Juoksut

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Suunnitelmat muuttuvat

Kuva: Torreviejan kotikatu vuosi sitten

Aikomuksenani oli mennä syksyksi Espanjaan viime vuoden tapaan. Aikaistin matkan jo lokakuulle ja rupesin etsimään lentoja ja majoitusta. Sitten alkoi ylläreitä tulla niin että matka näyttää nyt epätodennäköiseltä. Norwegianin halpalennot Alicanteen eivät olleetkaan halpoja lokakuussa. Jo menolennosta saa pulittaa 300-400 euroa ja menopaluulipusta 400-500 euroa. Ei mitään halpaa. Hinnat ovat kovia, koska lokakuu on syyslomasesonki ja matkailijoita riittää.

Lennot halpenevat marraskuun alussa, jolloin meno tippuu tietyille päiville jo alle 100 euron ja menopaluukin alle 200 euron. Se kelpaisi jo meikäläisellekin ja aloin etsiä majoitusta 4-6 viikolle, jolle matka nyt lyheni kun Thaimaahan pitäisi päästä joulukuussa. Siitä syntyi uusi ongelma. Vuokratarjonta oli heikkoa yksiöistä, joka riittää yksinäiselle matkailijalle. Niitä ei juuri ollut ja hinnat olivat lähes kaksioiden luokkaa. Näyttää siltä että Torreviejan vuokra-asuntomarkkinat keskittyvät 2-4 huoneen lukaaleihin. Kahdelle hengelle tai ryhmälle ne sopivat vallan mainiosti, mutta ei yhdelle hengelle.

Nyt näyttää vahvasti siltä että lennänkin jo marraskuun alussa Thaimaahan kuukautta ennen ajateltua aikataulua. Thaimaassa yksiöistä ei ole pulaa ja vuokrat ovat halpoja.

Syyskuu tuli tänään päätökseen. Juoksukilometrejä kertyi hieman yli 300 kilometriä. Se on tyydyttävä suoritus fyysisen työn ohessa. Viikonloppuna olisi aikomus testata kuntoa ja kisata seuraavan kerran.    

torstai 24. syyskuuta 2015

Miesten maraton Berliinissä

Eliud Kipchoge, Kuva: running.competitor.com

Berliinin maraton kisataan jälleen ensi sunnuntaina 27.9.2015. Berliini on tunnettu nopeasta reitistä ja siellä on saavutettu kuusi viimeistä ME:tä, nimittäin:

Paul Tergat 2.04.55  2003
Haile Gebreselassie 2.04.26  2007
Haile Gebreselassie 2.03.59  2008
Patrick Makau 2.03.38  2011
Wilson Kipsang 2.03.23  2013
Dennis Kimetto 2.02.57  2014

Kahden edellisen vuoden ME:n tekijät Wilson Kipsang ja Dennis Kimetto eivät ennakkotietojen perusteella ole mukana kisassa, mutta Kenialla on siitä huolimatta heittää kolme kovaa ennakkosuosikkia taistoon: Eliud Kipchoge, Emmanuel Mutai ja Geoffrey Mutai.

Emmanuel Mutai, Kuva: en.wikipedia.org

Eliud Kipchoge ja Emmanuel Mutai ovat treenikavereita ja he ovat ennakkolausunnoissaan pitäneet uutta ME:tä mahdollisena. Kipchogen ennätys on tällä hetkellä 2.04.05 ja hän on juossut viisi maratonia, joista hävinnyt vain yhden, Wilson Kipsangille kun hän juoksi ME:n 2.03.23 Berliinissä 2013. Emmanuel Mutai on juossut maratonin aikaan 2.03.13, aika joka syntyi viime vuonna Berliinissä Dennis Kimetton tehdessä ME:n. Se riitti silloin toiseen sijaan. Miehet ovat näin molemmat juosseet ME-miesten perässä, joten he jos ketkä ovat valmiit tavoittelemaan voittoa ja jopa ME:tä. Haastajat ovat aina nälkäisimmät kilpailijat, jotka janoavat voittoa, rahaa ja kunniaa.

Kolmas kova kenialainen on Geoffrey Mutai. Mies on painanut maratonin niinkin kovaa kuin 2.03.02, vuonna 2011 Bostonissa. Aika oli silloista Gebreselassien ME:tä parempi, mutta IAAF ei voinut hyväksyä sitä, koska Bostonin reitti oli alamäkivoittoinen ja yksisuuntainen. Geoffrey Mutai on juossut myös Berliinissä ollen vuonna 2010 toinen ja vuonna 2012 hän voitti. Kova ennakkosuosikki siis tämänkin vuoden kisaan.

