrkättiin toinen lappu, joka todisti minun voittaneen sarjan M60. Näin viisi vuotta aiemmin juostu M55-sarjan voitto sai seuraa M60-sarjasta.
Maaliin saavuttuani tapasin kisa-alueella suomalaisen Marko Savolaisen, jolle kävi huonompi tuuri. Matkalle varattu taksi oli pettänyt ja Marko myöhästyi lähdöstä. Kova vantaalaisjuoksija menetti 500 bahtin bonuksen ja varmaankin oman sarjansa palkinnot. Toivottavasti Markolla on seuraavissa thaijuoksuissa, joita vielä on reissulla jäljellä, enemmän onnea mukana.
Saavuttuani reissulta Jomtieniin ja Viewtalay 1:een, lahjoitin voittamani palkintopokaalin Panhain baariin, jonka isäntänä toimii hyvä ystäväni Pentti Purmonen. Siellä se on kaikkien asiakkaiden nähtävillä.
Tulokset ovat tässä (Facebook). Valitettavasti kaikissa sarjoissa ei ole aikoja, ei myöskään minimaratonin M60-sarjassa. Täytyy siten luottaa tuohon omaan maalikellon havaintooni ajastani eli 46.50.
Pokaalin uusi koti Panhain baarin hyllyllä
▼
Juoksut
▼
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Thaimaan juoksuissa valinnanvaraa
Vähän aikaa sitten julkaisemani Thaimaan päiväohjelma on lähtenyt hyvin käyntiin. Runsaassa kahdessa viikossa on kilometrejä kertynyt noin 250. Näin alussa ongelmana on tottuminen kuumaan ilmanalaan, joka ottaa aina oman aikansa. Vähitellen juoksu kevenee ja helpottuu ja muutamat kovat harjoitukset ovat olleet jo lupaavia.
SportsMall Together Run;
Kuva: Jog and Joy
Tulevana viikonloppuna on aikomus avata Thaimaan kilpailut tämän reissun osalta. Tarkistettuani kisatarjontaa Jog and Joy:n sekä muutamien muiden organisaatioiden webbisivuilta, niin ongelmaksi tuli enemmän kisatarjonnan runsaus kuin niiden pula. Varsinkin sunnuntaille 29.11 oli runsaasti juoksuja ja alla luettelo Bangkokin tarjonnasta:
Toyota Its My Fun Run; Siam Square
Run For Me; Lumpini Park
SportsMall Together Run; EmQuarter
Mahidol University Run; Mahidol University
Intania Chula Minimarathon; Chulalongkorn University
TOA Oxy Charity Run; Bangkok?
Bhumibol Hospital Minimarathon; Bhumibol Hospital
Pattaya-Rayong-Ban Phe;
Kuva: maps-thailand.com
Sunnuntaille oli vielä muutamia muitakin juoksuja eri puolilla Thaimaata. Valintani osui sitten Rayongin maratoniin, joka juostaan Ban Phe:ssä, josta on laivayhteys Ko Sametin saarelle. Itse ilmoittauduin neljännesmaratonille tuttuun tapaan, vaikka puolimaratonkin olisi ollut ohjelmassa maratonin lisäksi. Olen juossut kyseisen juoksun, joskin erinimisinä kaksi kertaa, joten se on tuttu kisa. Viisi vuotta sitten tuli jopa M55-sarjan voitto, joten siinä on tavoitetta kerrakseen, nyt sarjassa M60. Rayong ja Ban Phe sijaitsevat Pattayalta kaakkoon.
Loy Krathong-kukka-asetelmia myynnissä
Tänään juhlitaan Thaimaassa Loy Kratongia. Se on vuosittain vietettävä valon juhla, jossa ihmiset lähettävät kelluvia kukkakynttiläasetelmia veteen. Chiang Main Yi Peng- perinteen mukaisesti kynttilälyhtyjä lähetetään myös öiselle taivaalle.