Geoffrey Mutai,
Kuva: www.runblogrun.com

Kenialaisten pahimmat kilpailijat tulevat, mistäs muualta kuin Etiopiasta. Ehkä kovimmat haastajat ovat Feyisa Lelisa ja Sisay Lemma. Lelisa on jo kokeneempi juoksija ja hänen ennätyksensä on 2.04.52, kun taas Sisay Lemma on veres nouseva kyky. Jätetään myös viisikon ulkopuoliselle yllättäjälle mahdollisuus voittoon. Musta hevonen piristäisi mukavasti ilmestyessään appeelle valmiiksikatettuun pöytään.

Sunnuntaina se sitten nähdään kuka voittaa. Ja mielenkiintoista tietenkin on, syntyykö jälleen uusi ME kahden edellisen vuoden tapaan. Sananlaskun sanoin, ei kahta ilman kolmatta?

tiistai 22. syyskuuta 2015

Ei päivityksiä 10 000 metrin listaan

Arttu Vattulainen
Kuva: www.karjalainen.fi

Tämän vuoden yleisurheilukausi alkaa olla yhteenvetoa vaille valmis. Kestävyysjuoksun osalta olen tehnyt vuosittain päivitystä etusivullakin olevaan 10 000 metrin listaan, jossa on suomalaiset miesjuoksijat, jotka ovat alittaneet 30 minuutin rajan. Tämän vuoden osalta ilmoitan surumielin, että listaan ei ole tullut ainuttakaan päivitystä. Päivityshän tulee, kun joku jo listalla oleva aktiivijuoksija parantaa ennätystään tai kun joku uusi kestävyysjuoksija alittaa 30 minuutin rajan. Viimeiset päivitykset ovat viime vuodelta, kun Arttu Vattulainen ja Jaakko Nieminen tekivät ennätyksensä 29.40,86 ja 29.52,00.

Jaakko Nieminen
Kuva: jaakkonieminen.blogspot.fi

Mutta ei tämä ihan uusi ilmiö ole. Vuodesta 1968 lähtien listalle on päästy joka vuosi aina vuoteen 1996 saakka. 1990-luvulla alkanut kestävyysjuoksutason romahdus näkyi ensi kertaa vuonna 1997, kun kellään ei ole ennätystä sille vuodelle. Seuraavat aukot ovat vuosille 2000, 2005, 2007 ja sitten 2015. Ennätyskäyrä osoittaa selvästi sen, että Lydiardista alkanut nousu palaili entiselle tasolleen vuonna 1997 ja nyt Suomen kestävyysjuoksutaso on 1950- luvun ja 1960-luvun alun tietämissä. Jos miehet eivät pian ryhdistäydy, niin kohta edustusjuoksijamme ovat uusia paavonurmia ja villeritoloita, mutta valitettavasti vain ajoiltaan, ei teoiltaan.

Alisa Vainio on piristänyt naisten puolella tätä kestävyysjuoksuvuotta ja antanut pilkahduksen uudesta noususta suomalaisessa kestävyysjuoksussa. Missä lymyää miespuolinen Alisa?

Alisa Vainio, Kuva: www.esaimaa.fi

lauantai 19. syyskuuta 2015

Ruuskasen rantalenkki

Rannankylän koulun pihapiiriä

Lähdin tänään hakemaan vaihtelua rankkaan peruskuntoharjoitteluun ja suuntasin Pielavedelle, jossa koko päivä oli pyhitetty paikkakunnan huippu-urheilijan Antti Ruuskasen ympärille Ruuskasen repäisy- teemalla. Päivä alkoi jo kello 10 Ruuskasen rantalenkillä, jolle luonnollisesti osallistuin. Kisapaikkana oli liikuntahallin viereinen Rannankylän koulu. Matkoja oli sekä puolimaraton että neljännesmaraton ja katsoin että minulle sopii tässä vaiheessa 10,6 km vallan hyvin ja vielä harrastesarjassa.

Reitti oli ensimmäisten kilometrien osalta sama kuin heinäkuisessa Apajan kierrossa, mutta nyt matka jatkui kauniilla rantatiellä, jolloin juostava matka kertyi kasaan yhdellä kierroksella. Juoksin lenkin aikaan 48.30, johon sisältyi satakunta metriä harhaanjuoksua ja sillä irtosi harrastesarjan toinen sija. Aivan kohtuullinen juoksu tässä vaiheessa syksyä.