Minulta Loy Krathongin juhliminen jää väliin. Aamulla on herätys kello 6:45 ja päivälle varattu sekä aamu- että iltajuoksu. Perjantaina on sitten kevyempää ohjelmaa saunoineen ja hierontoineen. Lauantaina matkustan bussilla Rayongiin ja aikaisin sunnuntaiaamuna pamahtaa Thaimaan avausjuoksuni käyntiin.
Raporttia tulee sitten perästä.

lauantai 21. marraskuuta 2015
Vinkki Suomen kestävyysjuoksijoille
Lisää ARRS (Association of Road Race Statisticians)- tutkimuksia. Kummasti sieltä vain löytyy mielenkiintoista tietoa. Nyt törmäsin sellaiseen listaan kuin maailman parhaat sisäradalla (max. 400 m) juostut maratonajat kautta aikojen. Lista osoittaa että lajia ei ole juurikaan harrastettu maailmalla kun aikoja on jopa 1900-luvun alusta. Miesten Top-7 on:
Michael Wardian USA 2.27.21 Arlington 01.07.2010
Joei Ray USA 2.34.54 Boston 24.11.1928
Steef Kijne NED 2.35.51,9 Rotterdam 08.01.1978
Ken Young USA 2.35.52 Chigaco 06.02.1972
Louis Bouchard FRA 2.36.18 Lontoo 19.03.1910
Robert MacKay CAN 2.36.51 Toronto xx.12.1978
Thure Johansson SWE 2.36.55,2 New York 01.03.1910
Michael Wardian, Kuva: snipview.com
Lista on tietenkin epävirallinen, mutta niinhän se on ollut normaalillekin maratonille vähän aikaa sitten. Kun katsoo listaa, niin esimerkiksi Henri Manniselle ME olisi täysin mahdollinen, kun tietää Henrin ratajuoksutaustan. Olisi se mannaa Suomen parjatulle mieskestävyysjuoksulle. Ainoa suomalainen miesten listalla sadan parhaan ajan joukossa on Ahti Honkola, joka juoksi ajan 2.58.36 Mustasaaressa 06.03.2004.
Naisten Top-7 lista on seuraava:
Monika Kalicinska USA 2.53.53 Toronto 04.01.2014
Nicole Porath USA 2.57.34 Northfield 06.01.2013
Melissa Gillette USA 3.08.53,8 Goshen 26.02.2012
Laura Gillette USA 3.13.45,8 Goshen 22.02.2014
Faith Korbel USA 3.14.21 Northfield 11.01.2015
Eeva-Liisa Hotakainen FIN 3.14.53 Tampere 08.02.2015
Marina Bychkova RUS 3.16.24 Moskova 30.01.2009
Monika Kalicinska, Kuva:sgucavaliers.com
No nyt saatiin listalle myös suomalaisväriä kun Eeva-Liisa Hotakainen juoksi ajan 3.14.53 Tampereella helmikuussa tänä vuonna. Ja ajatelkaa mitkä mahdollisuudet nuorella sensaatiojuoksijalla Alisa Vainiolla olisi rikkoa ME, hyvä ratajuoksija kun on ja syksyllä juostu kova maratonaika 2.33.24 pohjalla.
Tämä vinkki on vapaa käytettäväksi. Juoksunjärjestäjät ja ennen muuta kestävyysjuoksijat, muutkin kuin Manninen ja Vainio, tarttukaa tilaisuuteen! ME-juoksijalla on mainetta ja vientiä.