Ruuskasen repäisyn osanottajat

Jäin juoksun jälkeen maisemiin vielä muutamaksi tunniksi, sillä halusin nähdä myös iltapäivällä kisattavan päätapahtuman eli miesten keihäänheiton. Tero Pitkämäki ei valitettavasti ollut paikalla, mutta muuten kilpailussa oli nimekäs kahdeksan heittäjän kaarti Antti Ruuskasen, Ari Mannion ja Teemu Wirkkalan johdolla. Ruuskanen voitti odotetusti nimikkokisansa tuloksella 83.34. Myös Mannio ja Wirkkala ylittivät niukasti 80 metrin rajan tuloksillaan 80.38 ja 80.01.

Kilpailu käytiin Pielaveden uudistetulla urheilukentällä, jossa Ruuskanen oli heittänyt edellisen kerran vuonna 2003. Antti oli nimenomaan halunnut heittää kotimaisemissaan parhaassa kunnossaan ja tänään se tuli mahdolliseksi. Lopuksi yleiskuva urheilukentältä, jolle kerääntyi väkeä ihan mukavasti seuraamaan Ruuskasen ja kilpakumppanien heittoja.


Urheilukentälle kerääntyi katsojia Pielavedeltä ja kauempaakin

   

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kunto- ja kilpajuoksijan kestävyysharjoittelu

Minulla on mennyt viimeinen kuukausi ns. perusharjoittelussa. Se on pitänyt sisällään lähes päivittäin metsäkeikkoja sekä marjastamisen että metsänraivauksen muodossa. Tämä hyötyliikunta riittää sinällään jo jonkinlaiseksi perusharjoitteluksi, mutta olen aina päivän päätteeksi tehnyt varsinaisen juoksulenkin, pituudeltaan 10-20 kilometriä. Se vaatii jo itsekuria ja sisuakin. Mutta näin on toimittu ennenkin ja metsästä ovat monet entisajan urheilijat saaneet peruskuntonsa, miksei sitten sama pätisi tänäkin päivänä.

Minä olen hoitanut tuon perusharjoittelujakson suhteellisen hyvin kaikkien näiden juoksuvuosieni ajan. Samaa ei voi sanoa kimmovoimaharjoittelusta (mäkiharjoittelu) ja kilpailuun valmistavasta harjoittelusta. Ehkä syy on se, että miellän edelleenkin itseni enemmän kunto- kuin kilpajuoksijaksi, jolle kilpailut ovat vain kunnon testausta ja motivaatiota harjoitteluun. Ja kuntojuoksijalle periaatteessa perusharjoittelukausi riittää, kuten Jukka Tujulakin toteaa mainiossa kestävyysharjoittelua käsittelevässä kirjoituksessaan.

Kenialaista juoksuvoimaa
Kuva: running.competitor.com

Kyseinen kirjoitus kannattaa lukea, sillä se kertoo kestävyysjuoksuharjoittelun historiasta Hannes Kolehmaisesta Lydiardin oppeihin esimerkkien kautta ja esittää harjoittelun osa-alueet ja jaksotukset. Ainoa asia jonka lisäisin tuohon historiaosuuteen olisi afrikkalaisten, käytännössä kenialaisten ja etiopialaisten harjoittelut ja kuinka ne poikkeavat aikaisemmista metodeista. Afrikkalaiset harrastavat ainakin ryhmäharjoittelua, jolloin se vaatii samantasoisia juoksijoita ja ryhmiä.

Kuten sanoin, olen hoitanut mäkiharjoittelun ja kilpailuun valmistavan harjoittelun vähän puolitehoisesti. Käytännössä se on hoitunut pääasiassa perusjuoksun yhteydessä, vain ajoittain (Thaimaassa viikoittain) olen hakeutunut vartavasten kuntosalille ja erikoismäkiin. Kellon kanssa suoritettavia intervalliharjoituksia radalla en ole juurikaan tehnyt. Sekin kerta, joka muistuu mieleen, ei ole kannustava.

Myllypuron Liikuntamylly
Kuva: fi.wikipedia.org

Oli vuosituhannen alkua ja kova pakkastalvi. Mieli teki kuitenkin juoksemaan, joten suuntasin Myllypuron Liikuntamyllyyn Helsingissä. Siellä sitten innostuin vetelemään kovia vetoja niin, että illalla tunsin kipuja ylävartalossa. Kivut äityivät niin pahaksi, että pelkäsin sydäninfarktia. Ei muuta kuin taksilla terveyskeskukseen ja letkuihin. Veri- ym. kokeiden jälkeen lääkäri antoi helpottavan diagnoosin, olin juossut itseni kramppiin. Piikki lihakseen ja mies suorastaan suli takaisin elämään.