Jutussa käytetty maratonlista on tässä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Suomalaismiesten maratonajoista
Boston Marathon, Kuva: baa.org
Päivitettyäni 2.20-maratonlistaa tuli tutkittua taas enemmän suomalaisten miesten maratonaikoja esimerkiksi kansainvälisen maantiejuoksutilastoinnin ARRS:n (Association of Road Racing Statisticians) ja Bostonin maratonin virallisilta sivuilta. Bostonin maratonhan on vanhin vuosittain järjestettävä maraton ja se on ollut suomalaisille erittäin menestyksekäs. Bostonin maratonin ovat voittaneet seuraavat suomalaiset maratoonarit:
Taavi Komonen 2.32.53 vuonna 1934
Veikko Karvonen 2.20.39 vuonna 1954
Antti Viskari 2.14.14 vuonna 1956
Eino Oksanen 2.22.42 vuonna 1959
Paavo Kotila 2.20.54 vuonna 1960
Eino Oksanen 2.23.29 vuonna 1961
Eino Oksanen 2.23.48 vuonna 1962
Olavi Suomalainen 2.15.39 vuonna 1972
Luettelossa pistää heti silmään Antti Viskarin huikea voittoaika vuodelta 1956: 2.14.14. Valitettavasti reitin opasteet olivat olleet huonosti näkyvissä ja kisan neljä parasta, Antti Viskari muiden mukana, arvellaan juosseen alipitkän matkan. Siksi Antti Viskarin nimeä ei näy 2.20- listassani. Tämä on vahinko, sillä Viskari ei päässyt maratonia virallisesti alle 2.20:n ja on näin poissa listalta. Tuossa Bostonin voittojuoksussa hän mitä luultavimmin olisi alittanut 2.20:n rajan oikeanpituisella matkalla.
IAAF ei hyväksy Bostonin maratonilla juostuja aikoja ME:ksi eikä kansalliset urheilujärjestöt, Suomi muiden mukana, maiden ennätyksiksi. Syynä on se että Bostonin maratonin reitti on yhdensuuntainen ja lähdön ja maalin välistä korkeuseroa on 146 metriä. Toisaalta reitin varrella on Newtonin kukkulat, jotka sisältävät neljä nousua, mikä kompensoi pois alamäestä saatavaa hyötyä. Yhdensuuntaisuuden hyöty näkyi selvästi vuonna 2011, kun Geoffrey Mutai ja Moses Mosop hurjastelivat kovassa myötätuulessa ajat 2.03.02 ja 2.03.06 eli alle silloisen Haile Gebrselassien ME:n. Aikoja ei luonnollisesti hyväksytty ennätyksiksi ja Haile sai pitää ME:nsä.
Yksittäisten juoksijoiden ennätyksiksi Bostonin maratonin ajat yleensä hyväksytään, kuten minäkin olen tehnyt 2.20- listalla Antti Viskaria (syy yllä) lukuunottamatta. 2.20- listan maratoonareista seuraavat ovat tehneet ennätyksensä Bostonissa:
Esa Tikkanen 2.11.15 vuonna 1978
Pentti Rummakko 2.14.59 vuonna 1970
Olavi Suomalainen 2.15.39 vuonna 1972
Vesa Kähkölä 2.16.17 vuonna 1988
Ari-Pekka Gylling 2.17.32 vuonna 1975
Eino Pulkkinen 2.19.23 vuonna 1955
Jukka Toivola (1949-2011)
Kuva: mtv.fi
2.20- listassa on myös maratoonareita, joiden parhaat maratonajat eivät ole mukana tietyistä syistä. Näitä ovat Jukka Toivolan aika 2.10.52 New Yorkista 25.10.1981, Martti Vainion aika 2.13.05 Rotterdamista 14.04.1984 sekä Pekka Päivärinnan aika 2.12.10,6 Turusta 29.09.1974. Toivolan juoksema New Yorkin maratonreitti oli alimittainen ja Vainio kärähti ensimmäisen kerran dopingista juuri Rotterdamissa. Päivärinnan Turun Ruissalossa juokseman ajan kelpaamattomuutta en varmuudella tiedä, mutta olisiko reitti ollut sielläkin alimittainen.
Mielenkiintoisia nämä ennätystilastot. Ne pitävät sisällään monia tarinoita.
torstai 12. marraskuuta 2015
Päiväohjelma
Thaimaan päiväohjelma on muotoutunut kymmenen vuoden aikana seuraavaksi:
06:45 Herätys
07:00 Aamujuoksu 7-11 km ja aamiainen
09:00-16.00 Kävelyä tai uintia, lukemista ja kirjoittamista, asiointia (kauppa, etc.), kevyt ruokailu, social life
16:00-18.00 Iltajuoksu 12-20 km (kevyt, TV-kova, mäki tai vetoja)
19:00-22:00 Ruokailu, social life
23:00 Nukkumaan
Gondon uima-allas
Päivässä tulee kaksi juoksuharjoitusta noin kolmena päivänä viikossa. Yksi päivä viikossa on vapaata juoksusta, yleensä perjantaina tai sunnuntaina. Silloin on ohjelmassa kuntosali, sauna ja hieronta. Jokaisen juoksuharjoituksen jälkeen teen lyhyen lihasharjoitusohjelman kämpillä, joka sisältää jalkakyykkyjä, vatsaliikkeitä ja etunojapunnerruksia.
Kävelylenkit teen hitaalla vauhdilla lähiseudulla tai Pattayalla katsellen samalla maisemia. Uinti tapahtuu gondon omalla uima-altaalla, noin 500 metrin matka kerrallaan. Aikoinaan uin meressä Jomtien Beachillä, mutta veden likaisuuden vuoksi se on jäänyt. Jos haluan uida meressä, menen Pattayan lähettyvillä olevalle Ko Larnin saarelle, jossa vesi on todella puhdasta. Sinne pääsee Pattayan satamasta turistiveneellä ja matka kestää noin kolme varttia.
Big Buddha in Buddha Hill
Kuva: thailandee.com
Juoksureittejä on neljä riippuen lenkin pituudesta. Mäkiharjoituksen teen Buddha Hillin laitamilla, jossa on paljon juoksijoita paikan rauhallisuuden takia. Pattayan kansainvälinen juoksuseura Pattaya Team tekee siellä ryhmäharjoituksia lähes päivittäin. Olen osallistunut Pattaya Teamin mukana moniin juoksutapahtumiin.
Tällä ohjelmalla mennään tänäkin talvena. Katsotaan sitten myöhemmin, mihin kuntoon on päästy. Avainasiana on kuitenkin nopeuden saaminen ja se edellyttää kyllä kovia vetoharjoituksia ja mäkijuoksuja sekä TV-kovaa. Peruskunnon pitäisi kyllä riittää.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Jomtien Beach
Welcome to Jomtien Beach
Thaimaahan on saavuttu ja alkujärjestelyt lähes suoritettu. Suomesta puhelimitse tehty huoneenvaraus piti kutinsa ja niin majoituin Viewtalay Condominium 1:een Jomtienissa. Olen asunut tässä kerrostalossa yhtä talvea lukuunottamatta joka kerta. Majoituspaikan hyviä puolia ovat ihanteellinen sijainti Jomtienin alkupäässä vajaan kilometrin uimarannasta, uima-allas, vieressä sijaitseva länsimainen 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva ruokakauppa, lentokenttäbussin päätepysäkki 50 metrin päässä, talon runsaat omat palvelut alakerrassa sekä tuttu kansainvälinen asukaskunta. Vuokrakaan ei päätä huimaa, kaikilla mukavuuksilla varustettu 32 neliön yksiö, hieman yli 200 euroa kuussa.
Jomtien Beach Road
Puhelimeen täytyi ostaa uusi SIM, kun edellinen SIM oli katkaistu, ehkä syystä että unohdin rekisteröidä sen viime keväänä. No, uusi SIM ei maksanut kuin 49 bahtia eli vähän yli euron, mutta numero vaihtui ja se täytyy päivittää kaikille kavereille. Kannettavan tietokoneen Internet-ratkaisu oli tällä kertaa mokkula-SIM, sillä se on huomattavasti halvempi kuin talon oma WiFi-verkko, jota olen käyttänyt aikaisemmin. Tätä juttua teen jo uusilla yhteyksillä ja ne tuntuvat pelaavan mallikkaasti.
Kävely kuvan Jomtien Beach Roadilla paljasti että juoksulenkkini perusosuus on saanut uutta päällystettä ja tehnyt kadusta hienon rantabulevardin. Työ on vielä osittain kesken, mutta jalkojen alla on nyt tasaista hyvää pintaa. Juoksu on tarkoitus aloittaa huomenna pienen levon ja hieronnan jälkeen.