Tuhannen taalan kysymys: Pitäisikö vielä yrittää ottaa peruskuntokauden jälkeiset kilpailuun valmistavat treenit vakavasti?        

lauantai 12. syyskuuta 2015

Suomi-Ruotsi-maaottelu

Tukholman olympiastadion
Kuva: wikipedia.fi

Tänään alkoi perinteinen Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu, joka pidetään tällä kertaa Tukholmassa. Maaottelua on oteltu vuodesta 1925 muutamia välivuosia lukuun ottamatta. Naiset tulivat mukaan vuonna 1951.

Suomen miehet johtavat all-time-tilastoa luvuin 45-29 ja naisissa puolestaan Ruotsi on ollut parempi numeroin 35-24. Pisin perättäinen voittoputki miehillä on ollut vuosina 1970-1984, 15 voittoa. Nyt näyttäisi tilastojen ja ensimmäisen päivän jälkeen voitto menevän miehissä reilusti Ruotsille, kun taas Suomen naiset taistelevat voitosta.

Kestävyysjuoksupuolella ensimmäisen päivän parasta antia suomalaisittain oli Jarkko Järvenpään paluu vammojen jälkeen sekä Johanna Peiposen ja Topi Raitasen ennätysjuoksut. Jarkon ja Johannan pitäisi ennakkotietojen mukaan juosta myös huomenna. Ehkä mielenkiintoisin suomalaisnimi on huomenna kuitenkin Alisa Vainio, jonka starttaa 3000 metrin esteisiin. Siinä saattaa tulla kovakin suoritus ja odotan jopa 10 minuutin alitusta. Alisan Kalevan kisojen juoksut hivelivät silmää ja vakuuttivat monet nuoren naisen kyvyistä nousta juoksumaailman huipulle.

Muuten näissä maaotteluissa ei enää ole sitä intohimoista taistelua ja kiihkoa, mikä väritti tapahtumia 1950-, 1970- ja 1990-luvuilla. Muistetaan vain 1950-luvun viestit, joissa Voitto Hellsten saattoi ratkaista pelin Suomelle. Tässä Hellstenin pronssijuoksu Melbournen olympiakisoista 1956. 1970-luvun maaotteluista on jäänyt mieleen kovat käsirysyt ja diskaukset, kuten Pekka Päivärinnan hylkäys. 1990-luvulla kaikki 1500 metrin juoksijat hylättiin, kun juoksu oli enemmän tappelua kuin juoksemista.

90-vuotinen maaottelu on nykyään kuin ikäisensä mies, tasasta menoa ja intohimosta jäljellä vain muistot. Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä, riimitteli sanavirtuoosi Juha "Watt" Vainio ja taisi osua maaliin. Laitetaan tähän loppuun Vainion mainio laulu ajankohtaisesta teemasta.    


maanantai 7. syyskuuta 2015

Taidetta ja huippu-urheilua

Tapio Rautavaara, Kuva: wikipedia.fi

Urheilua ja taiteita ei yleensä luokitella samaan kategoriaan, vaikka urheilu jonkinlaista visuaalista taide-esiintymistä onkin. Erottelu on vähän samaa kuin hengen ja ruumiin tapauksessa. Voidaan väittää, että taide on hengen tuotetta, kun taas urheilutulokset selvästi ruumiin eli fyysisen suorituksen lopputulemaa. Mutta ihminen on psykofyysinen olento, jossa nämä molemmat elementit asustavat ja yrittävät tulla toimeen keskenään kuin pitkäikäinen aviopari.

On henkilöitä, jotka ovat pärjänneet mainiosti sekä urheilun että taiteen saralla. Näitä ovat esimerkiksi Tapio Rautavaara, Juha Väätäinen ja Matti Nykänen. Rautavaara oli tunnettu esiintyjä ja näyttelijä jo urheilu-uran aikana, kun taas Väätäinen ja Nykänen ovat antautuneet taiteen vietäväksi vasta huippu-urheilun loputtua, Väätäinen kuvataiteilijaksi ja Nykänen laulajaksi.

Juha Väätäinen, Kuva: iltalehti.fi

Tapio Rautavaara (1915-1979) oli monipuolinen sekä urheilussa että taiteissa. Keihään olympiavoiton lisäksi hän saavutti joukkue-MM:n jousiammunnassa. Tässä on mainio tarina siitä kuinka tuo joukkuekulta saavutettiin itsensä Rautavaaran kertomana.  Taiteen puolella hän oli elokuvanäyttelijä ja laulaja-muusikko.