It is nice to be back home again.

maanantai 2. marraskuuta 2015
Paloheinämaraton
Mr. Paloheinä, Anders Colliander
Pyhäinpäivänä eli lauantaina 31.10.2015 juostiin 286. Paloheinämaraton. Juoksun isä ja ainut järjestäjä on Anders Colliander, itsekin 311 maratonin mies. Ensimmäinen Paloheinämaraton juostiin 16.12.2006 ja siitä lähtien sitä on kisattu lähes juoksu per viikko tahtia. Juoksu palvelee erityisesti maratonkeräilijöitä, mutta se sopii hyvin kaikille kuntoilijoille. Minimimatka on yksi edestakainen kierros, noin 5 kilometriä ja suurin osa juoksijoista suorittaa täyden maratonin eli runsaat 42 kilometriä.
Tälläkin kertaa juoksussa oli mukana runsaasti 100+ kerholaisia, jotka lisäsivät näin maratonsaldoaan yhdellä. Listan ykkönen ja maailman maratonmäärälistan kolmonen Kalevi Saukkonen oli tietenkin paikalla totuttuun tapaan. Maraton oli Kalevin 1921. ja seuraava maraton odotti jo vuorokauden päässä. Kalevin wikipediasivu on tässä, jossa on jo vanhentunutta tietoa maratonmääristä. Lähes päivittäin lisääntyvissä maratoneissa on kirjaajilla vaikea pysyä mukana. Sivulta löytyy linkki Suomen 100+ listalle. Kalevi naureskeli maalissa, että hänellä on ainakin kolme SE:tä: määräennätys, hitain virallinen maraton sekä hitain epävirallinen maratonaika.
Kalevi Saukkonen 1921. maratonin jälkeen
Paloheinässä oli luonnollisesti myös Suomen maratonlistan kakkonen eli Hans Mannstén, ei ne määrät muuten lisäänny. Maraton oli Hansin 1216. ja Hans kertoi olevansa sillä maailman listalla sijalla 11. Hans on myös itse maratonien järjestäjä ja hänen juoksunsa Helsingin Merihaassa ovat suosittuja.
Ensimmäinen Hansin järjestämä juoksu tapahtui kovana pakkaspäivänä helmikuussa 1997, jolloin oli Mannsténin 50-vuotispäivä. Juoksun keskuspaikka oli silloin Tervasaaressa ja olin itsekin siellä mukana. Hansilla oli apulaisia reitinohjaajina, mutta pakkanen oli karkoittanut heidät sisätiloihin, jolloin monet juoksijat, minä muiden mukana, juoksimme harhaan. Löysimme lopulta kuitenkin maaliin. Kokemuksesta viisastuneena Hans järjestää nykyään juoksujaan yksin Andersin tapaan ja reitti neuvotaan niille, jotka eivät sitä tiedä.
Hans Mannstén, 1216. maraton on takana
Minä tyydyin Paloheinässä neljännesmaratoniin eli 10,5 kilometrin matkaan, kuten aikaisemminkin. Ajaksi tuli 47.29 ja olen siihen tyytyväinen, sillä se on runsaat kymmenen sekuntia parempi kuin edellisessä juoksussa puolitoista vuotta sitten. Jospa se kunto lähtisi tästä noususuuntaan.
Tulokset ovat tässä.
Lokakuu loppui ja sain harjoituskilometrejä kasaan 275. Se on kohtuullinen määrä ja nyt on aika valmistautua Thaimaan reissuun. Viisumi on jo taskussa ja lento Bangkokiin tapahtuu keskiviikkona 4.11. Perillä alkaa sitten harjoittelu ja kunnon parantaminen lyhyen ylimenokauden jälkeen. Keskitalvella ja keväällä pitäisi sitten olla paremmassa iskussa Aasian juoksuissa.
Pysykää kanavalla.