Juha Väätäinen (s.1941) tunnetaan värikkäistä tauluistaan, joita hän on työstänyt Espanjassa saakka runsaan kymmenen vuoden ajan. Taiteen jälkeen ja ohella Väätäinen antautui valtakunnan politiikkaan ja istui kansanedustajana vuodet 2011-2015. Viimeisissä vaaleissa hän ei ollut ehdokkaana, joten nyt olisi aikaa taas taiteelle.

Matti Nykänen, Kuva: iltalehti.fi

Matti Nykänen (s.1963) on kaikkien tuntema superjulkkis, joka on harva se viikko lehtien lööpeissä ja otsikoissa. Hyppyuran loputtua 1990-luvun alussa Nykänen hyppäsi rohkeasti estradeille ja julkaisi esikoislevyn "Yllätysten yö" vuonna 1992. Suosio ja esiintyminen ovat kestäneet tähän päivään saakka, joten mistään hetkellisestä ilmiöstä ei ole kysymys.

Taiteilijana eläminen ei ole helppoa. Monilla taiteilijoilla on intiimi ja joskus ongelmallinenkin suhde alkoholin kanssa, niin myös kuvien huippu-urheilijoilla. Väätäinen on myöntänyt olevansa alkoholisti, Rautavaara lauloi tuntevansa tuoppinsa jäljet ja Nykänen sanoi sen omalla tavallaan: ehkä otin, ehkä en.

Kroppa kestää kovemmankin fyysisen suorituksen, mutta vaatiiko henki oman osansa?

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Juoksutapahtumista

Väriestejuoksu
Kuva: www.variestejuoksu.com

Nykyään on jos jonkinlaista uutta juoksua, joita nimitetään milloin polkujuoksuksi (trail run), milloin extremejuoksuksi tai värijuoksuksi (väriestejuoksu). Näistä polkujuoksu on lähimpänä perinteistä juoksua ja varsinkin maastojuoksua. Extreme- ja etenkin värijuoksu on sitten jo enemmän viihdettä ja showta ja yhteistä niille on sarjistaminen, tuotteistaminen ja kaupallistaminen. Itse olen perinteinen kunto- ja hölkkäjuoksija enkä ole eksynyt yhdellekään edellämainituista uusista juoksuvillityksistä, ainakaan vielä.

Varmaan näitä uusiakin juoksuja tarvitaan, jos ja kun niillä saadaan uusia harrastajia liikunnan pariin. Extremejuoksu antaa nimensä mukaisesti jotain fyysisesti haastavaa ekstraa juoksun kylkeen, kun taas värijuoksu on jo enemmän sosiaalinen tapahtuma kuin kilpailu. Aikaa ei esimerkiksi oteta eikä voittajaa etsitä. Tässä mielessä näillä juoksuilla on omat kohderyhmänsä, jotka laajentavat juoksunharrastajien massoja.

Myös perinteiset hölkät elävät ja muuttuvat ajan mukana. Vanhat juoksut kuolevat ja uusia syntyy vuosittain. Juoksuja ilmaantuu esimerkiksi tietyn paikkakunnan kesäjuhlan yhteyteen. Sitten on ollut eräs tapa perustaa juoksu eli tehdä se tunnetun henkilön, useimmiten juoksijan kunniaksi tai muistoksi. Olen osallistunut muunmuassa Paavo Nurmen, Hannes Kolehmaisen, Ville Ritolan, Albin Stenroosin, Volmari Iso-Hollon, Lasse Virenin ja Juha Väätäisen nimeä kantaviin juoksuihin. On myös entisiä huippujuoksijoita, jotka järjestävät juoksuja muille, kuten Martti Vainio.

Lassen hölkkä-mitali
Kuva: www.huuto.net        

Minä olen aina pitänyt näistä huippujuoksijoiden ympärille rakennetuista juoksuista. Usein juoksuun liittyvä ko. henkilöä esittävä muistomitali on monelle jo riittävä kiihoke osallistua tapahtumaan. Meillä on vielä Suomessa lukuisia menestyneitä juoksijoita, kuolleita ja varsinkin eläviä, joilla ei ole omaa nimikkojuoksua. Siinä mielessä voisimme ottaa mallia esimerkiksi Englannin Accringtonista, joka perusti viime vuonna 10 kilometrin juoksun kaupungin kuuluisan juoksijan, Ron Hillin kunniaksi. Juoksu veti heti tuhansia osallistujia.

Siinäpä koukkua ja matoa tuleville suomalaisille juoksunjärjestäjille.